Päiväkirja hei!

Täytän tänään lähes viiskyt vuotta. Vuosi vielä, vaikka mun mieli ja ruumiskin ovat jo puoli vuosisataa vanhat, vähintään. Juhlan (?) kunniaksi ajattelin kirjoittaa ylös tämän päivän arkiset tapahtumat ja ajatelmat, ihan vain tästä omasta vinkkelistäni.

Päivän sää. Olin suunnitellut meneväni lukemaan rantaan, koska piti olla aurinkoista ja n. 20C Täällä meillä tuulee melkein aina, mutta tänään ei tuule, eikä kyllä paistakaan. Alman kanssa aamulenkillä oli vähän sellainen fiilis, että pitäisi ihan hiipiä hissutella. Oli erikoisen hiljaista, ei juurikaan ihmisiä missään ja sen lisäksi sumuista. Voiko sää olla pehmeä? No nyt oli. 

Alma läähätti, vaikka vain käyskenneltiin, ja ajattelin, että onko se vaivainen vai onko ilmassa ukkosta. Se kulki nenä maassa, kuten tavallista, nuuhkimassa ja minä tuijottelin. Katselin kauas, tuleviin, ja sitä miten sumu tuli vähitellen syrjäytettyksi. 

Söin aamupalan kahdessa osassa. Heräsin aikaisin, klo 7, koska takana on aamuvuoroja. Ja heti oli nälkä. On se kummallista. Eilen katsottiin futista, joka venyi, ja syötiin myöhäiset grillimakkarat ennen rankkarikisaa. Luulis, ettei aamulla tarvis heti syödä. Ei ennen tarvinnut.

Mulla oli mansikoita eiliseltä ja söin ne viilin kanssa. Tämän setin opin ystävältäni Anna-Marilta vasta viime keväänä, mutta se tuli jäädäkseen! Aamupalani nro 2 sisälsi avocadoa leivällä. Siitä on tullut vakituinen osa syömisiäni, kiitos tyttöjeni. Kaikki muuttuu, ruokakin.

Arkivapaa. Soitin verovirastoon. Yli kymmenen ihmistä jonossa, he ilmoittaa. Miksei heillä ole takaisinsoittopalvelua? Chattikin on tukossa. Onneksi hammashuollossa homma toimii -soittivat alle vartissa takaisin. 

Laskuja on aina ja lisää tulee. Se ei muutu. Hoidin pari. Onneksi on nettipankki. 

Vietän synttäripäivän yksin. Siinä ei ole mitään outoa. Olen aika sosiaalinen ja ehkä joku ajattelee, että ympärilläni on paljon ihmisiä? Työssäni on, muuten ei niinkään. Työkaverit ovat kyllä valtavan tärkeitä. Nyt olen tehnyt riittävän työputken kaivatakseni hiljaisuutta. Cocco tulee kotiin illalla, töiden ja bänditreenien jälkeen. Kun päivä on siinä vaiheessa, odotan häntä jo kovasti. Ja jos on monta vapaata, kaipaan seuraa muutenkin. Ystäviä on onneksi, ehkä kourallinen, ja he ovat siellä täällä. Aika harvoin heitä arkena tapaa, jokusta silloin tällöin, mutta ihanaa että ovat❤️ 

Otin Cocon hankkiman mummomankelin alleni ja lähdin keskustaan muutamien ale-löytöjen toivossa. Laitoin ruusupannan hiukiin, ihan vain kun huvitti. Ja lahtelaisten ihmeteltäväksi. Kyllä, minussa elää pieni hämmingin aiheuttaja, sopuisa sellainen. Kun alkaa pukata liian tasaista ja standardia, haluan edes pienesti sohaista, siis esim. hiusruusujen verran:D

Kävin pussaamassa miestäni hänen työpaikallaan, kuten yl. aina kun siellä päin liikun. Muistan vielä hyvin ekan kerran kun kävin, en pussannut tosin. Mulla oli jalassa ”Kirkat” eli valkoiset nahkalenkkarit, jotka Cocco nimesi Babitzinin mukaan. Ne oli hyvät kengät ja Kirkastakin tykkäsin. Nyt mä sain Cocolta kengät synttäriyllärinä <3

Yleisin ulkoruokinnassa suosimani safka on sushi. Tarjosin sitä itselleni ja söin tavoista välittämättä puhelin kädessä. Iloitsin onnitteluista Facebookissa ja viesteinä, joten näytin tyhmältä ja hymyilin leveästi puhelimelleni. Ainoa hankaluus oli, että vasuri ei hallinnut kumpaakaan; ei puhelimen näpräämistä eikä puikoilla syömistä. Toisaalta se oli hyvä; ei tullut hotkittua. 

Ostin tunikan ja housut, molemmat -60%. Ja kotimatkalla jätskiä sekä mansikoita juhlajälkkäriks. Alma tuli iloisena vastaan ovella. Se on erikoinen koira. Varmaan kahteen viikkoon se ei ole tullut itse syliini, varsinkin kun olen joutunut kiusaamaan sitä jatkuvilla silmätipoilla. No nyt se tuli! Pötkötti onnellisena. Ihan synttärilahja se oli! 

Koti on kummallinen lepopaikka, kun se sysää aina syliin jotain tekemistä. Joskus se on kotityötä ja toisinaan pientä puuhastelua. Tänään suoritin vain pari kevyttä rutiinia. Parveke on kesäkauniilla suosikkipaikka. Siellä kukkiikin, niin että joka päivä tulee ihailtua ja hoivattua kaunokaisia. Nyt siellä on myös sisällä viihtyviä kasveja. Tämä minikasvien kokoelma sai alkunsa, kun näin vähän vastaavia Italiassa.

Cocco kotiutuu. Soittaminen sopii hänelle. Sillä on väsy, mutta hymy äänessä. Hiki oli tullut ja kivaa ollut.  Jalkapalloa ei tule tänään, mutta ei se nyt haittaa. Ei aina niin paljon tarvikaan, ollaan vaan illan viimeiset tunnit. Telkkarista tulee Kummeli-huumoria. Se jopa joskus naurattaa. 

Koska korvani ovat saaneet rauhoittua, laitoin vähän musiikkia soimaan. Terhi Kokkosen Vain Elämää kappaleet olivat mun mieleen ja kuuntelin ne nyt ensin. Jatkoksi laitoin Tjäreborg-tunnarin, joka valintana naurattaa mua ja samalla tunnen olevani niin heinäkuun lapsi: ”Let the Sunshine in”! 

Synttärimuistamiset tekivät tästä päivästä toisenlaisen. Muutama puhelu kuuluu asiaan ja äidin lapsuudenkodista periytynyt onnittelulaulu ”Käki kukkuu” kuului luurin läpi kolmeen otteeseen💛Coccokin lauloi, mutta ei Kukkuuta sentään. Pari live-halausta tuli kaupungilla juhlaboonuksena. 

Niin että, vaikka vietin päivän pääasiassa ilman ihmisseuraa, en kokenut olevani yksin hetkeäkään. Päinvastoin. Kiitos siitä💖