Empire State Building ja Time Square

Loma purkissa ja huomenna paluu arkeen. Pää on tukkoinen, mutta mieli iloinen ja kiitollinen! Tyypillistä on se, että reissukokemukset jäsentyy pikkuhiljaa mielessä ja se paketti, joka lopulta jää henk.koht. historiaan, on karsittu ja tiivistetty versio koetusta. Joskus joku pieni yksityiskohta jää elämään yllättävän selvänä ja vastaavasti joku toinen kokemus saattaa ajan kanssa pyyhkiytyä muistosta täysin. Tämä blogiin kirjaaminen on yksi tapa säilöä koettua muistin tueksi.

Kuvaaminen on vaativaa sellaisissa paikoissa kuin Time Square ja Empire State Building. Ensinnäkin molemmista on nähty valtavasti kuvia ja toiseksi molemmissa on muutenkin omat haasteensa. Kuva latistaa kaikkea ja tulee turhautuminen, kun ei saa samaa fiilistä kuvaan kuin mitä silmä näkee. Tämä on varmaan tuttua kaikille.

Time Square välkkyy hulluna ja syvyyttä monitasoisuuteen oli vaikea saada kuvaan. Korkealla taas kaipasi taitoa ja kalustoa. Mutta yhtä kaikki, näissä kohteissa oli kyllä nähtävää ja ärsykettä aisteille! Time Square on ylipäänsä kiehuva kattila, missä meteli on kova ja asioita tapahtuu enemmän kuin pystyy tajuamaan. Miten hälytysajonauvojakin riittää ulvomaan koko ajan?! Paikka on kokemus kyllä, mutta stressaava pidemmän päälle, minulle siis. Korkealla viihdyin paremmin :) Näköalat eivät saa ihmisiä tavanomaisesti metelöimään vaan enemmänkin hiljenemään ja huokaamaan :D Ei tämä nyt ollut pääsyy kuitenkaan...

Empire State Building vai Top of the Rock? Molemmat tarjoavat New Yorkissa loistavat näköalat. Jos haluaa ensin mainitun näköalaansa, mennään jälkimmäiseen, josta näkee myös Central Parkin. Me valitsimme kuitenkin perinteisemmän eli ESB:n. Näköala on toki pääasia vierailulla, mutta samalla saa hämmästellä upeaa Art Deco -tyylistä rakennusta ja katsella vaikuttavaa näyttelyä rakentamisesta ja rakennuksen historiasta. Vuonna 1931, rakennuksen ollessa valmis, presidentti Hoover sytytti Empire State Buildingin valot. Nykyään rakennuksen yläosaa voidaan valaista teemojen mukaisesti eri värein.

Historian saatossa rakennus on toiminut (rappu)juoksukilpailujen näyttämönä ja todistanut myös montaa itsemurhaa, ihastuttanut miljoonia kävijöitä sekä paljon muuta.

Sää ja vuorokaudenaika on hyvä ottaa huomioon, kun päättää vierailuajankohdan. Meille ei osunut parasta mahdollista, kohtuullinen kuitenkin. Melko pilvistä oli, mutta ei sentään täysin sumuista. 

Kameran kanssa kikkailua: valeaurinko :)

Meidän ei tarvinnut jonotella, koska tammikuu, mutta sesonkina on hyvä miettiä, kauanko hermo pitää jonossa vai valitseeko ajankohdaksi esim. aamun, jolloin ruuhkaa on ainakin vähemmän. Vielä yksi pointti. Jonotus ei tarkoita vain yhtä jonotusta lippuluukulle. Se tarkoittaa, että pahimmillaan jonotat lippuluukun lisäksi turvatarkastukseen, hisseille (mennen tullen), parhaille kuvauspaikoille, matkamuistomyymälän kassalla jne... Varaa siis hyvin aikaa!

Epäselvä kuva, koska tässä aulassa ei saanutkaan kuvata... Mutta täällä sitä sitten mm. jonotetaan, kun on ruuhka-aika.

Rahalla pääsee ohittelemaan, mutta en tiedä, kuinka paljon. Kannattaa kuitenkin tsekata Express pass, jos on valmis maksamaan. Nettilipun hankkimalla säästyy joka tapauksessa lippujonolta.

Paikallinen taksikuski muuten sanoi, että kevättä ja kesääkin pahempi ruuhka, joka paikkaan, on joulunaika.

Nää kiittää :)

Tervetuloa kanssamme nykiläiselle clubille: saatat yllättyä!

What happened? Sitä on pakko kysyä. Ehkä tulimme huijatuksi tai sitten kummankin enkku on surkeaa. Totuus jää ilmaan ja leijukoon siellä ikuisesti :D Juttua on pakko alustaa kahdella asialla, jotta lukija ymmärtää ja pääsee tunnelmaan.

Ensinnäkin  nyt ei pidä vetää johtopäätöksiä sen enempää meidän suhtautumisestamme hyväntekeväisyystapahtumiin, rakkauden sanomaan tai hengellisyyteenkään. Tässä tarinassa on kyse ainoastaan siitä, miten odotukset ja todellisuus ovat hetken täydellisesti eri raiteilla ja aivosolut yrittävät (onnistumatta) ymmärtää mitä tapahtuu ja miten suhtautua. Hämäläinen laiva kääntyy hitaasti ja jos olet valmistautunut sambaamaan, mutta päädytkin tamburiinijohtoiselle naisvoimistelutunnille, olet hukassa. If you know what I mean! Äh, mikä vertaus, mut en keksi nyt muuta :D

Ja se toinen asia... Oltiin nimittäin koko ajan pohdittu, että olis niin kiva mennä jonnekin klubille kuunteleen hyvää musaa ja nauttiin relasta tunelmasta. Paikallista meininkiä pitäs nähdä ja fiilsitellä! Mutta minne ja milloin, kun koko ajan on menty täyttä turistihöyryä ja Pepponen kumoutuu untuvapeiton syleilyyn aikaerorasittuneena jo ennen kuin bändit ovat kamojaan roudanneet?

Luulin löytäneeni lähes täydellisen vastauksen dilemmaan. Nimittäin ihan hotellin vieressä on Cutting room -niminen mesta, jota on kehuttu ja jossa on erilaisia keikkoja sekä muita esityksiä. Juttu kuulosti loistavalta, koska mahdollisuus olisi myös illastaa keikan aikana. Ja mikä mahdollisuus kävellä hotelliin turvallisesti kun matkaa on muutama askel. Kaiken kukkuraksi paikka näytti tosi kivalta ja vetosi esteettisyydellään. Odotukset olivat siis tiukasti takataskussa, kun klubi-ilta koittaisi 

;)

Enää jäi mietittäväksi mennäänkö ke vai to. Tarjolla oli Beatles-coveria tai funkya. Päädyimme neuvottelun jälkeen  Beatlesiin -olis kuulemma parasta mitä ikinä on kuultu. Ainoa mikä hämmensi oli se, että toimistosta sanottiin keikan alkavan ysiltä, mutta lipunmyyjä, joka puhui elehtien ja huitoen kuin räsynukke tuulessa, sanoi että seiskalta alkaa! 

Seiskalta alkoi ja me istuimme juominemme kanssa kerrankin ajoissa, tarkasti valitulla paikalla ja selasimme ruokalistaa. Yeah, tätä ei pilaa mikään, eikä pilannutkaan, paitsi me, melkein...

Jossain 10 minuutin kohdalla oli viimeistään selvää, että nyt jokin ei täsmää ja Beatles liippaa tätä tapahtumaa hyvin etäältä. Lavalle nousi nainen, joka kertoi suuresta kokemuksestaan, kun lemppari korvis (korvakoru, kullavärinen) hukkui ja hän tajusi kiintyneensä materiaan ... Whaaaat? :D Salaatin lehdet alkoivat takertua kurkkuuni ja Cocco pyöritti silmiään 360 astetta ja kaatoi kitusiin olutta. Tämä oli vasta alkua. Saimme kuulla koko koskettavan tarinan  erään säätiön synnystä ja ihmeellisestä laajentumisesta viiden osallistujan soittokerhosta maailman ainutlaatuisempaan yhteisöön jne. Tää on loistavaa, mut meillä on SE ilta, jolloin lomalla tsempataan itsemme biletunnelmaan päiväunien voimalla, jotta nähdään Ison Omenan klubielämää!

Lavalle nousi isä kertomaan tarinaa rakkauden parantavasta, ihmisiä yhdistävästä voimasta ja ihana poika lauloi toisen avustamana yhteisen laulun avoimista ovista ja välittämisen tärkeydestä. Suomalainen ei pysty tällaiseen edes euroviisukarsinnoissa! Tunteenpaloa, sitä riitti. 

Mutta me käytiin katsomassa se Dakota House ja käytiin läpi just Lennon-tragedia ja nyt ollaan valmiita Beatles-teeman jatkamiseen! Please! Mutta lavan täyttää intialaisesti virittynyt äänimaailma ja suitsukkeiden tuoksu. Where is my rock’n roll? Naurua niellään nikotteluksi ja syömisestä ei tule 

enää mitään. 

Mitä laajemmalle rauhan ja rakkauden sanoma levisi, sitä tolkuttomampi oli hepulimme. Cocco sanoi, että tästä puuttuu enää ”Amen!," mutta tulihan se sieltä! Ja samalla meinas tuoli kastua ja viini valua nenästä :D

Enää odotettiin sitä hetkeä, kun otetaan (tuntematonta) naapuria kädestä kiinni ja rivissä, katse luotuna yläilmoihin heilutaan ja lauletaan täysin palkein ”We are the world”! Vähän vilkuilin jo naapureita, että ketä tässä joutuu halaamaan...

Kun oli käsitelty koulukiusaaminen, kuolemaa  johtava läheisen sairaus sekä kuolinvuoteen äärellä istuminen, en voinut enää katsoa  Coccoon päinkään. Hän röhähteli korvaani, että kyllä ne luulee, et sä itket ja  jatkoin hillitöntä tyrskähtelyä valkoiseen lautasliinaan. Kyse ei ollut enää hetken hepulista vaan siitä, kun menetät otteesi kokonaan. Ruandassa asuu ihania ihmisiä, lavalla kertotaan. Miksen mä voi lopettaa :D Cocco, keskity!

Lavalla  nousivat jo kädet kohti sfäärejä ja esiintyjä lähestyi ainakin  kahden modulaation voimin lopullista ruumiista irtautumista. Cocco hytkyi ja puri poskiaan. En voinut olla ajattelematta, miten äitimaa EI olisi minua pyynnöstäkään sisäänsä niellyt, jos olisin pahaa aavistamatta osallistunut tähän rauhan ja rakkauden tapahtumaan jossain suomalaiskansallisessa baaribissis-lookissa. OMG.  Verkkosukkikset ja nahkaa?

Tukehtuminen lautasliinaan lähenee, mutta se on ainoa turvani ja mahdollisuuteni säilyttää kasvoni hytkyvän ja jalkojani potkivan miehen säestäessä repeilyä parhaansa mukaan.

Kun pääartisti oli esitellyt jo monta ”rakasta ja niin lahjakasta” muusikkoystäväänsä ja toistanut toistamistaan rakkauden sanomaa ja sisäistä rauhaa, alkoivat levottomat sieluni silmät nähdä, miten klubin katossa paksut, mustat putket alkavat juuri hikoilla ja valuttaa tummaa siirappia punaisia samettiverhoja pitkin kohti lattiaa. Hirisen Cocon korvaan, että kumpi olis turvallisempaa, olla lainkaan juomatta ruokajuomaksi tilattua viiniä vai tilata sitä lisää:D Kunnon perseet olalle  (anteeksi ilmaisu) -tyyppinen hyväntekeväisyyskonsertti?  Sitten olet hiipivinäsi huomaamattomasti pikku 

hiprakassa vessaan ja pöytäliina tarttuu käsilaukkuun, jonka lennätät olallesi? 

Ei, enää ei vaan pysty. Ripsiväriä on jo enemmän lautasliinassa kuin silmissä, mutta ehkä se on pelastukseni.

Tarinalla on onnellinen päätös. Sen lisäksi, että ostamiemme lippujen tuotto meni oikeasti loistavaan tarkoitukseen, niin viimeinen artisti oli aivan huippu! Häntä kuuntelimme hiiskumatta ja äimän

 käkösinä! Eikä mitään, parin tuntia elettyämme hyväntekijöinä, vaihtuu tunnelma ja Cocco toteaa kuuntelevansa elämänsä parasta Beatles-coveria! 

Tätä iltaa muistellaan vielä, se on selvä, vain ja ainoastaan hyvällä :D

Siinä hän on, kaikella rakkaudella sensuroituna.

Että sellainen Fender-valaisin!

Vessaan on niin pitkä matka, että hätäisempää hirvitta :))

Ja vessa olikin sitten oma lukunsa! Hän mm. ojensi käsipaperin...

Central Park ja Brooklyn Bridge

Päivä aloitettiin taas kivassa kaffilassa, jossa ahkerammat olivat jo lounaalla. Ruby's http://www.rubyscafe.com/ tarjosi viihtyisän ympäristön, maukkaat "brekkiet" ja nopean, ystävällisen palvelun. Kyllä täällä syömisestään maksaa saa, tänäänkin $46/2 hlöä (kahvi, tuorepuristetut mehut, Chia-jogurtti lisukkeilla ja munakas pavuilla ja muilla lisukkeilla). Jos muutenkin oltiin kylläisiä ja tyytyväisiä, lähdettiin ulos lämpimän läikähdyksen saattelemana, kun nuori tarjoilijapoika kävi vielä erikseen sanomassa Cocolle, että hän halusi tulla kertomaan, kuinka sulla kaunis ääni! Niin onkin, ja poika oli liikuttava <3

Hunajaäänisen kanssa lähdimme hyvillä mielin päivän turistipuuhiin. Aurinkokin paistoi, vaikka tuuli oli kyllä jäätävä. Päivän kohde oli Brooklyn. Ja sinne mentiin, mutta ei sentään suorinta tietä:D Metroa odotellessa Cocco kehui, kuinka selkeää ja simppeliä metrolla on suhailla isossakin kaupungissa. Meillä piti olla matkaa 10 min, mutta se unohtui, koska intouduin paasaamaan kätilön palkasta suhteessa vastuuseen (ei lomalla Pepponen, EI!).  Kun vihdoin vedin henkeä, ei oltu vieläkään perillä, vaan tutun kuuloiset asemat vilahtelivat ohi...käännetyssä järjestyksessä:D

Kyllä metro oikeasti on tosi kätevä, mutta on tämä newyorkilainen osannut yllättää jo toisenkin kerran. New Yorkin metro on vuodelta 1904, eikä suinkaan maailman vanhin, ei edes vanhin Yhdysvalloissa. Mutta valtava systeemi ja kovassa käytössä. Positiivisesti voisi sanoa, että täkäläinen on karismaattinen tai rosoinen eli hyvin on eläväistä, kolisevaa ja kulahtanuttakin:D Liukuportaat, missä ne on? Hissejä on joillain asemille, mutta nyt jo on nähty, kuinka lastenrattaita, tavarakuormia, rollaattoria yms. kannetaan rappusissa. Ja rappusia riittää. Tämä myös lapsiperhevinkkinä... Kannattaa tarkistaa mertokartasta hissin olemassaolo tai varautua kevyin rattain...

Meillä on käytössä Pay-Pre-Ride -metrokortti. Kortin saa ostettua miltä tahansa asemalta ja sille ladataan, tiskiltä tai automaatista, haluttu summa rahaa. Alennusta kertamatkaan verrattuna tulee 5%. Kätevyydestä annan kyllä pisteitä eli samaa korttia voi käyttää useampi henkilö. Kun portista mennään korttia höyläten läpi, ojennetaan kortti sitten vaan kaverille, joka höylää vuorostaan.

Onneksi ollaan lomalla, joten suuremmitta seremonioitta päädyttiinkin Brooklynin sijaan Central Parkiin ja Dakota Housen, paikka jossa John Lennon murhattiin, kautta uudelleen metroon; puoli päivää myöhemmin :)

Brooklyn on jotain muuta. Sen huomaa heti kun metrotunnelista nousee maan pinnalle. Pintasivallushan tämä retki oli, mutta silti. Kun talot laskeutuu tavallisen ihmisen tasolle Manhattanin ulkopuolella, oli fiilis heti toisenlainen. Vastaantulijoista valtaosa oli tummaihoisia. Keinuvaa askellusta, korispoikaa, taitavia lettikampauksia, coolia pukeutumista, kikattavia koululaisia. Myös lapsiperheitä näkyi ja hämmästyttävän monta nyytiä sai matkustaa rintarepussa! En tiedä, onko kyseessä tämän ajan ilmiö vaiko pelkkää sattumaa.

Fulton streetiä käveltiin kohti Brooklyn bridgeä. Kerron tämän siksi, että ko. kadulla yllätyin vinkin veroisesti. Olin jo Manhattanilla käynyt Old Navy -liikkeessä ja ajatellut ostavani sieltä käypää käyttövaatetta. Fulton kadulta löytyi out let! Ja hahhah, isolta osalta samaa kamaa (ei siis edellisvuotisia), kuin Manhattanin liikkeessä, mutta 30-50%:n alennuksella. Huonommallakin matikalla ymmärtää, että eipä turistimestoilla toki kannata halvalla myydä, jos kalliillakin menee... Kun sitten jatkoimme katua eteenpäin, totesimme, että alueella oli useampikin out let/factory store. Lisäksi pitää mainita, että urheiluvaatteita myyviä liikkeitä oli myös paljon. Tuli mieleen, että näkyykö rap/hip hop kultuurin vaikutus valikoimassa? Koristossua, verkkaria, värikästä kuosia, lippalakkia jne, you know...

Woodberry Common on täällä se lähin merkkituotteiden outlet-kylä, jos sellaista kaipaa. Näin lyhyellä lomalla tunnin matka ja siitä melkoinen hinta ei saa mua innostuun. Kaikki on tietysti kiinni siitä, mitä kukin etsii ja mitä siitä haluaa maksaa.

Oikeastaan koko päivä tähdättiin klo kymmentä yli viiteen! Hetkeä ennen istuttiin vielä huilaamaan lämpimän juoman ääreen ja sitten saatiin nauttia 1,6km jostain erityisestä. Sunset in Brooklyn Bridge, auringonlasku Brooklyn Bridgellä klo 17:10:) Taivas oli pilvessä, joten itse auringonlasku ei aiheuttanut kylmiäväreitä, MUTTA kun Manhattanin silhuetti alkoi täyttyä valoista kuin valmistuva palapeli, alkoi takin alla iho nousta kananlihalle ja suu muodostaa hämmentyneitä ja ihailevia huokauksia. Ihan mahtava kokemus kertakaikkiaan kävellä Brooklyn Bridge päästä päähän, ja nimenomaan Broklynista Manhattanille, kuin sisään elokuvaan!! Tätä mä suosittelen, jos tilaisuus tulee <3 Kuvat yrittävät välittää sen minkä kykenevät:) Ja nää kuvat jäävät kyllä arkistoihin tosi rakkaina!

Päivän teema oli iltakävely Brooklin Bridgellä!

MoMA, Museum Of Modern Art

Taidemuseo on siitä kiva kohde, että siellä voi vierailla monella tyylillä ja tahdilla. Ei tarvitse tietää, eikä ymmärtää, voi vain fiilistellä. Tai sit voi ottaa kaikesta selvää, vaikka jo etukäteen. Audio-laitteet korvissa on helppo sulkeutua omaan maailmaan ja antaa tietotulvan viedä mennessään, samalla kun kuva/teos synnyttää tunnetta. Ja oi sitä hiljaisuutta ja rauhaa (sekä tasalämpöistyyttä, jota arvostaa erit. todellisilla kesähelteillä tai esim rankkasateella:D) Paljon on varmasti niitäkin, jotka käyvät bongaamassa tutut, kuuluisat työt tai viettävät suuremman osan ajasta kahvilla tai museokaupassa. Kuhinakaupungin keskellä voi museoissa vaipua ajatuksiinsa, joita teokset kyllästävät ja herättelevät.
Yhtä kaikki, mun mielestä taidemuseot on vierailemisen arvoisia. Bonuksena siellä näkee niin mielenkiintoisia ihmisiä, hahmoja; taideteoksia koko olemuksellaan. Tykkään!

MoMa oli ust-listalla ja koska luvassa oli sadetta, visiteerattiin siellä heti päivänä yksi. Ja vierailu on tehty kyllä simppeliksi! Voit ostaa lipun etukäteen netistä ja ladata sen puhelimeen (huom, tässä versiossa ei peruutusmahdollisuutta). Me ostettiin biletit automaatista paikan päältä. Näin sesongin ulkopuolella ei ollut jonoa ja homma oli hoidettu parissa minuutissa. Eikä jono tiskillekään pahalta
näyttänyt. Aikuisen hinta oli $25. Halvennusta saa erilaisilla turistikorteilla.

Kovin sujuvaa ja selkeää oli muutenkin. Narikka (sentään kuului hintaan) oli toimiva kuin
liukuhihna, mennen sekä tullen. Ja henkilökuntaa oli joka puolella, paljon. Museokauppaa ei turhaan ole hehkutettu. Olihan se magneetti :)  MoMA:ssa on kuusi kerrosta. Se on kuitenkin jotenkin hallittavan kokoinen. Kyllä siellä päivän saa kulumaan, mutta lyhyemmälläkin keskittymisellä näkee jo paljon.

Mun suurin odotukseni oli Frida Kahlon työt. Olin lukenut, että kokoelmissa niitä on kolme, mutta
näytillä niitä oli nyt vain yksi, hitsi! Olin vähän pettynyt, mutta paljon oli muuta katsottavaa. Ja mä
jatkan Frida-bongailua maailman muissa museoissa:) Hyvä syy reissaamiseen, muiden hyvien syiden
jatkoksi.

Meillä on Cocon kanssa osittain hyvin erilainen maku taiteen suhteen. Ihan hyvä, ettei MoMA:ssa ollut tarkoitus tehdä taidehankintoja:D Olis voinut tulla lomaan sopimatonta eripuraa! Mutta mitä
mun valokuvat kertoo tästä vierailusta? Ei paljon :)) Olis luullut, että olisin saanut kuvan Wyethin
teoksesta Christina's World, kun pidin siitä niin paljon. Ei ole myöskään kuvaa Picasson Avignonin
naisista, vaikka piti. Siinä kävi perinteinen... Mun piti seistä taulun edessä ja Cocon käteen kamera. Ja
kuvasta tuli sellainen, että vaihtoehtoisesti sen saattoi rajata mun kaulalta; kuvassa  taideteos ja
killuva irtopää tai sitten mun rintavarustuksesta ylöspäin, jolloin pieni pää ja korostetut keuhkot. Niin
että käyttehän katsomassa Avignonin naiset netistä:D Näyttävä, iso työ! (Ja siis ei siitä huonosta
kuvasta voi vain Coccoa syyttää; itse sorkin asetuksia ja annoin epäselviä ohjeita.)

Vielä lähetetään museoterkut sekä lämpimät ajatukset Cocon äidille, Picasso-fanille.

Suurin ruuhka ja tiukin valvonta oli Van Goghin edessä. Hänen taulujaan oli useampi, mutta ruuhka osui Tähtikirkas yö -teoksen kohdalle. Siinä huomionsa otti myös nainen, joka erilaisista upeista poseerauksista huolimatta, ei saanut mieleistään aikaiseksi. Hän siis kurkkasi kännykän näyttöä ja otti uuden asennon ja ilmeen taulun edessä. Ja me muut odotettiin! Huhhuh. Kävelin mä sit lopulta melkein syliin, kun en enää jaksanut.  Nyt terkut esikolle -nähty on hänen lempparinsa ja oli se
vaikuttava, värit erityisesti!

Van Gogh: Oliivipuut

Rehellisesti on kyllä sanottava, että vähän olin kadekin. Mun on täysin mahdotonta keskittyä kameraan katsomiseen, kun on ihmisiä ympärillä! Saati, että poseeraisin! Niinpä musta on tämä yksi kuva, joka otettiin siks, et värit natsas... :D
Mutta Cocco on niin super, sori, hän on monessa kuvassa:))

Yllärinä meille oli ylimmässä kerroksessa tosi viihdyttävä ja muistoja herättävä näyttely muodin historiasta. (Riina, ajattelin sua!!). Jotenkin kiva "loppukevennys" MoMA:n vierailulle.

Elton Johnin kengät vuodelta 1974:)

Lisää kuvateksti