Löydä oma turisti-minäsi!

Tällä kertaa minä en halua hotelliin. Vaikka olen turisti, haluaisin olla huomaamaton turisti, ”ei tehrä tästä ny numeroo”- turisti. Turisti, joka solahtaa paikallisten joukkoon eikä herätä suurempia tunteita. On niin kiva, kun joku paikallinen luulee heikäläiseksi. Ihan ärsyttää avata suunsa ja paljastua. Kestän huonosti ”terve, terve, mina rakasta sinua!” -tyyppistä palvelua ja pyrin välttämään kohteita, joissa tämä on tavallista.

Minä en halua hotelliin, koska siellä olen automaattisesti turisti. En tunne olevani tarpeeksi kaukana kotoa, jos naapurihuoneen parvekkeelta kuuluu suomea tai ruotsia. Pahimmassa tapauksessa sieltä kuuluu sammaltavaa suomea. Enkä koe oikein nautintoa pulahtaa uima-altaaseen, jossa polskutetaan suomen murteilla ja allasbaarissa kysytään, että mistä päin ootte ja monettako kertaa täällä. En myöskään halua kuunnella saksalaisia juomalauluja tavernassa enkä brittinuorten biletystä rantakadulla. Vaikka sen heille suonkin.

Tosin, en halua useimmiten sitä uima-allastakaan. En tee sillä mitään, jos ranta on tarjolla. Uima-altaalla olen alkanut nähdä hiuksia ja haituvia, aurinkorasvaa veden pinnalla. Onhan niitä meressäkin, ja paljon pahempaakin on meressä, mutta vettä on paljon ja jotenkin se on luonnollisempaa. Merimaisema ja aallot rentouttavat. Aina voi uida pois päin jos ihmisiä on liikaa liian lähellä.

Rannalla on parasta silloin, kun siellä on vähän tai kohtuullisesti turisteja ja jotakin paikallista elämää. Toisten tavallinen elämä voi olla ihan eri kuin oma tavallinen elämä ja siksi sitä on mielenkiintoista seurata.

En halua hotelliin, koska ne tuntuvat usein minusta steriileiltä, yksitoikkoisilta ja liian isoilta. Tai jos ne ovat upeita ja pieniä, ne ovat kalliita ja niissä tuntee olevansa ympäristöön nähden liian tavallinen. Ja niissä palvellaan liikaa. Tulee nolo olo, en osaa suhtautua. Ja silloin sitä vasta turisti onkin. 

En halua hotelliin, jossa joku tervehtii minua työkseen. Koska palkka on hänelle tärkeä, toivon, että joku muu menee hotelliin, ja kyllä minäkin aina joskus menen. Ja silloin menen ihan mielelläni. Hyvä hotelliaamupala on parasta, mutta joskus se on minulle turistien kokoontumisajo. En halua myöskään  vanhojen kuplavolkkarien kokoontumisajoon. Yhdessä yhteisen äärellä, ei, ei lomalla. 

En halua hotelliin, mutta en kyllä kuvittele olevani muita jalompi tai parempi turisti. Ymmärrän hyvin, että me turistit odotamme eri asioita ja nautimme eri asioista. Ei oma turisti-minäni ole sen kummempi kuin jonkun muunkaan.

Vaikka en halua hotelliin muiden joukkoon, en minä ihan yksin halua olla. Haluan paikallisen tavallista elämää itselleni epätavallisessa ympäristössä yhdessä mieheni tai muun läheisen matkakumppanin kanssa. Ja niin on kivaa, jos naapuri tervehtii aamulla ja lähikaupan kassa kysyy, mitä kuuluu! En halua hotelliin, koska siellä näkyy vain vähän paikallista elämää, emmekä me lomailijat ole kovin kiinnostavia.

En halua hotelliin ja haluan sinne vielä vähemmän viime syksyisen syrma-kokemuksen jälkeen. (Siitä juttu täällä .) Syytän syrmaa. Se vei sydämeni ja mikään majapaikka ei tunnu miltään. Nyt minulle on tullut hotellinvastustusstressi. Pitää löytää muu paikka, sellainen loma-asumus, jossa on henki, lähellä ranta, parveke tai piha, näkymä jossa ei pelkkiä turisteja, ääniä paikallisesta elämästä, paikallista asutusta ympärillä, eikä lähellä yhtään ravintolaa, jonka ruokalista monella kielellä. Hintalappu merkitsee myös. Jos se on korkea, paikka on joko liian suuri tai liian turistille rakennettu. Kun se on sopiva, siellä on muutama vanhempi mööpeli, vähän ajan patinaa. Esi-isien kuva seinällä on aina plussaa. Eripariset pyyhkeet ja lautaset eivät haittaa, kunhan ovat puhtaat. Kotieläimistä sallitaan jyrsijöitä suuremmat. Jyrsijöiden suhteen on nollatoleranssi.

Kerran Kreikassa :)

Olen mahdollisesti erakoitumassa. Jospa turisti minussa onkin muuttumassa osa-aikaerakoksi? Voisin vetäytyä talviajaksi kreikkalaiseen kylään mustamekkoisia mummoja ja synnyttäviä äitejä hoitamaan. Tai sitten anon määräaikaista paikkaa nunnaluostariin. Laulan mukana kirkkosalissa kovaa ja korkealta. Voin opetella luomuviljelyä, silloin kun ei sada. Muun ajan vietän kammiossa lukemassa ja kirjoittamassa. Kirjoittaisin blogia, joka saa tuhansia lukioita ja siksi minulle myönnetään erikoisoikeus somettaa luostarissa.  Ja kyllä, kyllä nunnakin voi olla suupaltti hiljentyjä! Voi olla, että joudun soveltamaan vähän luostarin sääntöjä ja vierailen salaa munkkini luona, koska ikävöin niin helposti. Lisäksi illalla skrollaan Instagramia ja syön kaapuni alla salakuljettamaani Fazerin sinistä samalla kun katson netistä Selviytyjät Suomea. Kun lähden luostarista, vietän ehkä viikonlopun boutique-hotellissa. Annan palvelusta kiitollisena concierven kantaa laukkuni ja tapaan aamupalalla tuulahduksen kotoa; mukavia suomalaisia.