Sää ei suosi. Olkoon se siinä sääraportti lähipäiviltä. On totta, että unelmoin herräämisestä T-paitakeliin ja aurinkovoiteen tarpeeseen. Sen sijaan, ja todellakin, takan lämmittäminen sujuu jo paremmin! Siitä revin konkreettisesti (sanomalehdet) iloa ja jos tätä menoa jatkuu, tarvitsen kohta täydennystä paperinkeräyspisteestä.
Takkarutiinin lisäksi on otettu tavaksi, että kun Cocco palaa töistä, hän ilmoittaa lähdöstään Holman Prisman kassan jälkeen ja me lähdemme Alman kanssa häntä vastaan. Tämä on viimeisenpäälle suunniteltu kuvio. Alma nimittäin rakastaa, kun saa mökki-hiekkatietä painella menemään pääosin vapaana. Ja nyt se on jo hoksannut, että Cocco sieltä viimein tulee ja hän pääsee etupenkillä takaisin mökille.
Minä taas saan kuntoiluni, kun hiekkatien päässä nostan Alman autoon ja hikilenkkeilen takaisin mökille. 100 porrasta on hyvä lisä; niistä saa halutessaan (jos joku hullu nyt haluaisi) lisätreeniä.
Tämä ulkoilurutiini kun otettiin käyttöön, oli ensin aikatauluttamisessa vähän hakemista. Olin niin innokas ja kuvittelin meitä hitaammiksi sekä Coccoa nopeammaksi, että lähdimme Alman kanssa kiipeämään portaita liian aikaisin. Ehdimme hiekkatietä jo melko pitkälle, kun aloin miettimään, ettei Cocon soittoa kuulu. Muuten ei olisi haitannut, mutta oli vilakkaa, taivas tumma ja pilvet niin itsepäisiä, etteivät väistäneet aurinkoa sentin vertaa.
Alkoi sataa, ensin pienesti, sitten niin että pisarointia oli vaikea vastaanottaa iloisena kesäsateena. Tiesin, että kohta Alma palelee, joten päädyin pelastamaan meidät tiheän kuusen alle. Alma näytti tyytyväiseltä ja ajattelin, miten pienet tyttöni olisivat nauttineet tällaisesta seikkailusta.
Sade hiukan hellitti ja jatkoimme matkaa jo vähän kastuneina, kunnes epäystävällinen määrä vettä alkoi pudottautua päällemme uudelleen. Soitin Cocolle ja katsoin silmissäni kaitafilmin katkelman, jossa Cocco törmää Prisman lihatiskillä tuttuun vuosien takaa ja vaihtaa kymmenen vuoden kuulumiset ilman kiireen kiärää. Onneksi hän oli sentään jo kassalla.
Seuraavan sopivan kuusen alla oli onneksi myös kivi. Viihdytin itseäni taittamalla kuusesta kuivia alaoksia, etteivät ne raapisi siinä istuessani. Samalla juttelin Almalle, että nyt tästä vasta retki tulikin, kun pitää majaa alkaa rakentaa! Ohi pyyhälsi Toyotan maasturi ja lenkkeilijä. Olin näkevinäni hymyjä.
Aika tuntui pitkältä siinä kivellä istuessa ja Alma alkoi täristä. Se halusi syliin. Avasin collegetakkini ja painoin sen itseäni vasten; yritin oikein kääriytyä sen ympärille. Ja siinä me kyhjötimme kivellä, saman takin sisällä, kun Toyota kaasutteli takaisin. Eihän meillä hätää ollut, ja kai tällaiset kuusenaluskaksikot ovat sitten tyypillinen näky täällä maalla, koska ei se Toyota-kuski katsonut tarpeelliseksi kysäistä, onko kaikki ok.
Cocco tuli hetken kuluttua toisesta suunnasta, mutten ollut kertonut puhelimessa sen tarkemmin koordinaatteja, joten hän ryhdikkäänä, lippahattu (ja aurinkolasit...) päässään, kuin englantilainen herrasmies ikään, päästeli ohi sivuilleen vilkuilematta.
Palasi Cocco sentään, kun sain puhelimen kaivettua taskustani. Ja nyttemmin aikatauluja on tarkistettu. Mutta muistakaa kuuset; ne todella suojaavat. Ja kännykkä on kätevä myös.
Tämänkin päivän ihanin hetki taisi olla illan saunominen. Ja edelleen velvollisuudentuntoisesti ja jälkikäteen kiitollisina dippaillaan järvessä ainakin muutama kerta. Luonnolliseksi lopuksi: ulkona sataa!
Sen, joka lukee tätä todistusta tänään, pitäisi juhlia minua ja perhettäni, koska se kaikki alkoi vitsinä joillekin ihmisille, ja toiset sanoivat, että se oli mahdotonta. Nimeni on Jukka Järvinen, olen kotoisin Kuopiosta, mutta muuten Torontoon vaimoni kanssa. Olen onnellisesti naimisissa kahden lapsen ja ihanan vaimon kanssa. Jotain kauheaa tapahtui perheelleni, kun menetin työni ja vaimoni lähti talostani, koska en pystynyt pitämään hyvää huolta itsestäni ja perheen tarpeista. Hänestä ja lapsistani tuona ajankohtana olen onnistunut yhdeksän vuotta, tuntemaan vaimonsa tukemaan minua pitämään hyvää huolta lapsista. Yritän lähettää testiviestin vaimolleni, mutta hän estää minua puhumasta hänen kanssaan. Yritän puhua ystävänsä ja hänen perheenjäsentensä kanssa, mutta tiedän silti, että yksi voisi auttaa minua ja olen jättänyt hakemuksen myöhemmin niin monelle yritykselle, mutta silti he tekivät ei soittanut minulle, ennen kuin yksi uskollinen päivä, jota en koskaan unohda elämässäni, kun tapasin vanhan ystäväni, jonka selitin kaikille vaikeuksilleni, ja hän kertoi minulle suuresta miehestä, joka auttaa häntä saamaan hyvää työtä suuressa yrityksessä ja hän kertoi minulle, että hänen oikeinkirjoittajansa, mutta olen henkilö, joka ei koskaan usko taikuuteen, mutta päätin kokeilla häntä ja Drigbinovia neuvoi minua ja näytti minulle, mitä minun pitää tehdä näiden kolmen päivän lounaan aikana, loitsu. Seuraan kaikkia Ohjeet ja tee se, mitä hän pyysi minua tekemään hyvin .Drigbinovia varmista, että kaikki meni hyvin ja vaimoni näkee minut jälleen Drigbonovian upean työn jälkeen. Vaimoni soitti minulle tuntemattomalla numerolla anteeksi ja sanoi, että kaipaa todella minua ja lapsiamme ja vaimoni palaavat kotiin.ja kahden päivän kuluttua yritys, jolle olen lähettänyt arvostuskirjaani, soitti, nyt olen Paragonin johtaja Suosittelen, että jos sinulla on ongelmia, lähetä viesti tähän sähköpostiin: doctorigbinovia93@gmail.com tai WhatsApp / Viber häntä numeroon +2348144480786, niin saat parhaan tuloksen. Ota asiat itsestäänselvyytenä ja se otetaan sinulta. Toivon sinulle parasta........
VastaaPoista