Koti kiertoon

Jos muistelun määrällä mitattaisiin ihmisen ikää, olisin jo ysikymppinen mummuska. Ja siis todennäköisesti sellainen, joka toistelisi parhaita muistoja kerta toisensa jälkeen ja kurittaisi läheisiä istuttamalla heidät kiikun eteen muisteloja kuulemaan.
Tosin mulla on riesanani myös nolojen tilanteiden ja kurjien asioiden pitkäkestoinen ja tarkka muisti. Toivon kyllä, etten niitä ihan ripiittinä laskettelisi menemään.

Viime viikolla vanhassa kodissamme silmiini nousi vahva tunnemuisto, kuvanselvä näky vajaan kymmenen vuoden takaa. Silloin työpaikka oli sama, mutta asuimme typsyköideni kanssa vielä kolmisin rivarissa 1,5 km:n päässä työpaikaltani. Kesällä, kun tytöillä ei ollut kiirus nukkumaan, he lähtivät välillä minua vastaan samalla, kun iltalenkittivät Almaa.

 

Kotimatka töistä kulki pääosin kävelytietä. Töihin oli ylämäkeä, kotiin alamäkeä. Pätkiä menin metsäisessä maisemassa ja ennen kotia avautui maisema lammelle, joka oli vehreä ja kaunis, vaikka se oli siihen asutuksen kupeeseen tarkoituksella tehty.

Tiesin suunnilleen tyttöjen vauhdin ja arvailin, missä kohtaa he tulisivat näköpiiriin. Kesäillassa oli kaikki ne ihanat äänet ja tuoksut ja lammella usein sumua. Kun tytöt näkivät minusta pilkahduksen, he päästivät Alman vapaaksi ja se viiletti villinä ja onnellisena korvat dumpona lepattaen luokseni. Liekö äiti minussa kaunistellut muistoja, mutta tytötkin kapsahtivat kaulaan iloisina ja juttua pulputtaen. Miten heillä olikin aina asiaa! (On heillä onneksi edelleen!)

Vaikka työpäivä olisi ollut millainen, sulin hetkeksi kireyksistäni ja tunsin vahvasti paikkani maailmassa. Kylkeen kyhnyttävät ponnaripäät ja jaloissa kieppuva takkuturkki eivät tienneet millainen valovoima heillä olikaan hämäränhyssyssä illassa.


Nykyään tulen usein hiljaiseen kotiin. Cocco on töissä tai nukkumassa. Jos Alma on kotona, se saattaa mönkiä unenpöpperössä sohvalta tervehtimään, mutta joskus se vain kurottautuu odottamaan rapsutuksia.
On se toisenlaista, vaikka kuinka onkin asiaankuuluvaa ja myös toivottavaa, että ne lentävät emon suojista maailmalle. 

Sitten on jo Coccocin letkan jatkona :)

Meidän vanhassa kodissa on ollut uudet asukkaat reilut kaksi vuotta. Nyt vuokralaiset vaihtuvat ja kävin näyttämässä asuntoa muutamille valituille. Kun näyttö oli ohi, tuli seuraavalla ovenavauksella tunnemylläkkä. Vielä kävin naapurissakin huokailemassa yhden kasvua ja toisen vauvavatsaa. 

Kun uudet pienet ihmiset äitinsä kanssa muuttavat vanhaan kotiimme, toivon, että siitä muodostuu heille kaikille lämmin kotipesä, johon on turvallista palata, vaikka ulkopuolella olisikin vähän tuulista.

Vähän jo isommat koululaiset