perjantai 8. kesäkuuta 2018

Pysähdy Bergamossa!

Kiitos Ryanairin moni suomalainen on viettänyt ainakin Italian matkansa ensimmäisen tai viimeisen yön Bergamossa, Milanon kupeessa. Kätevä sieltä onkin matkata Italian eri osiin; vuoristoon, järville pohjoiseen tai meren rannalle etelään. Mutta Bergamo on itsessäänkin vierailun arvoinen ja voisin hyvin kuvitella viettäväni siellä pitkän viikonlopun.



Kahden kerran ja neljän yön kokemuksella minusta ei edelleenkään ole Bergamo-oppaaksi, mutta sanottakoon, ettei ylä- eli vanhaakaupunkia kannata missata! Ylipäänsä kaupungista löytyy paljon vanhaa ja kaunista, niitä ihania kirkkojakin sekä kahvila-ravintola -vaihtoehtoja riittävästi. Shoppailla voi sekä kaupungin uudessa että vanhassa osassa, eikä mikään ole kätevämpää kuin viettää päivä Italian suurimmassa ostoskeskuksessa, Oriocenterissä ennen paluulentoa. Ostari on muutaman sadan metrin päässä lentokentältä ja sinne pääsee kävellen helposti (jonon jatkona).









Ryanair lensi Bergamoon aiemmin Tampereelta, tällä hetkellä Lappeenrannasta. Kuten aiemmin mainitsinkin, maksoivat meidän lennot 75€/hlö käsimatkatavaroilla. Menomatkalla yövyimme hotellissa yhden yön ja palatessamme Liguriasta kaksi yötä studiossa, joka oli vuokrattu Bookingin kautta. Hotelli oli niin perus hotelli ja yö n. 100€, ettei siitä ole mitään kerrottavaa. Studion kokonaishinta kahdelta yöltä oli 117€. Asunto ei ollut täydellinen napakymppi, mutta mielestäni oikein hyvä vaihtoehto 1-2 hengelle.

Asunnon ehdoton plussa oli sen sijainti! Nurkan takana olivat kaupungin uudemman osan ostoskadut sekä bussipysäkki. Kaupungin vanhaan osaan vievän funicolaren eli kiskoköysiradan asemalle oli n. kilometri ja rautatieasemalle kävellen reilut 10min. Lentokentälle ehti autolla n. vartissa.
Funicolaren asema
Asunto sijaitsi vanhassa talossa ja siinä oli pieni parveke sisäpihalle. Pesuhuone (vessa + suihku) oli toimiva ja hiljattain remontoitu. Keittiön tykötarpeet riittivät hyvin, kun söimme päivän pääateriat ulkona. Katossa olevaa tuuletinta emme kokeneet hyödyllisenä, vaan nukuimme parvekkeen ovi auki. Kovemmilla helteillä ilmastointi olisi varmasti noussut puutelistalle. Vuode oli ok, kyllä siinä nukkui, mutta mukavuuspisteitä se ei erityisesti kerännyt.

Näkymä parvekkeelta



Asuntoa isännöi Stefano, jonka englanti oli välttävää, mutta hyvin kaikesta selvittiin. Kommunikoimme lähinnä WhatsAppin kautta ja saapumis- sekä lähtömuodollisuuksia varten hän tuli paikanpäälle.
Huoneiston sivulle pääset täältä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

5. päivä mökillä, missä tuuli viihtyy, mutta aurinko käy vain kääntymässä

Sää ei suosi. Olkoon se siinä sääraportti lähipäiviltä. On totta, että unelmoin herräämisestä T-paitakeliin ja aurinkovoiteen tarpeeseen. ...