Bataatilla Sambiaan ja takaisin

Bataatti ei ole sukua potulle eli perunalle, vaikka se englanniksi taipuukin muotoon "sweet potato". Sellaiseen punertavaan mukulakasviin törmäsin sambialaisessa Katondwen kylässä vuonna 1993. 

Bataatti on kiertokasvi ja sukua mm. elämänlangalle. Kumma on luonto! Se on energiapitoisempi kuin peruna, sisältää mm. A- ja C-vitamiinia. Bataatti viihtyy lämpimässä ja lukemani mukaan jopa 98% bataatista tuotetaan kehitysmaissa. Siinäpä varmasti syy sille, että juuri Afrikassa tutustuin nykypäivän hevi-hittiin. 

Tuo ko. kolme kuukautta Sambiassa on muutenkin elämässäni historiallinen. Se oli ensikokemus Afrikasta, kehitysmaasta, trooppisista sairauksista, villieläimistä jne. Ja tod. näk. ainoa kerta, jolloin ulkomailla olo ei ole pyöristyttänyt poskia. Edes bataatti ei kyennyt siihen, heh.

En muista, söimmekö bataattia ja missä muodossa, mutta luulen kyllä, että se ajautui ruokapöytäämme jossain vaiheessa. Ruokavalio oli hyvin kapea, vaikka varmasti leveämpi kuin monella paikallisella. Ruoan hankintaan  ja valmistukseen  saimme kyllä apua. Kananmunat olivat kultaa, samoin banaanit. Appelsiineja oli paikallisilla myynnissä satunnaisesti ja eivät tainneet ymmärtää nostaa hintaa valkolaisen mzungun tullessa ostoksille, sillä siinä olisi ollut mahdollisuus kiskurointiin. 

Riisiä syötiin paljon ja kalaa, milloin Sambesi-joki sitä tarjosi. Kuivattu kala sen sijaan sai aikaan kevyttä kuvotusta.

Ja vaikka puuroihminen olenkin, ei sikäläinen maissipuuro, nshima, ottanut upotakseen. Paikallisten sairaanhoitajien työeväänä saattoi olla maissipuuroa tai riisiä sokerilla ekalla tauolla ja myöhemmin päivällä samaa puuroa/ riisiä suolan kanssa. Oma appelsiinieväs, esim., kirkui liian makeana ja kirkkaana, joten sitä meni mieluummin syömään vähän sivummalle, vaikka ruokailu olikin tärkeä sosiaalinen tapahtuma.

Liikkuva neuvola lounastauolla. Eri päivinä ajettiin eri kylään pitämään vastaanottoa. Vas. kätilö -yksi niistä jotka saivat kiinnostumaan nykyisestä ammatista!

Ruokavalion lisäksi minua kovisteli malaria, jonka sairastin lopulta kolme kertaa, tosin viimeisen jo keskussairaalassa kotona. Koskaan ei ole ruokahalu ollut niin tiessään. Sahaava kuume horkkakohtauksineen ja jäätävät sivuoireet lääkkeistä vetivät tytön totiseksi. Meitä oli matkassa kolme, ja ihaninta hoivaa oli, kun Tia ja Maikku paistoivat lettuja minun maatessani toipilaana! Mitään marjahilloa ei ollut tarjolla letun päälle, mutta meille oli vinkattu, että tietty tomaattisäilyke vastaa hilloa ihan kelvollisesti. Sitä siis kyytipojaksi :)

Klorokiinin lisäksi hoidin malariaani pienillä turkkilaisilla toffeekarkeilla, joita, älä kysy miksi, myytiin pikkukylämme torin yhdessä kojussa. Toffee oli rakeista varmaankin monen sulamisen ja jähmettymisen seurauksena. Samoin sen käärepaperi oli jo osittain sulautunut toffeemassaan, mutta näpertelin niitä sairasvuoteella silmät lasittuneina :D

Tämä oli oikein sisäänkäveltävä kauppa ja automatkan päässä pikkukylästämme.

Sellaista loukkoa ei taida maailmasta löytyäkään, mihin Coca-Cola ei olisi tietään löytänyt. 10 min keitetyn veden ja mustan teen rinnalla se oli nesteytykseni kulmakivi. Kuumehorkan jälkeinen hikoilu oli järkyttävää ja jälkeenpäin ajateltuna kärsin varmasti nestehukasta hyvän aikaa.

Tässä ollaaan astetta paremmassa afrikkalaisessa baarissa, koska tarjolla on muutakin kuin sitä cocista :)

Palatakseni bataattiin. Sweet potato tuli vastaan myös 90-luvulla Amerikassa, jossa sitä paljon myös viljellään. Toki he ovat jalostaneet sitä jo moneen muotoon. En sitten tiedä, että sieltäkö, suuresta maailmasta, bataatti saapui Suomeen? Viime vuosina sen myynti on kasvanut edelleen  n. 15% / vuosi, kertoo Kesko. 

Meillä syötiin jossain vaiheessa paljon bataattikeittoa, mutta ranskalaisia en ole itse väsännyt. Pari päivää sitten Hanni kertoi bataatti-innostaan ja ajattelin, että vihdoin pitää kokeilla. Ihan hyviä tuli, mutta kehittämisenvaraa omissani on vielä paljon mm. mausteissa. Kakkaraisilleni tiedoksi, että saatan saada näitä aikaiseksi, kun seuraavan kerran tuutte maman pöytään :)