Central Park ja Brooklyn Bridge

Päivä aloitettiin taas kivassa kaffilassa, jossa ahkerammat olivat jo lounaalla. Ruby's http://www.rubyscafe.com/ tarjosi viihtyisän ympäristön, maukkaat "brekkiet" ja nopean, ystävällisen palvelun. Kyllä täällä syömisestään maksaa saa, tänäänkin $46/2 hlöä (kahvi, tuorepuristetut mehut, Chia-jogurtti lisukkeilla ja munakas pavuilla ja muilla lisukkeilla). Jos muutenkin oltiin kylläisiä ja tyytyväisiä, lähdettiin ulos lämpimän läikähdyksen saattelemana, kun nuori tarjoilijapoika kävi vielä erikseen sanomassa Cocolle, että hän halusi tulla kertomaan, kuinka sulla kaunis ääni! Niin onkin, ja poika oli liikuttava <3

Hunajaäänisen kanssa lähdimme hyvillä mielin päivän turistipuuhiin. Aurinkokin paistoi, vaikka tuuli oli kyllä jäätävä. Päivän kohde oli Brooklyn. Ja sinne mentiin, mutta ei sentään suorinta tietä:D Metroa odotellessa Cocco kehui, kuinka selkeää ja simppeliä metrolla on suhailla isossakin kaupungissa. Meillä piti olla matkaa 10 min, mutta se unohtui, koska intouduin paasaamaan kätilön palkasta suhteessa vastuuseen (ei lomalla Pepponen, EI!).  Kun vihdoin vedin henkeä, ei oltu vieläkään perillä, vaan tutun kuuloiset asemat vilahtelivat ohi...käännetyssä järjestyksessä:D

Kyllä metro oikeasti on tosi kätevä, mutta on tämä newyorkilainen osannut yllättää jo toisenkin kerran. New Yorkin metro on vuodelta 1904, eikä suinkaan maailman vanhin, ei edes vanhin Yhdysvalloissa. Mutta valtava systeemi ja kovassa käytössä. Positiivisesti voisi sanoa, että täkäläinen on karismaattinen tai rosoinen eli hyvin on eläväistä, kolisevaa ja kulahtanuttakin:D Liukuportaat, missä ne on? Hissejä on joillain asemille, mutta nyt jo on nähty, kuinka lastenrattaita, tavarakuormia, rollaattoria yms. kannetaan rappusissa. Ja rappusia riittää. Tämä myös lapsiperhevinkkinä... Kannattaa tarkistaa mertokartasta hissin olemassaolo tai varautua kevyin rattain...

Meillä on käytössä Pay-Pre-Ride -metrokortti. Kortin saa ostettua miltä tahansa asemalta ja sille ladataan, tiskiltä tai automaatista, haluttu summa rahaa. Alennusta kertamatkaan verrattuna tulee 5%. Kätevyydestä annan kyllä pisteitä eli samaa korttia voi käyttää useampi henkilö. Kun portista mennään korttia höyläten läpi, ojennetaan kortti sitten vaan kaverille, joka höylää vuorostaan.

Onneksi ollaan lomalla, joten suuremmitta seremonioitta päädyttiinkin Brooklynin sijaan Central Parkiin ja Dakota Housen, paikka jossa John Lennon murhattiin, kautta uudelleen metroon; puoli päivää myöhemmin :)

Brooklyn on jotain muuta. Sen huomaa heti kun metrotunnelista nousee maan pinnalle. Pintasivallushan tämä retki oli, mutta silti. Kun talot laskeutuu tavallisen ihmisen tasolle Manhattanin ulkopuolella, oli fiilis heti toisenlainen. Vastaantulijoista valtaosa oli tummaihoisia. Keinuvaa askellusta, korispoikaa, taitavia lettikampauksia, coolia pukeutumista, kikattavia koululaisia. Myös lapsiperheitä näkyi ja hämmästyttävän monta nyytiä sai matkustaa rintarepussa! En tiedä, onko kyseessä tämän ajan ilmiö vaiko pelkkää sattumaa.

Fulton streetiä käveltiin kohti Brooklyn bridgeä. Kerron tämän siksi, että ko. kadulla yllätyin vinkin veroisesti. Olin jo Manhattanilla käynyt Old Navy -liikkeessä ja ajatellut ostavani sieltä käypää käyttövaatetta. Fulton kadulta löytyi out let! Ja hahhah, isolta osalta samaa kamaa (ei siis edellisvuotisia), kuin Manhattanin liikkeessä, mutta 30-50%:n alennuksella. Huonommallakin matikalla ymmärtää, että eipä turistimestoilla toki kannata halvalla myydä, jos kalliillakin menee... Kun sitten jatkoimme katua eteenpäin, totesimme, että alueella oli useampikin out let/factory store. Lisäksi pitää mainita, että urheiluvaatteita myyviä liikkeitä oli myös paljon. Tuli mieleen, että näkyykö rap/hip hop kultuurin vaikutus valikoimassa? Koristossua, verkkaria, värikästä kuosia, lippalakkia jne, you know...

Woodberry Common on täällä se lähin merkkituotteiden outlet-kylä, jos sellaista kaipaa. Näin lyhyellä lomalla tunnin matka ja siitä melkoinen hinta ei saa mua innostuun. Kaikki on tietysti kiinni siitä, mitä kukin etsii ja mitä siitä haluaa maksaa.

Oikeastaan koko päivä tähdättiin klo kymmentä yli viiteen! Hetkeä ennen istuttiin vielä huilaamaan lämpimän juoman ääreen ja sitten saatiin nauttia 1,6km jostain erityisestä. Sunset in Brooklyn Bridge, auringonlasku Brooklyn Bridgellä klo 17:10:) Taivas oli pilvessä, joten itse auringonlasku ei aiheuttanut kylmiäväreitä, MUTTA kun Manhattanin silhuetti alkoi täyttyä valoista kuin valmistuva palapeli, alkoi takin alla iho nousta kananlihalle ja suu muodostaa hämmentyneitä ja ihailevia huokauksia. Ihan mahtava kokemus kertakaikkiaan kävellä Brooklyn Bridge päästä päähän, ja nimenomaan Broklynista Manhattanille, kuin sisään elokuvaan!! Tätä mä suosittelen, jos tilaisuus tulee <3 Kuvat yrittävät välittää sen minkä kykenevät:) Ja nää kuvat jäävät kyllä arkistoihin tosi rakkaina!

Päivän teema oli iltakävely Brooklin Bridgellä!

MoMA, Museum Of Modern Art

Taidemuseo on siitä kiva kohde, että siellä voi vierailla monella tyylillä ja tahdilla. Ei tarvitse tietää, eikä ymmärtää, voi vain fiilistellä. Tai sit voi ottaa kaikesta selvää, vaikka jo etukäteen. Audio-laitteet korvissa on helppo sulkeutua omaan maailmaan ja antaa tietotulvan viedä mennessään, samalla kun kuva/teos synnyttää tunnetta. Ja oi sitä hiljaisuutta ja rauhaa (sekä tasalämpöistyyttä, jota arvostaa erit. todellisilla kesähelteillä tai esim rankkasateella:D) Paljon on varmasti niitäkin, jotka käyvät bongaamassa tutut, kuuluisat työt tai viettävät suuremman osan ajasta kahvilla tai museokaupassa. Kuhinakaupungin keskellä voi museoissa vaipua ajatuksiinsa, joita teokset kyllästävät ja herättelevät.
Yhtä kaikki, mun mielestä taidemuseot on vierailemisen arvoisia. Bonuksena siellä näkee niin mielenkiintoisia ihmisiä, hahmoja; taideteoksia koko olemuksellaan. Tykkään!

MoMa oli ust-listalla ja koska luvassa oli sadetta, visiteerattiin siellä heti päivänä yksi. Ja vierailu on tehty kyllä simppeliksi! Voit ostaa lipun etukäteen netistä ja ladata sen puhelimeen (huom, tässä versiossa ei peruutusmahdollisuutta). Me ostettiin biletit automaatista paikan päältä. Näin sesongin ulkopuolella ei ollut jonoa ja homma oli hoidettu parissa minuutissa. Eikä jono tiskillekään pahalta
näyttänyt. Aikuisen hinta oli $25. Halvennusta saa erilaisilla turistikorteilla.

Kovin sujuvaa ja selkeää oli muutenkin. Narikka (sentään kuului hintaan) oli toimiva kuin
liukuhihna, mennen sekä tullen. Ja henkilökuntaa oli joka puolella, paljon. Museokauppaa ei turhaan ole hehkutettu. Olihan se magneetti :)  MoMA:ssa on kuusi kerrosta. Se on kuitenkin jotenkin hallittavan kokoinen. Kyllä siellä päivän saa kulumaan, mutta lyhyemmälläkin keskittymisellä näkee jo paljon.

Mun suurin odotukseni oli Frida Kahlon työt. Olin lukenut, että kokoelmissa niitä on kolme, mutta
näytillä niitä oli nyt vain yksi, hitsi! Olin vähän pettynyt, mutta paljon oli muuta katsottavaa. Ja mä
jatkan Frida-bongailua maailman muissa museoissa:) Hyvä syy reissaamiseen, muiden hyvien syiden
jatkoksi.

Meillä on Cocon kanssa osittain hyvin erilainen maku taiteen suhteen. Ihan hyvä, ettei MoMA:ssa ollut tarkoitus tehdä taidehankintoja:D Olis voinut tulla lomaan sopimatonta eripuraa! Mutta mitä
mun valokuvat kertoo tästä vierailusta? Ei paljon :)) Olis luullut, että olisin saanut kuvan Wyethin
teoksesta Christina's World, kun pidin siitä niin paljon. Ei ole myöskään kuvaa Picasson Avignonin
naisista, vaikka piti. Siinä kävi perinteinen... Mun piti seistä taulun edessä ja Cocon käteen kamera. Ja
kuvasta tuli sellainen, että vaihtoehtoisesti sen saattoi rajata mun kaulalta; kuvassa  taideteos ja
killuva irtopää tai sitten mun rintavarustuksesta ylöspäin, jolloin pieni pää ja korostetut keuhkot. Niin
että käyttehän katsomassa Avignonin naiset netistä:D Näyttävä, iso työ! (Ja siis ei siitä huonosta
kuvasta voi vain Coccoa syyttää; itse sorkin asetuksia ja annoin epäselviä ohjeita.)

Vielä lähetetään museoterkut sekä lämpimät ajatukset Cocon äidille, Picasso-fanille.

Suurin ruuhka ja tiukin valvonta oli Van Goghin edessä. Hänen taulujaan oli useampi, mutta ruuhka osui Tähtikirkas yö -teoksen kohdalle. Siinä huomionsa otti myös nainen, joka erilaisista upeista poseerauksista huolimatta, ei saanut mieleistään aikaiseksi. Hän siis kurkkasi kännykän näyttöä ja otti uuden asennon ja ilmeen taulun edessä. Ja me muut odotettiin! Huhhuh. Kävelin mä sit lopulta melkein syliin, kun en enää jaksanut.  Nyt terkut esikolle -nähty on hänen lempparinsa ja oli se
vaikuttava, värit erityisesti!

Van Gogh: Oliivipuut

Rehellisesti on kyllä sanottava, että vähän olin kadekin. Mun on täysin mahdotonta keskittyä kameraan katsomiseen, kun on ihmisiä ympärillä! Saati, että poseeraisin! Niinpä musta on tämä yksi kuva, joka otettiin siks, et värit natsas... :D
Mutta Cocco on niin super, sori, hän on monessa kuvassa:))

Yllärinä meille oli ylimmässä kerroksessa tosi viihdyttävä ja muistoja herättävä näyttely muodin historiasta. (Riina, ajattelin sua!!). Jotenkin kiva "loppukevennys" MoMA:n vierailulle.

Elton Johnin kengät vuodelta 1974:)

Lisää kuvateksti

Jet lag lomaa sulostuttamassa

Tämä juttu tulee välipalaksi lauantailta, mutta museovierailu valmistuu juurikin kohta!

Aamuyöllä nukutaan sikeästi ja jos kello soi varhain, vois vielä jatkaa unta. Paitsi kun muutenkin unihäiriöinen pakittaa seitsemän tuntia Atlantin yli länteen. Tai oikeastaan ihan sama, itä ei helpota sekään. Jet lag, sen tietää, että se tulee, joten turha valittaa. Ja meneehän se ajallaan. Heräsin klo 3:30. Good morning New York! Joks mennään:D

Kun Cocco sanoi, et olisko sellainen pidennetty vkonloppu Nykissä kiva, vastasin suorilta, et noup, liian lyhyt. Kyllä mä tänne tulisin vaikka päiväretkelle, ei siinä mitään, mutta unissakulkijalle se ei ole kovin terveellistä ja umpitunnelissa haahuilu ei vain ole niin antoisaa kuin selväpäisenä. Koska sitähän se aikaero teettää: sumuisen humalan ja huonon olon, mahdollisesti tykyttävän, lattaristi tanssivan sydämen sykkeen, ja huimauksesta tanssahtelevat jalat. Ittestäni puhuakseni siis.

Jos mietin, et pidennetty vkonloppu alkais vuorotyöstä suoraan ja päättyis vuorotyöhön eli rytmittömyyteen takaisin, sanoisin että isosti hukkaisin aikaa, rahaa ja terveyttä pikatripiin. Tällaisessa versiossa ei mikään ole voimia palauttavaa ja sitä mä tarvitsen vuorotyössä. Ei ole mun juttu, ei enää näillä kilometreillä, kaikenlainen säntäily. Nyt ollaan perillä viis kokonaista päivää (vkon loma) ja se on mun kompromissi/minimi.

Hyvin kroppa siis tietää, mitä Suomessa on kello. Heräsin pirteänä ja kovasti teki mieli aamupalaa, ihan vatsa kurni :)) Ja käytiin me illalla syömässä! Syömisen jälkeen oli pakko olla liikkeellä, muuten olisin pudonnut suorilta, nukkunut pystyyn. Me tallattiin Times Squarelle ja lenkin kautta takas. Jos siinä välkkeessä ei pysy hereillä (tai saa sairaskohtausta), niin ei sit missään!! Olihan se mahtava ensikohtaaminen, vaikuttavaa blingiä ja jotenkin sellaista sulaa hulluutta:D Siis "liian humalassa discossa" -tyyppinen elämys:D Ja hei, lauantai-ilta, et nää väsähtäneet, joilla silmät seiso päässä ja puhe tuli ulos enää katkonaisesti, kulki väenpaljoudessa kuin kuulapalloina flipperissä: osuma oikealta, osuma vasemmalta, horjahduksia taakse, puikkelehdi eteenpäin jne. Cocco piti lujaa mun kädestä kiinni, ajatteli kai, et jos toi nyt irtoaa väkijoukkoon, valuu hän holtittomasti massan mukana matkojen taa eikä (minut tuntien) koskaan löydä takaisin:D Totta, mulla ei olllut kännykkää edes, kun pelkään sumuissani hukkaavani kaiken. Viiskyt taalaa viikkasin farkun taskuun just sekoilun varalta, tai jälkiruoan tai ex temporee toionpakkosaada-ostosten ;)
Siispä kuvakavalkadia yritän järkätä jonain toisena päivänä:) Tai voinhan mä näin aamuyöllä, kun on
väljempää, poiketa aamukävelylle?

Turha kai sanoakaan et Cocolla menee paremmin. Hän jäi roikkuun nettiin kun mä jo nukuin ja vetää nyt unta kuuppaan kuin tavis nykiläinen! Hetkeksi heräs ja kerto, että oli tupakalla respan tytön kans. Hänet tavattiin ekana eilen ja olikin kiva tapaaminen. Sellanen vähän ronskin sortin nainen, "hyvä jätkä", tosi ystävällinen ja rento, joka nappas matkalaukut rivakasti ja naureskeli Cocon olutostoksille. No siellä tupakalla selvis se, et hän soittaa jossain bändissä ja kovasti yrittävät saada itsensä näkyville täällä musamaailmassa.

Ai että, mä ihailen tota miestäni (vaikka inhoan tupakointia): hän löytää ihmiset, tyypit, vaikka keskeltä aavikkoa! Olen kyllä myös aidosti iloinen, et hän saa nukuttua; vaikka mä oireilen enemmän, oon tottuneempi tän tyyppiseen rasitukseen. Parempi, et edes toisella on aivot käytössä ja suuntimet. Et pitäköön vaan musta kiinni edelleen :) Tarvittaessa, siis käteistä tarvittaessa, mä voisin miettiä hänen vuokraamistaan reissuseuraksi ujoille?

Ennen tapaamista... (Hyvä sänky, mut liikaa tavaraa....)

Jälkeen ensitapaamisen:D

Hyvin suunniteltu illallinen kruunaa turistin päivän!

Kynttiläillallinen kahdelle, pöydässä valkea liina? Ei ihan...

Päiväthän venyy helposti pitkiksi uutta kaupunkia haravoidessa. Jopa mulle, jonka ruokahalu on aina hyvä ja syöminen päivän kohokohta, voi käydä niin, että turistin kiireissä tankkaus jää ja nälkä ehtii yltyä melkoisesti. Tämän päivän touhu oli ehkä uusin enkka, sellaista kaistapäiden touhua, ettei sitä kannattaisi mainostaa. En mainosta, mutta kerron kuitenkin;)

Me syötiin onneksi aamulla hyvin ja tosi kivassa paikassa. Jos jotakuta kiinnostaa New Yorkin hintataso, niin esimerkkinä tämän aamupalan hinnaksi tuli $36. Se sisälsi jogurttia myslillä ja marjoilla, kaksi palaa avocadoleipää, pekonimunakkaan pienillä lisukkeilla, kahvin ja kaksi appelsiinimehua.

Hyvin syöneinä otettiin suunta taidemuseoon . Mennessä kurkin kirkkoon, käytiin parissa kaupassa ja palatessa ihailtiin mm. luistelijoita. Kunnes kello kulki kohti alkuiltaa ja nälkä alkoi hidastaa järjenjuoksua. Monta kertaa oli jo todettu, että pakko päästä just syömään, mutta homma ei vain edennyt. Sit sano Coccokin, että ihan tällä sekunnilla... Tulee huono olo niiku nyt! Ja itseasiassa yhtään ei kestä miettiä mitä syödä, odottaa eikä jonottaa. Hitto! Nihkeästi myönnetään, että sitä kuuluisaa pikaruokaa tänne ja sassiin! Mäkkäri, helppoa ja nopeaa, ei kummankaan lempparia. Mutta
sitten kuitenkin ihan pieni selän oikaisu, että mennään nyt edes sellaisen ketjun syömälään, jota kotona ei ole. Wendy's oli ihan jo hotellin nurkilla, joten sinne kiintopiste ja tossua toisen eteen. Lievä helpotus, kun päästiin ovelle ja kiristelyä, kun näemme jonon. Cocco oli vielä positiivinen, että kyllä täällä nää jonot vetää! Tai jono... Yksi kassa! Täh?! Toinen jakaa valmiita aterioita sivusta. Kukaan ei saa kassalta suoraan safkaansa. Nälkäkiukku tekee tuloaan. Kassa näyttää ynseältä, kaverinsa huithapelilta ja hygieniataso surkealta. Miksen näe pirtelöitä?!

Jonottaessa selviää, että kahta puolta nojailee seiniin ne annostensa odottajat. Lamaannumme lyötyinä ja keskitymme tuijottamaan annoksia valotaululta. Cocco katsahtaa ulos. Vieressä, kadun
toisella puolella, on pika-pizzeria, jonka meininkiä katsoimme eilen illalla ohi kulkiessamme. "Mä haluun spagettia!", sanoo Cocco. Se on mulle merkki. Nyt on tosi kyseessä, siis tosinälkä. Yleensä Cocco ei ole pastan valitsija, jos ulkona syödään. Seistään jo tokana jonossa. "Mut onkohan tuolla spagettia?", kysyn. Kysyn turhaan. Kun ollaan jonossa vihdoin ekana, nousee kassatytön kulmat hiusrajaan; kiepsahdamme ympäri ja laukkaamme ulos. Ei jääty auton alle edes -ihme!

Nyt oltiin kuitenkin aidossa pikaruokamestassa. Ehdimme ovesta tiskille, kun jo piti tietää, mitä
halutaan. Juomaa on yhtä kokoa, ei mene päätöksenteossa aikaa, oletan. Pizzapalamme läiskästään
päällekäin samalle lautaselle, muovitarjottimelle. Maksu kortilla? Joo. Ja seuraava asiakas! Tapahtumien nopeudesta kertoo se, että kun Cocco seisoo tarjotin kädessään ja aletaan katsoa
istumapaikkaa, hän katsoo minua ja kysyy kummissaan:" Mitähän tää maksoi...?". Ei ehditty tajuta, mutta tarkistin, et $3.95 oli ison pizzapalan hinta. Ainoa varsinainen nautinto tässä sapuskoinnissa.

Koska valkoinen liina ja kylttilä sekä lounge-musiikki uupuu vielä tästä romanttisesta illallisesta, pujotellaan itsemme ikkunapöytään. Sitten sudet syövät niin että rasvaa on nenässä ja leuassa. Kun verensokeri löytää jälleen mitta-asteikon, aletaan tuottamaan puhetta. Keskusteluksi sitä ei voi vielä kutsua. "Voi ei, kato tota...", sanon Cocolle ja silmäni juuttuvat ikkunan toiselle puolelle. Nuori nainen horjuu kalman kalpeana jalkakäytävällä kävelykeppiin nojaten. Surullinen näky ja katse käy jotenkin sisuksiin; tyhjä ja tuskainen. Ja sitten...hän oksentaa. Bon appetit...

Mutta meillä oli muuten mahtava päivä! MoMA:sta (Museum Of Modern Art) oma päivitys myöhemmin...

Rentoa lentoilua kohti Isointa Omenaa

Korkeus 12km, nopeus 780km/t, lämpötila ulkona -70C. Lentoa on takana jo paljon enemmän kuin edessä. Sitten tulee se piste, ettei enää niin huvita:) Mä oon tehnyt jo kaikkea, mitä lennoilla on tapana tehdä. Katsoin hömppäkomedian, joka ei vaadi paljon ajattelua ja sitten Stonesin Havannan keikan, koska siinä on tunnelmaa sekä lavalla että yleisössä. Esikko jätti kirjan ja patisti lukemaan, ja niin olen tehnyt. Hyvä kirja, hyvä suosittelija! On mulla kaksi lehteäkin mukana, perinteisesti yks naistenlehti ja joku sisustuslehti. Raskin ostaa lehtiä harvoin, mutta lennolle aina. Lomaluksusta:) Toinen on jo luettu. Ai niin, Stonesin keikkataltioinnista nukuin osan, eikä nyt enempää kannata yrittääkään.

Siinä se, et nyt voitas olla jo perillä! Mun selkä ei pidä oikein tästä istumisesta. Joten jaloittelen eli olen käynyt vessassa tavanomaista useammin. Yleensähän sitä katotaan, et nyt ei ole jonoa, mut mä oon mennyt nimenomaan jonottamaan, kun se on kaikki pois istumisesta. (Voin sit liittää tän loistavan vinkin mun postaukseen; 10 vinkkiä selkävaivaiselle lentomatkustajalle, buahhah.) Ja kuinkahan huomaamattmasti voi puristella pakaroita penkissä istuessaan? Se kun auttaa selkään :)

Korvanapit on anatomisesti vähän huonot, joten vas. korvani ei halua sitä nyt enää. Safkat, niin, nehän nyt on ihan parhaita katkomaan lentotunteja! Tänään ehti tulla ihan nälkäkin ja kaikki maistui kauhean hyvältä. Hyvä Finnair :) Tiesittekö, että täällä on Suomi 100-teema ja siihen liittyen
älyttömän kiva idea, eli tarjolla lennoilla on turkulaisen koulun oppilaiden valinnan mukaisia kouluaterioita! Wau! Suomi-ruokaa hyvin laitettuna ja se maistui. Yks hankala juttu vain... Oon ollut karkkilakossa ja jälkkärinä oli Fazerin suklaapatukka (ja ööh, osa Cocon patukasta ;). Että mun lakko kesti Lahdesta Norjaan tai jotain sellaista... Hohhoijaa.


Muututaanko me ihmiset lentojen ajaksi aina näin tylsiksi?! Niinkuin toi Coccokin; nauttii niin viihdekeskuksesta pelaten ja leffoja katsellen. Kun mä tökin häntä kylkeen, hän irroittaa toisen korvanapin kymmeneksi sekunniksi sen näköisenä, et nopsaan nyt se asia, että voin jatkaa :D Et ei me nyt kovin syvälllisiin ole päästy. Ehkä sit paluulennolla. Kysyi hän multa, et sattuuko selkään, kun etsin levottomasti asentoa, ja kun vastasin et joo vähän, hän nyökkäsi ymmärtäväisesti ja tulppas korvansa jälleen. No mut sainhan mä osan sen suklaasta ja hymyilee kun katson sitä, et kyllä se on ihan ihana matkakumppani ja juteltiinhan me jo Lahdesta Vantaalle!

Niin siis täällä on muutenkin kovin harmonista, että sitä meinasin sillä ihmisten muuttumisesta tylsäksi. Ei actionia! Siellä vessajonossakin tarkkailin mahdollisia kymppikerhoon pyrkiviä, mut ei näkynyt. Eikä kuulutusta, että onko lennolla mahdollisesti kätilöä! Se tulee aina mieleen, jos näen vauvavatsan kentällä. Enhän mä halua, että mitään sattuu kenellekään, mutta olen miettinyt pari keissiä, ihan just in case! Osaisin sit jotakin. Kokeilin joutessani, miten englannin lisäksi sujuisi hoitaminen parilla muulla kielellä: saksak, ruottiks ja espanjaks. Totesin, että mä vaikuttaisin tosi kokemattomalta ja epävarmalta kätilöltä, joten tärkeintä olis rauhoittava katse ja kosketus. Sit joku vois tulkata. Vai miten olis pari latinan sanaa?! Sehän vois kans rauhoittaa, kun olis tarpeeksi ammatillisen kuuloista. Hyvä, plan A done:D


Jotain meistä

• Cocco teputtaa (nopeaa, lyhyttä askellusta, joka kuluttaa  kengänpohjia) ~ Pepponen kupsuttaa (äidin puolelta periytynyt ilmaisu ja tapa, kun tehdää asioita pikkuhiljaa, omassa tahdissa, ilman painetta ja stressiä, ilman tarkkaa aikataulua ja tavoitetta)
• Cocco on nopea ~ Pepponen on nopea vain jos on pakko
• Cocco päättää nopeasti, Pepposen pitää vielä miettiä
• Cocco inhoaa odottamista ja tarkkoja aikatauluja ~ Pepponen laatii aikatauluja ja hermostuu Cocon aikatauluttomuudesta 
• Kun on hätä, Cocco soittaa äidilleen ~ niin tekee Pepponenkin
• Cocco muistaa artistin, kuka sävelsi ja sanoitti ~ Pepponen muistaa, miltä tuntui ja missä kuuli...jos sitäkään
• Cocco lankeaa lenkkimakkaraan ja lonkeroon ~ Pepponen syyllistyy sokeriövereihin
• Cocco rakastaa musiikkia eikä häiriinny mistään äänistä ~  Pepponenkin rakastaa musaa ja häiriintyy usein taustahälystä ja kovasta volasta
• Nälkäisenä Cocco ajaa liian lujaa ~ Pepponen ärsyyntyy kaikesta ja kaikista
• Coccoa rauhoittaa rutiinit ja tutut paikat, vaikka hän tykkää  seikkaillakin ~ Pepponen kaipaa vaihtelua ja yrittää rikkoa rutiineja
• Cocco hymyilee livenä enemmän kuin kuvissa ~ Pepponen näyttää kuvissa vähemmän tiukalta kuin livenä
• Cocco hallitsee kartan ja ratin ~ Pepponen ottaa päikkärit autossa, kun on ensin kertonut (tai hyväksynyt) määränpään
• Cocco on mestarisopeutuja ~ Pepponenkin on siinä aika hyvä
• Cocco jaksaa jutella tuntematomillekin ja on sosiaalinen matkaaja ~ Pepponen on oikeasti ujompi, kuin luullaan ja lämpiää hitaammin ihmisille, eikä jaksa aina jutella, vaikka haluaakin olla ystävällinen
• Cocco haluaisi vielä joskus palata laskettelemaan Alpeille ja Pepponen haaveilee paluusta Afrikkaan

Me molemmat pidämme:

• matkailusta, järvistä ja meristä sekä niiden rannoista, saunomisesta, varvastossuista eli flipflopeista, kukkasista, hyvästä ruoasta, ystävien seurasta, koirista ja monista eläimistä, lämmöstä ja auringosta, soitannasta ja laulannasta, museoista ja näyttelyistä, konserteista ja keikoista, näköalapaikoista, hyvistä elokuvista ja dokkareista, autoretkistä

Meitä liikuttaa:

• Alma, lisäksi pelaamme tennistä harvoin ja huonosti, mutta pidämme siitä. Jos talvella on pakko ulkoilla, voisimme mennä laskettelemaan, mutta yl. se jää suunnitteluasteelle. Kun paistaa aurinko, menemme jäälle. Pepponen jumppaa, kunnes unohtaa jumpata ja aloittaa taas, jolloin Cocco kehuu, että ootpa reipas. Pepponen ui mielellään, Coccokin, mutta lilluu ja saunoo enemmän kuin ui. Pepponen rakastaa tanssimista ja salsaa, Cocco revittelee satunnaisesti, mutta varmemmin jos kuntojuomaa on tarjolla. Parasta on spontaani kotidisco:)

Lähtiessään Cocolla on hattu päässä ja aurinkolasit nenällä. Pepposesta ei tiedä, mutta tod.näk. vaatetta on riittävästi, koska palelua hän ei kestä ja tarvittaessa hän tekee monta lähtöä, koska unohtaa aina jotain. 

Molemmilla meillä on takana avioliitto ja niistä yhteensä neljä rakasta lasta. Cocolla on kaksi poikaa, Pepposella kaksi tyttöä. Lasten ikähaitari on 18-26 vuotta. Lisäksi on vielä pian yhdeksän vuotias kuningatar Alma, havannankoira , joka on "meidän koira", kun se käyttäytyy hyvin ja söpöilee ihmiset puolelleen. Sitten on tilanteita, jolloin se on Pepposen koira, esim. kun se oksentaa karvalankamatolle sohvapöydän alle:D 

Cocco dyykkaa

Mä oon kerrankin ollut vähän kaukaa viisas ja pihdannut kosmetiikkahankintoja ale-myynteihin. Yleensäkin tyhjentelen purkin pohjat huolella ja leikkaan tuubit kahtia, et saan ne kunnolla tyhjäks. Nyt elin jo tovin ilman hoitoainetta ja muutenkin aika luomusti hapsottivat harmaat irti nutturasta, kun oli loppu lakat ja suihkeet. Kunnes sitten tänään tein toiviomatkan Emotioniin. Ostin kaikki mitä tarvitsin ja ihan vähän hamstrasinkin.

Kävin välissä kotona pikaisesti ja jatkoin matkaa seuraavaan osoitteeseen. Illalla palatessani Cocco oli jo kotona. Tuli hyvä mieli, kun hän oli laittanut tiskit ja pyyhkinyt tasot ja kiitin häntä siitä oikein erikseen. Coccoa hymyilytti ja heitti sitten jatkoksi, että vein vielä roskatkin, jotka sulta oli jääny. Mä siihen, että nyt kyllä keksit, koska mä vein kaikki roskat mennessäni. Cocco toteaa, et sulta oli jäänyt se vessan roskis ja hänkin sitten innostui siistimään vessan kaappia ja heitti samaan pussiin jotain omia tyhjiä purkkejaan ja vei sit roskiin.

Whaaaat?!? Ai sellainen Emotionin muovikassi vessan ovelta?  Niin just se!

Dyykkarin pussi haisi, mutta kosmetiikka oli tallessa! Oh yeah... 

Havannankoirasta

Minä se olen varsinainen yhden koiran ja rodun ekspertti. En ole kasvanut koirien ympäröimänä ja olin 100%:n koiranoviisi ottaessani meille koiran. Jos jossain, niin tässä koiran hankinnassa, koen olleeni onnekas. Löysin itselleni ja perheelleni sopivan rodun ja yksilön, joka valtasi sohvaltamme paikan kuin olisi siihen aina kuulunut. Alma-havannan tarinan kirjoitan jossain vaiheessa aivan erikseen -sen se on totisesti ansainnut<3

Havannankoira-rotua on kuvattu monilla adjektiiveilla: ystävällinen, rakastava, leikkisä, iloinen, älykäs, kiintyvä, valpas. Yksilöillä tietenkin korostuu mitä piirteitä kullakin, mutta ilokseni voin kyllä sanoa tunnistavani Alma-havannassa kaikkia kuvailtuja piirteitä (kuuluuko äänessä äidin ylpeys, hah:))

Jostain syystä meille on perhepiiriin jäänyt elämään kauan sitten rodusta luettu määritelmä: osallistuva perhekoira. Tästä on tullut hymyillen viljelty kommentti tilanteissa, joissa oma havannamme osoittaa kiinnostustaan perheen tekemisiin ja kodin tapahtumiin; usein huvittavilla tavoilla.

Havanna todellakin on valpas ja osallistuva sekä omaan perheeseensä sitoutuva. Se haluaa olla siellä missä tapahtuu, vaikka jo hieman ikääntyneenä saattaakin seurata tapahtumia sivummalta. Mutta kaikkien saapumiset, lähdöt ja ajen rytmissä tapahtuvat muutokset se noteeraa tarkasti. Jos alat jumpata, se asettuu lattialle seuraamaan tilannetta tai heittäytyy leikkisäksi. Jos alat soittaa pianoa, se asettaa päänsä pedaalijalan päälle kuin keskittyäkseen musiikkiin. Jos menet vessaan, se seuraa hetken kuluttua perässä (jos vessan ovi on kiinni, se saattaa nököttää oven takana odottamassa). Jos teet ruokaa, se makoilee hellan tai jääkaapin edessä -pääasiassa aina tiellä:)

Meidän havanna ei ymmärrä suljettuja ovia ja olen lukenut, että havannan eristäminen omalle alueelleen voi todella masentaa sen ja aiheuttaa käytöshäiriöitä. Sen siis pitää saada osallistua ja tuntea olevansa osa perhettä.

Parasta, mitä (herkkujen lisäksi) voi havannallemme tarjota, on koko perheen tai vähintään kahden perheenjäsenen yhteinen ulkoilutuokio. On ihan liikuttavaa, miten karvakuono osoittaa antavansa arvostusta yhteiselle tekemiselle! Se kipittää innoissaan eteisessä henkilöltä toiselle ja pyörii jaloissa kuin varmistaakseen, että kaikki ovat todellakin lähdössä mukaan. Ulkona se vilkaisee useasti sivulta toiselle ja viipottaa ykkösenä menemään kertoen, että tässä tulee mun perheeni. Joka kerta hämmästyn sen kykyä viestittää iloaan ja tyytyväisyyttään. Kerrankin sen ulkoilua ei määritä sää tai lenkin suunta! Ero normiulkoiluun on selvääkin selvempi.

Havannan voi melko helposti kouluttaa kodin vahdiksi, sanovat. Ja uskon sen! Jo pienenä Alma-havanna ilmoitti haukullaan hyvissä ajoin, jos joku lähestyi sen kotia. Niin se teki rivitalossa ja jatkaa edelleen kerrostalossa. Haukku raikaa, jos kotona summeri soi. Se on usein hämmästyttänyt tarkkuudellaan. Se tunnisti tyttöjen skopan äänen jo kaukaa. Auton kyydissä ollessaan se tunnistaa tietyt risteykset. Mummulaan mennessä se alkaa vinkua ja vaatia ulos, kun käännytään tutulle kadulle. Samoin se oppi aikanaan tietämään, milloin mentiin Cocon luokse ja nosti shown pystyyn muutamaa korttelia ennen perille pääsyä.

Vahdin hommat ovat lähes ainoita tilanteita, jolloin se innostuu elämöimään ja tekee selväksi, kenellä huusholli kuuluu. Mutta tulijat se ottaa kuitenkin vastaan poikkeuksetta iloisena häntä vispaten.

Haukkujerkkyydestä sitä ei muuten voi moittia. Ulkona harvakseltaan tulevat haukkusarjat ovat lähinnä huvittavia ja osoittavat kuningattaren olevan tohkeissaan ja elementissään. Isojen koirien haukkua se itse vähän kavahtaa.

Havannan villava aluskarva on niukka ja puuttuu usein kokonaan. Peitinkarva on hyvin pitkää ja näyttelykoiran kaikenlainen trimmaaminen on kiellettyä. Meillä Ainoa asia, joka havannan omistajana on aiheuttanut todella harmaita hiuksia, on vaativa turkki.  Tämäkin on kuitenkin yksilöllistä. Turkeissa on siis eroja ja toiset vaativat enemmän hoitoa kuin toiset. Jos kyse on näyttelykoirasta tai turkin haluaa pitää luonnollisena, on varauduttava säännölliseen harjaamiseen ja pesemiseen.

Tiedän havannan omistajia, jotka harjaavat/kampaavat turkin useamman kerran viikossa, mutta olen myös kuullut että joillekin riittää huomattavasti harvempi rytmi. Ja sitten on meitä, joille kaikki muodot tuntuvat haastavilta...

Lähtökohtaisestihan näissä asioissa voi katsoa vain peiliin.  Ensinnäkin rutiini turkin hoidossa pitää takoa omistajan kalloon jo alusta alkaen ja samalla rutiini tulee opettaa myös pennulle. No, onneksi olemme löytäneet, kuten moni muukin, tapamme elää turkkihaasteiden kanssa. Havanna käy trimmattavana ja sen turkki yritetään pitää nykyään paremmassa, lyhyessä kuosissa. Voi helpotusta! Toki kuningattaren on pukeuduttava tätä nykyä kylmemmällä säällä viittaansa, jotta se tarkenee:)

Koiran karvasta puheenollen on vielä mainittava, että jos turkinhoito onkin ajoittain ollut haastavaa, on pohjavillan puuttuminen osaltaan mahdollistanut itselleni havannan hankinnan. Olen allerginen astmaatikko, joka luuli 40-vuotta, etten voi elää saman katon alla karvaisten kera. Havannasta ei juuri karvaa lähde, mikä on myös erittäin miellyttävä piirre lemmikissä.

Kun havanna muutti meille, tytöt olivat kouluikäisiä eikä perhepiirissä muutenkaan ollut vauvoja eikä taaperoita. Tästä huolimatta havanna on ollut ymmärtäväinen pieniä kohtaan. Se ei anna retuuttaa itseään, muttei myöskään pienestä piittaa. Kun se saa tarpeekseen, se etsiytyy tarkkailuasemiin turvapaikkaan, kuten sohvan alle tai nojatuolille.

Yleisestikin rotua pidetään perheystävällisenä. Myös toisista eläimistä havanna on lähtökohtaisesti kiinnostunut ja innoissaan. Tämä on tärkeä osa sen sosiaalista luonnetta. Koirakontaktiti ovat mieluisia ja välttämättömiä. Havanna sopii myös monenlaiseen harrastamiseen.

Havannalla on monta nimeä: bichon havanese, bichon havannese tai bichon havanais. Virallinen nimi on vuodesta 2009 alkaen ollut havannankoira.

Se on kääpiökoira- ja seurakoirarotu, joka on rantautunut Suomeen vuonna 1989. Sen nimi liitetään Kuubaan, mutta varhainen historia sijoittuu läntisen Välimeren alueelle, josta se on mahdollisesti merimiesten mukana seilannut Havannaan.

Mikäli virallisemmat rotujutut kiinnostavat, suosittelen käymään mm. Havannalaiset ry:n sivuilla.