maanantai 28. toukokuuta 2018

Käsimatkatavaroilla matkustaminen eli näin pakkaan pienesti


Aloitetaan lopputuloksesta :) Lentolaukku ja reppu lähtevät mukaan, enkä siis tässä tapauksessa maksa lainkaan ruumaan menevästä matkatavarasta. Lentolaukun olen valinnut painon (kevyt) ja helpon liikuteltavuuden perusteella. Sisuksiltaan(kin) se on hyvin tavanomainen. Reppuun pakkaan myös pienen käsilaukun, jota voin käyttää reissussa.

 

Minusta on tullut vähitellen kuutiopakkaaja :) Packing cupes eli pakkauskuutiot ovat ohutta kangasta olevia pusseja, joihin vaatteet pakataan tiiviisti, jolloin ne vievät vähemmän tilaa laukussa ja pakkautuvat kompaktisti. Itselläni ei ole sellaista ilmatiivistä kompressiopussia, mutta hankintasuunnitelmissa on ollut. Kompressiopussi minimoi tilantarpeen parhaiten. Kun pussi on pakattu, siitä rullataan tai puristetaan ilmat ulos.

Mulla on pakkauskuutioita useita kokoja, mutta lentolaukkuun pakkasin nyt yhden ison, koska se on
juuri sopiva mitoiltaan ja sen lisäksi toisen pienen. Iso on siis kaksipuoleinen ja niin mulla on housuosasto ja paitaosasto erikseen :) Pienessä pussissa ovat alusvaatteet, sukat ja simmarit.
Takki, villatakki ja housut ja shortsit
Paidat x 5 ja yksi mekko

Sateenvarjo ja ohut pyyhe mahtuu hyvin kuutioiden lisäksi
Tuplapussi pakattuna
          Raskaimmat kengät eli lenkkarit puen lennolle, sandaalit ja flip flopit menevät laukkuun

Käsimatkatavaroilla matkustettaessa haastavinta on ehkä nestemäisen kosmetiikan kanssa. Litran suljettavaan pussiin max 100 ml:n pakkauksissa on mahdutettava kaikki. Tämä riittää harvoin, mikä tarkoittaa sitä, että matkakohteesta ostan vähintään aurinkorasvan vartalolle. Jos olen hotellissa, käytän talon tarjoamaa shampoota yms. 


Hammasharja ja lääkkeet
                        
Reppuun pakkaan rahat, kortit, nesteet, lääkkeet, elektroniikan ja viihdykeet. Tämä siksi, että ne ovat helposti saatavilla sekä lennon aikana että turvatarkastuksessa. 
iPad, kamera ja kuvan napannut kännykkä latureineen lähtevät aina mukaan :)
                              
Viihdykkeitä :)
Periaatteessa selviäisin näillä tykötarpeilla paljon pidempäänkin (kesäreissulla), kuin viikon, kunhan vain pääsisi välillä pyykille. Mikäli kohde on sellainen, että ostoksia tulee tehtyä, on paluulennolle  välillä ostettu etukäteen yksi ruumaan menevä laukku.
Matkavaatteiksi puen paidan, pitkäthousut, lenkkarit ja villatakin. Myös yksi kaulahuivi on repussa mukana. Nämä valitsen sen mukaan, että tarvittaessa voin käyttää kaikkia myös kohteessa. Lisäksi pyrin puen päälleni ne, jotka veisivät laukussa eniten tilaa.
Painon perusteella mahtuisi vielä tuliaisiakin! Lentoyhtiöstä riippuen käsimatkatavarat saavat painaa esim 8-10kg


1 kommentti:

5. päivä mökillä, missä tuuli viihtyy, mutta aurinko käy vain kääntymässä

Sää ei suosi. Olkoon se siinä sääraportti lähipäiviltä. On totta, että unelmoin herräämisestä T-paitakeliin ja aurinkovoiteen tarpeeseen. ...