Tiedättehän sen suomalaisille hyvin tutun säätilan, kun ihmisolennon etupuoli aurinkoon on kuumissaan ja takaosa varjossa palelee? Kun tuulee, on ihan liian viileää, mutta kun tuuli tyyntyy, on liikaa päällä. Tänään on juuri sellainen sää.
Klo 12 katsahdin hommiltani ulos ja päätin, että terassi kutsuu. 20 minuutin kuluttua olin riisunut ja pukenut housuja ja paitaa jo ainakin kolme kertaa. Vahingossa ajattelin Välimerta, mutta pakottauduin pikaisesti Ateenasta takaisin Asikkalaan. Almalta otin yö-collegen pois ja vaihteeksi se taas tarkeni oikein hyvin. Sadetta ei ole tänään vielä saatu -se on toki myös Suomen suvessa maininnan arvoista.
Miten muuten mökkeily? Kiitos, oikein kivasti, paitsi sää, josta jo aloitin, mutten jatka, vaikka se onkin lempiaiheeni.
Mutta voiko kolmessa päivässä jo alkaa puhua rutiineista? Cocon elämää rutiinit raamittavat ja siksi meille yleensä muodostuu sellaiset supernopeasti riippumatta siitä, missä ollaan. Minä yritän tavallisesti muokata olemiseni ja tekemiseni sellaiseksi, että yhtälömme on passeli eikä kummankaan tarvitsisi pahemmin ärsyyntyä. Tai siis minun ärsyyntyä; mies ei ole ärsyyntyvää sorttia, mutta pasmat sillä menee sekaisin, jos esimerkiksi aamukahvit ovat ajallisesti tai määrällisesti epäjärjestyksessä. Nyt hän juo poikkeuksellisesti kolmensadan paketin jälkeen Pauligin Sydney-kaffetta, kun normisti ainoa vaihtoehto on New York! Tämä vain sen vuoksi, että vuokramökin lähikaupassa ei NY:a ollut. Kahvia menee aamulla se puoli pannua. Veneellä hän juo murukahvia, samoin joskus ulkomailla, mutta suosii kyllä paikallisia. Siispä kahvi on vahva aamurutiini, mutta tarvittaessa laadullista joustoa löytyy.
Parhaat puolison aamukahvimuistot eli minun muistoni hänen aamukahvistaan (itse en juo kahvia), liittyvät juuri New Yorkiin. Olimme siellä kylmän ja kolean pätkän kuusi päivää joitain vuosia sitten. Majoitukseemme ei kuulunut aamupalaa, eikä Cocon aamu lähde siis lainkaan liikkeelle ilman kahvia. Niinpä ensimmäisen aamun jälkeen jokaisena aamuna, hän laahusti liian kalliilta hotelliltamme yöhousuissaan (sellaiset ruttuiseksi nukutut, lököttävät, ihanat) tukka pystyssä aamutossuissaan sutien lähimpään 7-Eleveniin hakemaan automaatista tonkan täydellistä kahvia. Sitten hän jo hieman reippaammin askelin asettui ulos sateesta märälle rautaiselle penkille, jonka ohi aamusella vilisivät tärkeät salkkunaiset ja -miehet kännykkä jo karvaa polttaen töihinsä.
Siinä Empire State Buildingia tähyillen Cocco istui kahvitörppönsä kanssa tupakoimassa, kuten aito kadunasukki ainakin. Heitäkin toki osui kohdalle ja seuraksi usein. Minä katselin tätä hotellihuoneen ikkunasta, sen hotellin, jonka aamupalaa en kertaakaan raskinut ostaa enkä antanut Cocon meille tarjota, ja odotin seuraavaa vaihetta; kahvin jälkeisiä aamutoimia, joiden jälkeen pääsisimme liikkeelle ja etsimään sopivaa aamupala- tai brunssipaikkaa. Samalla, kuten aina, ihailin Cocon sopeutuvaa luonnetta ja asennetta elämään, sillä se on ainutlaatuista.
Minun aamurutiinini ovat alkaneet nyt mökillä siitä, kun Cocco on kiivennyt sata rappua autolle, eikä kahden hengen mökissä ei tarvitse toista väistellä. Tarkoituksenani oli esitellä aamun ensitoimeksi pulahtaminen Päijänteeseen. Ja siitä piti toki olla kuva tässä ohessa. Mutta kun tuo juotavan puhdas Päijänne on olevinaan jumalattoman kylmä, eikä minua huvita aamulla sinne mennä ollenkaan! Olen niin pettynyt meihin molempiin! Katselen järveä kyllä kaiken aikaa ja illalla saunasta kestän sinistä kylmyyttä kohtalaisesti. #vanhuuseituleyksin.
Siis ei aamu-uintirutiinia, vaikka piti olla. Jos tässä sentään iltasaunasta saataisiin pidettyä kiinni, koska se on sentään ihan parasta! Lapsena teimme serkun kanssa ennätyksiä, montako kertaa toistettiin saunaan-uimaan -settiä. Nyt kolme kertaa järveen kelpaa hyvin ja sukeltaminen näillä säillä on enemmänkin velvoite, jonka olen itselleni asettanut. ”Ui ny, kun siitä niin tykkäät ja tästä ilosta maksetaan!”
Takkaan sytytin tulet toistamiseen -onko tästä rutiiniksi! Nyt en savustanut yhtä pahasti koko mökkiä, tupruttelin vain pienessä määrin. Eilen saatiin kuitenkin palohälytin huutamaan, mutta vika oli varmasti mökissä, ei meissä! Cocco paistoi ed. päivän uusiaperunoita pannulla ja laittoi liesituulettimen täysille. Ja samassa meillä oli savua sisällä, joka tuli ilm. seinän takaa saunasta; kiukaaseen oli juuri laitettu tulet. Mahtoiko mennä joku kierto nurin? No mutta mökkioikuthan on ihan oma lukunsa ja jokaisella perinteisellä mökillä on niitä ainakin pari, eikö! Talonväki tuntee mökkinsä, vieraat opetelkoon ne.
Ai niin, ehkä tämä on enemmän pakkomielle kuin rutiini: en osaa kulkea noissa hemmetin portaissa niin, etten laskisi niitä! Väliilä tulee 103, toisinaan 97 riippuen minkälaisella loikalla etenee tasanne-kohdat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti