Naapurimme on eläkkeellä oleva kalastaja, jonka eläkeharrastus on kalastus, kertoi vuokraisäntämme virnistäen. Tullessamme kalastaja istui parvekkeellaan, kuten hän istuu lähes aina kun tapaamme. Meillä ei ole yhteistä kieltä, mutta hän on mielenkiintoinen hahmo ja kuuluu kylään kuin avain lukkoon, joten niin minusta tuli parvekestalkkaaja. Siinä sitä on lomasisältöä kreikkalaismökkeilyyn;)
On niitä testejä, kuten tiedätte, että mitä eläintä muistutat jne. Mä pidän koirista, joten sanoisin, että Kalastaja-Kostas (nimi ehkä muutettu; oikeaa ei ole tiedossa) muistuttaa vahvasti Ranskanbulldoggia. Hän on tanakka, lyhyt ja keskivartaloltaan tukeva. Kasvot ovat pyöreät, iho ja hiukset tummat ja syvät uurteet kulkevat kasvoilla kuin määrätietoiset joenuomat. Nenä on pottu ja paksut huulet vähän törröllään. Vaatetus tuntuu toimivan arkena sekä pyhänä, säällä kuin säällä: tumma huppari ja siniset college-verkkarit ovat nuhjuiset ja arkiaskareiden merkkaamat. Maalitahroja, oliivi- ja koneöljyn roiskeita ja sen sellaista. Jotkut crocksin-sukuiset on hänellä jalassaan.
Katse on ystävällinen kun tervehditään. Muulloin, kun hän katselee merelle, katseessa on syvyyttä ja rauhaa, mutta silloin kun hänen edessään on jotakin puuhaa, hän vaikuttaa tiukalta ja keskittyneeltä. Haluaisin hänestä valokuvan, mutta en kehtaa pyytää, koska mikään ilme koskaan ei viestitä innosta poseerata turistille. Enkä missään tapauksessa halua loukata häntä.
No siis. Kalastaja-Kostas istuu parvekkeella muovituolilla, pöydän ääressä, jossa on kerniliina. Hän istuu siinä jo, vaikka nousemme mielestämme tavattoman aikaisin. Edessään hänellä on radio ja näkymä merelle. Hän ei hyräile, ei vihellä, eikä puhu puhelimessa. Ehkä hänellä kännykkä on, mutta ei sitä näy ei kuulu. Hän tupakoi, mutta ei ruokaile. Luulen, että hän ei ole kokkaaja-tyyppiä. Astiat ei kolise, ruoka ei tuoksu.
Kostaksella on mopo (tietenkin!), joka ei ole ihan pappa-mallinen, ei ikivanha, vaan Enduro-tyyppinen (Honda 250cc). Sen hän käynnistää kerta polkaisulla, kun lähtee kylälle. Oletan, että tuolla reissulla hän saattaa käydä myös ukkojen pöydässä syömässä. Tiedättehän ukkopöydät monessa Välimeren maassa? Ehkä siellä läiskitään korttiakin pari kierrosta, päivitetään ja päivitellään kuulumiset. Kun hän palaa, ei mukana ole näkynyt ruokakasseja vaan sininen rapiseva pussi, josta löytyy tykötarpeita sille naputus- ja kilahdusäänelle, joka seuraa pöydän ääressä alkavaa keskittynyttä puuhastelua.
Ilta on Kalastaja-Kostaksen päivän kohokohta. On ihan varmasti! Silloin hän lähtee kalaan. Liikkeissään hän on vikkelämpi kuin osasin kuvitella, eikä hän tietenkään keinuta venettään turhaan; mies on ammattilainen. Hänellä on Kaiki, kreikkalainen, puinen kalastusvene. Pieni tuikku valonaan Kostas lähtee pyyntiin. Joskus on kaveri kyydissä ja lisäksi samasta lahdesta lähtee muutama muukin vene liikkeelle.
Ensimmäisenä iltayönä katsoimme kalastajien paluuta. Tai katsoimme minkä näimme, koska kaikki tapahtui pimeässä. Ei nähty edes, tuliko saalista, vaikka kuinka tihrustin ja siristelin parvekkeen kaiteen yli.
Seuraavana aamuna Kostaksen vene oli vedettynä telakalle eli venevajan ovelle, ja arkeen tuli uusi rytmi. Kaksi miestä, kavereilta vaikuttavat, tulevat nyt mittailemaan ilmaantunutta ongelmaa. Minäkin mittailen, enkä meinaa ymmärtää parvekkeelta tippumatta, mikä venettä vaivaa. Kostasin askeleessa on sähäkkyyttä ja hermostuneisuutta. Yksi miehistä puhuu puhelimessa toisella kädellä venettä kohti viitoen. Sen jälkeen kaksi seisoo ja puhuu ja Kostas alkaa pyöritellä työkaluja.
Kun menen uimaan, saan uuden perspektiivin tapahtumiin ja olen varma, ettei kyse ole moottoriviasta. Mikko ehdottaa vuoto-ongelmaa ja alan kallistua siihen suuntaan. Tai sitten se on peräsin.
Valmista ei tule. Mahdetaankohan odottaa varaosaa, koska Kostas sekä Hupu ja Lupu istuvat pariinkin otteseen talojen edessä olevalle pienelle hiekkakaistaleelle, jossa seisoo pieni pöytä ja pari muovituolia sen näköisenä, että niiden elämäntarkoitus on juuri tällaiset tilanteet; tilanteet, joissa istutaan alas pohtimaan. Kolmikko istuu ja tuijottaa merelle niin intensiivisesti, että minäkin vilkaisen. Sitten tajuan, että he katsovat, koska meri on takuulla ennenkin heille vastannut.
Illemmalla kaksi venettä lähtee merelle, mutta Kostas istuu parvekkeella ja nakuttaa. Kyllä harmittaa! Epäilen, että Kostaksen ryhtikin on vähän kumarampi. En voi ymmärtää, mitä hän naputtaa, koska se on niin pientä, ettei sitä naapuriparvekkeelta voi silmin erottaa. Sitten Hupu ja Lupukin liittyvät seuraan. Olen sisällä kun hätkähdän korotettuun puheääneen, jota voi hetken kuluttua tulkita jo totiseksi riitelyksi. Olin juuri menossa parvekkeelle, mutta en voi. Se vaikuttaisi siltä, että tulisin katsomaan, mistä on kyse. Illan päättää onneksi radiosta kuuluva musiikki. Kai se on merkki rauhan laskeutumisesta yön ajaksi.
Aamulla Kostas istuu, ei vielä nakuta. Aamupäivällä istuvat kolmisin tuumaustuoleilla. Sitten Kostas on veneen kimpussa (peräsin on irroitettu!) ja Lupu & Hupu seisovat kädet puuskassa näyttäen siltä, että nyt on oikeat avaimet käsissä. Tulee ilta, mutta ei kertakaikkiaan; Kostas istuu pöytänsä ääressä, kun kaksi venettä käynnistää moottorit ja suuntaa ulapalle.
Minua alkaa pikkuhiljaa huolestuttaa, että loma loppuu, ennen kuin Kostaksen elämä asettuu takaisin uomiinsa. Mutta toisaalta, tässä se hänen elämänsä saattaa hyvin ollakin, siis juuri tällaisenaan ihan uomissaan. Ehkä veneen huolto ja korjaus on tärkeä osa koko juttua, osa kalastajan elämän jatkumoa. Ja tärkeää on varmasti sekin, miten kaikkitietävät kalastajat ratkovat veneongelmaa ja voi sitä onnekasta, jonka maine kasvaa pulman oikeasta ratkaisusta!
Minä mietin sitä, että mitähän Kostas miettii meistä? Vai miettiikö mitään? Ehkä hän miettii asioita, joilla on merkitystä, kuten sitä, koska hän pääsee taas merelle ja kuinka paljon euroja upposikaan veneen korjaamiseen. Take care, kaikkea hyvää sinulle. Toivottavasti emme olleet häiriöksi.
