Tervetuloa kanssamme nykiläiselle clubille: saatat yllättyä!

What happened? Sitä on pakko kysyä. Ehkä tulimme huijatuksi tai sitten kummankin enkku on surkeaa. Totuus jää ilmaan ja leijukoon siellä ikuisesti :D Juttua on pakko alustaa kahdella asialla, jotta lukija ymmärtää ja pääsee tunnelmaan.

Ensinnäkin  nyt ei pidä vetää johtopäätöksiä sen enempää meidän suhtautumisestamme hyväntekeväisyystapahtumiin, rakkauden sanomaan tai hengellisyyteenkään. Tässä tarinassa on kyse ainoastaan siitä, miten odotukset ja todellisuus ovat hetken täydellisesti eri raiteilla ja aivosolut yrittävät (onnistumatta) ymmärtää mitä tapahtuu ja miten suhtautua. Hämäläinen laiva kääntyy hitaasti ja jos olet valmistautunut sambaamaan, mutta päädytkin tamburiinijohtoiselle naisvoimistelutunnille, olet hukassa. If you know what I mean! Äh, mikä vertaus, mut en keksi nyt muuta :D

Ja se toinen asia... Oltiin nimittäin koko ajan pohdittu, että olis niin kiva mennä jonnekin klubille kuunteleen hyvää musaa ja nauttiin relasta tunelmasta. Paikallista meininkiä pitäs nähdä ja fiilsitellä! Mutta minne ja milloin, kun koko ajan on menty täyttä turistihöyryä ja Pepponen kumoutuu untuvapeiton syleilyyn aikaerorasittuneena jo ennen kuin bändit ovat kamojaan roudanneet?

Luulin löytäneeni lähes täydellisen vastauksen dilemmaan. Nimittäin ihan hotellin vieressä on Cutting room -niminen mesta, jota on kehuttu ja jossa on erilaisia keikkoja sekä muita esityksiä. Juttu kuulosti loistavalta, koska mahdollisuus olisi myös illastaa keikan aikana. Ja mikä mahdollisuus kävellä hotelliin turvallisesti kun matkaa on muutama askel. Kaiken kukkuraksi paikka näytti tosi kivalta ja vetosi esteettisyydellään. Odotukset olivat siis tiukasti takataskussa, kun klubi-ilta koittaisi 

;)

Enää jäi mietittäväksi mennäänkö ke vai to. Tarjolla oli Beatles-coveria tai funkya. Päädyimme neuvottelun jälkeen  Beatlesiin -olis kuulemma parasta mitä ikinä on kuultu. Ainoa mikä hämmensi oli se, että toimistosta sanottiin keikan alkavan ysiltä, mutta lipunmyyjä, joka puhui elehtien ja huitoen kuin räsynukke tuulessa, sanoi että seiskalta alkaa! 

Seiskalta alkoi ja me istuimme juominemme kanssa kerrankin ajoissa, tarkasti valitulla paikalla ja selasimme ruokalistaa. Yeah, tätä ei pilaa mikään, eikä pilannutkaan, paitsi me, melkein...

Jossain 10 minuutin kohdalla oli viimeistään selvää, että nyt jokin ei täsmää ja Beatles liippaa tätä tapahtumaa hyvin etäältä. Lavalle nousi nainen, joka kertoi suuresta kokemuksestaan, kun lemppari korvis (korvakoru, kullavärinen) hukkui ja hän tajusi kiintyneensä materiaan ... Whaaaat? :D Salaatin lehdet alkoivat takertua kurkkuuni ja Cocco pyöritti silmiään 360 astetta ja kaatoi kitusiin olutta. Tämä oli vasta alkua. Saimme kuulla koko koskettavan tarinan  erään säätiön synnystä ja ihmeellisestä laajentumisesta viiden osallistujan soittokerhosta maailman ainutlaatuisempaan yhteisöön jne. Tää on loistavaa, mut meillä on SE ilta, jolloin lomalla tsempataan itsemme biletunnelmaan päiväunien voimalla, jotta nähdään Ison Omenan klubielämää!

Lavalle nousi isä kertomaan tarinaa rakkauden parantavasta, ihmisiä yhdistävästä voimasta ja ihana poika lauloi toisen avustamana yhteisen laulun avoimista ovista ja välittämisen tärkeydestä. Suomalainen ei pysty tällaiseen edes euroviisukarsinnoissa! Tunteenpaloa, sitä riitti. 

Mutta me käytiin katsomassa se Dakota House ja käytiin läpi just Lennon-tragedia ja nyt ollaan valmiita Beatles-teeman jatkamiseen! Please! Mutta lavan täyttää intialaisesti virittynyt äänimaailma ja suitsukkeiden tuoksu. Where is my rock’n roll? Naurua niellään nikotteluksi ja syömisestä ei tule 

enää mitään. 

Mitä laajemmalle rauhan ja rakkauden sanoma levisi, sitä tolkuttomampi oli hepulimme. Cocco sanoi, että tästä puuttuu enää ”Amen!," mutta tulihan se sieltä! Ja samalla meinas tuoli kastua ja viini valua nenästä :D

Enää odotettiin sitä hetkeä, kun otetaan (tuntematonta) naapuria kädestä kiinni ja rivissä, katse luotuna yläilmoihin heilutaan ja lauletaan täysin palkein ”We are the world”! Vähän vilkuilin jo naapureita, että ketä tässä joutuu halaamaan...

Kun oli käsitelty koulukiusaaminen, kuolemaa  johtava läheisen sairaus sekä kuolinvuoteen äärellä istuminen, en voinut enää katsoa  Coccoon päinkään. Hän röhähteli korvaani, että kyllä ne luulee, et sä itket ja  jatkoin hillitöntä tyrskähtelyä valkoiseen lautasliinaan. Kyse ei ollut enää hetken hepulista vaan siitä, kun menetät otteesi kokonaan. Ruandassa asuu ihania ihmisiä, lavalla kertotaan. Miksen mä voi lopettaa :D Cocco, keskity!

Lavalla  nousivat jo kädet kohti sfäärejä ja esiintyjä lähestyi ainakin  kahden modulaation voimin lopullista ruumiista irtautumista. Cocco hytkyi ja puri poskiaan. En voinut olla ajattelematta, miten äitimaa EI olisi minua pyynnöstäkään sisäänsä niellyt, jos olisin pahaa aavistamatta osallistunut tähän rauhan ja rakkauden tapahtumaan jossain suomalaiskansallisessa baaribissis-lookissa. OMG.  Verkkosukkikset ja nahkaa?

Tukehtuminen lautasliinaan lähenee, mutta se on ainoa turvani ja mahdollisuuteni säilyttää kasvoni hytkyvän ja jalkojani potkivan miehen säestäessä repeilyä parhaansa mukaan.

Kun pääartisti oli esitellyt jo monta ”rakasta ja niin lahjakasta” muusikkoystäväänsä ja toistanut toistamistaan rakkauden sanomaa ja sisäistä rauhaa, alkoivat levottomat sieluni silmät nähdä, miten klubin katossa paksut, mustat putket alkavat juuri hikoilla ja valuttaa tummaa siirappia punaisia samettiverhoja pitkin kohti lattiaa. Hirisen Cocon korvaan, että kumpi olis turvallisempaa, olla lainkaan juomatta ruokajuomaksi tilattua viiniä vai tilata sitä lisää:D Kunnon perseet olalle  (anteeksi ilmaisu) -tyyppinen hyväntekeväisyyskonsertti?  Sitten olet hiipivinäsi huomaamattomasti pikku 

hiprakassa vessaan ja pöytäliina tarttuu käsilaukkuun, jonka lennätät olallesi? 

Ei, enää ei vaan pysty. Ripsiväriä on jo enemmän lautasliinassa kuin silmissä, mutta ehkä se on pelastukseni.

Tarinalla on onnellinen päätös. Sen lisäksi, että ostamiemme lippujen tuotto meni oikeasti loistavaan tarkoitukseen, niin viimeinen artisti oli aivan huippu! Häntä kuuntelimme hiiskumatta ja äimän

 käkösinä! Eikä mitään, parin tuntia elettyämme hyväntekijöinä, vaihtuu tunnelma ja Cocco toteaa kuuntelevansa elämänsä parasta Beatles-coveria! 

Tätä iltaa muistellaan vielä, se on selvä, vain ja ainoastaan hyvällä :D

Siinä hän on, kaikella rakkaudella sensuroituna.

Että sellainen Fender-valaisin!

Vessaan on niin pitkä matka, että hätäisempää hirvitta :))

Ja vessa olikin sitten oma lukunsa! Hän mm. ojensi käsipaperin...