Täydellisen tequilan tähden

Tervetuloa Katondween :)

Katolisessa kylässä, nunnaluostarin ja sairaalan kainalossa piti yrittää elää pahasti paheksuntaa herättämättä. Yleensä siinä onnistuttiin ihan mukavasti, mutta muutaman kerran saattoi rima ylittyä vain hipoen. 

Paikalliset viihdykkeet olivat rajalliset ja kun suomalaisia on paikalla, on kai suorastaan oletettavaa, että jossain kohtaa keksitään alkoholin rentouttava ja kielen kantoja irroittava vaikutus. 

Minä pakkasin Suomesta lähtiessäni mukaani turkinpippureita. Enkä tainnut olla ainoa?! Alko oli tuonut juuri vuodenvaihteessa 1993 myyntiin oman Salmiakkikoskenkorvansa ja omatekoiset seokset olivat myös kovassa huudossa. Katondwessa tuli Jarin kanssa puheeksi asia alta aikayksikön. En muista, oliko vaihtoehtoja edes olemassa, mutta heti ensimmäinen versio valmistettiin paikallisesta tequillasta.

Välissä kerrottakoon, että kun toin silloiselle poikaystävälleni (jonka kanssa kihlauduin kotiuduttuani ja joka on lasteni isä) tuliaisiksi pullon tuota paikallista kirkasta, jota hän ystäviensä kanssa sitten maisteli, se sai julman tuomion. Samanlaista tärpättiä ei kuulemma Euroopasta saisi mistään.

Salmiakkitequila teki kauppansa, muttei toki riittänyt moniin bileisiin. En tiedä, kuinka fiksusti silloin ajattelimme vai ajattelimmeko mitään, mutta vapaa-ajan bileseurana meillä oli paikallisista lähinnä Jarin luottomiehiä. Naiset olivat visusti kotitöissä, milloin eivät olleet töissä... Ja töissä me heitä pääasiassa tapasimmekin. Mutta Jari oli koulinut miestyöntekijöistään kelpo herrasmiehiä, jotka katsoivat, että meillä oli asiat ok, ja siinä sivussa pääsivät osallisiksi mm. tällaisista bileistä. Eivät he valittaneet pohjoiseurooppalaisten juomavalinnoista.

Kanadalaisten vieraiden viimeisenä iltana ei tainnut salmiakkia olla enää varastoissa. Siirryttiin perinteisempään tequilan nauttimiseen; suolaan ja sitruunaan. Kanukit eivät myöskään lasiin sylkeneet ja kansainvälisessä hengessä juomaa kului vilkkaasti. Pimeyden ollessa syvä, loppuivat sitruunat. Koko kylässä ja kymmenin kilometrien säteellä oli vain yksi paikka, mistä niitä oli saatavissa: nunnien puutarha. 

En tiedä viittasinko vai miten tulin valituksi tälle retkelle, mutta kiirehdimme Jarin kanssa pimeytyneen, ennen kuin kotibileiden valomerkki koittaisi. Pimeys oli luokkaa säkkipimeys tai oli siellä kuutamo, mutta kylän generaattori ei ollut yöllä käytössä, joten sähkövalo ei kajastanut tasan mistään. 

Puutarhaan päätyminen ja siellä puikkelehtiminen oli tietysti hysteerisen hauskaa ja meno hieman vaivalloista välillä heinikossa, oksia väistellen ja kuoppiin kompastuen. Jari kietaisi parit sitruunat paitansa etumukseen ja minäkin muutaman. Paluu olisikin voinut muodostua liian tylsäksi, ellei hän olisi juuri puun juurella käännyttyämme hihkaissut: ”Nyt ne nunnat tulee!!” ja lähtenyt kilometrikoivillaan pinkomaan kotinsa suuntaan. Ja minä perässä nauruun ja kauhuun tikahtuen.

Pimeydessä kuitenkin hukkasin suunnan ja ajauduin hieman etäämmälle Jarista. Hän ehti juuri katsahtaa, missä olin, kun vauhtini pysähtyi. Totaalinen stoppi jalkoihin sai minut taittumaan kahtia kuin linkkiveitsi. Sitruunoiden sinkoillessa käteni tavoittelivat maata ja takapuoleni kuutamoa, kuten sain jälkeenpäin kuulla. Olin juossut täyttä vauhtia piikkilanka-aitaan, joka ympäröi luostarin puutarhaa. Näky kuutamossa oli varmasti koominen ja Jari nauroi katketakseen, kunnes vähän huolestui. Itse nauroin hysteerisesti, kunnes myös vähän itkin, kun sattui niin kovasti. Tajusin, että jotain oli työntynyt reisiini ja siitä vapautuminen aiheutti kipua sekä tunteen valuvasta verestä ihollani.

Pahemminkin olisi voinut käydä. Kaksi kymmenen sentin skraadua ja pari kurjempaa kuoppaa itse piikkilanka-aidan piikeistä desinfioitiin ja sidottiin. Ei kiitos ompeleille ja jäykkäkouristus oli voimassa. Onneksi oli lääkäri paikalla. Sairaalassa päivysti sisar Miroslava ja luostarin ovellekaan ei tehnyt mieli!

Pian reidet kukkivat jo iloisen keväisissä väreissä ja jomotus oli enemmän pääasia. Hieman hauteisessa ilmanalassa ja tarkasti piilotettuina haavat tulehtuivat, mutta muistot kuittaavat kevyesti edelleen reisissäni näkyvät kauneusvirheet:)

Pakko sanoa sekin, että Jari ei ollut vakavasti otettava rebel. Nunnat jakoivat auliisti omasta sadostaan, eikä siis varsinaisesta varkaudesta ollut kyse. Mutta jotain jännitystähän isännän oli vieraille järjestettävä. Ja tämä sitruunaveto kyllä osui ja upposi :D

Kun syksyllä Sambian ja kesäloman jälkeen palasimme koulunpenkille, ohjaava opettaja totesi, että tequila ja sitruunat olivat täällä jo kauan ennen teitä.