Aamuyöllä nukutaan sikeästi ja jos kello soi varhain, vois vielä jatkaa unta. Paitsi kun muutenkin unihäiriöinen pakittaa seitsemän tuntia Atlantin yli länteen. Tai oikeastaan ihan sama, itä ei helpota sekään. Jet lag, sen tietää, että se tulee, joten turha valittaa. Ja meneehän se ajallaan. Heräsin klo 3:30. Good morning New York! Joks mennään:D
Kun Cocco sanoi, et olisko sellainen pidennetty vkonloppu Nykissä kiva, vastasin suorilta, et noup, liian lyhyt. Kyllä mä tänne tulisin vaikka päiväretkelle, ei siinä mitään, mutta unissakulkijalle se ei ole kovin terveellistä ja umpitunnelissa haahuilu ei vain ole niin antoisaa kuin selväpäisenä. Koska sitähän se aikaero teettää: sumuisen humalan ja huonon olon, mahdollisesti tykyttävän, lattaristi tanssivan sydämen sykkeen, ja huimauksesta tanssahtelevat jalat. Ittestäni puhuakseni siis.
Jos mietin, et pidennetty vkonloppu alkais vuorotyöstä suoraan ja päättyis vuorotyöhön eli rytmittömyyteen takaisin, sanoisin että isosti hukkaisin aikaa, rahaa ja terveyttä pikatripiin. Tällaisessa versiossa ei mikään ole voimia palauttavaa ja sitä mä tarvitsen vuorotyössä. Ei ole mun juttu, ei enää näillä kilometreillä, kaikenlainen säntäily. Nyt ollaan perillä viis kokonaista päivää (vkon loma) ja se on mun kompromissi/minimi.
Hyvin kroppa siis tietää, mitä Suomessa on kello. Heräsin pirteänä ja kovasti teki mieli aamupalaa, ihan vatsa kurni :)) Ja käytiin me illalla syömässä! Syömisen jälkeen oli pakko olla liikkeellä, muuten olisin pudonnut suorilta, nukkunut pystyyn. Me tallattiin Times Squarelle ja lenkin kautta takas. Jos siinä välkkeessä ei pysy hereillä (tai saa sairaskohtausta), niin ei sit missään!! Olihan se mahtava ensikohtaaminen, vaikuttavaa blingiä ja jotenkin sellaista sulaa hulluutta:D Siis "liian humalassa discossa" -tyyppinen elämys:D Ja hei, lauantai-ilta, et nää väsähtäneet, joilla silmät seiso päässä ja puhe tuli ulos enää katkonaisesti, kulki väenpaljoudessa kuin kuulapalloina flipperissä: osuma oikealta, osuma vasemmalta, horjahduksia taakse, puikkelehdi eteenpäin jne. Cocco piti lujaa mun kädestä kiinni, ajatteli kai, et jos toi nyt irtoaa väkijoukkoon, valuu hän holtittomasti massan mukana matkojen taa eikä (minut tuntien) koskaan löydä takaisin:D Totta, mulla ei olllut kännykkää edes, kun pelkään sumuissani hukkaavani kaiken. Viiskyt taalaa viikkasin farkun taskuun just sekoilun varalta, tai jälkiruoan tai ex temporee toionpakkosaada-ostosten ;)
Siispä kuvakavalkadia yritän järkätä jonain toisena päivänä:) Tai voinhan mä näin aamuyöllä, kun on
väljempää, poiketa aamukävelylle?
Turha kai sanoakaan et Cocolla menee paremmin. Hän jäi roikkuun nettiin kun mä jo nukuin ja vetää nyt unta kuuppaan kuin tavis nykiläinen! Hetkeksi heräs ja kerto, että oli tupakalla respan tytön kans. Hänet tavattiin ekana eilen ja olikin kiva tapaaminen. Sellanen vähän ronskin sortin nainen, "hyvä jätkä", tosi ystävällinen ja rento, joka nappas matkalaukut rivakasti ja naureskeli Cocon olutostoksille. No siellä tupakalla selvis se, et hän soittaa jossain bändissä ja kovasti yrittävät saada itsensä näkyville täällä musamaailmassa.
Ai että, mä ihailen tota miestäni (vaikka inhoan tupakointia): hän löytää ihmiset, tyypit, vaikka keskeltä aavikkoa! Olen kyllä myös aidosti iloinen, et hän saa nukuttua; vaikka mä oireilen enemmän, oon tottuneempi tän tyyppiseen rasitukseen. Parempi, et edes toisella on aivot käytössä ja suuntimet. Et pitäköön vaan musta kiinni edelleen :) Tarvittaessa, siis käteistä tarvittaessa, mä voisin miettiä hänen vuokraamistaan reissuseuraksi ujoille?
 |
| Ennen tapaamista... (Hyvä sänky, mut liikaa tavaraa....) |
 |
| Jälkeen ensitapaamisen:D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti