Pepponen, Cocco ja kuningatar Alma: Hyvää matkaa Lilli❤️

Perjantaina 3.8.18 klo 18

Ankkurin rannassa aurinko kuumottaa kuin ei koskaan aikoisi laskea. Tuuli on lämmin, ei pauhaa, mutta liikuttaa ilmaa. Ajattelen Lilliä, lämmintä, sydämellistä, hersyvää ihmistä, joka tekee täältä lähtöään. Hänen sydämensä jaksaa yhä lyödä, vaikka Lilli olisi jo valmis päästämään irti. Pienessä Lillissä täytyy olla suuri sydän, ehkä kahden tavallisen kokoinen. Sydän, joka on tuntenut paljon ja voimalla, hehkunut kirkkaan punaisena, punaisena kuin Lillin punatut huulet. Sitkeä sydän on rakastanut varauksetta ja anteeksiantaen ja jaksanut hyvin sairastamisestakin huolimatta.

Näen Lillin ajamassa autoa. Hän kutsuu kaikki kyytiin; liftareista kuninkaallisiin. Luotettava kuski ajaa mielellään. Tällä avomallilla ajetaan kurveja kaihtamatta, hymy huulilla myötätuuleen, hetkestä nauttien! Auton kylkiä koristavat liekit, kuten Lillin rollaattoria, joka on nyt ikiparkissa. Ehkä Lilli lähtee autolla täältä ikuisuuteen.

Tapasin Lillin ensi kerran Cocon mökillä. Meillä oli rapuja, mutta ei tilliä, eikä keitinliemen ohjettakaan muistettu. Cocco soitti äidilleen ja hetken kuluttua Lilli kurvasi TT-Audillaan mökin pihaan tillinippu tuomisinaan. Kun Cocco näki kauhistuneen ilmeeni mainitessaan, että äitinsä poikkeaisi juuri käymään, hän lohdutti sanoen painokkaasti, ettei sellaista ihmistä olekaan, joka ei pitäisi hänen äidistään! Melkein uskoin häntä.

Kun Lilli nousi mustasta Audistaan lierihattu päässä kallellaan ja huulissa tiukasti rajattu puna, olin kuitenkin hieman varautunut. Leveät mustat pokat, musta slimmattu tukka ja punaiset, hoidetut kynnet korostivat hänen näyttävää olemustaan. Mutta sulin Lillin edessä kymmenessä minuutissa. Hänen katseessaan ei ollut mitään arvioivaa tai epäaitoa. Hän hymyili leveästi ja nauroi rehevästi. Lilli jutteli kuin maailmassa olisi vain hauskoja ja helppoja asioita. Hänen hyväntahtoisuutensa ja huumorinsa täytti huoneen, ja minä hengitin jo kevyesti. Lillissä asui pikkutyttö kesämekossaan, joka hyppäisi keskelle kuralätäkköä ja tanssisi vesisateessa, siltä se tuntui. Mustan hatun takaa tuikkivat aidon luonnonlapsen eloisat silmät.

Kuitenkin kaikkein suurimman jäljen jätti se, miten äiti ja poika kohtasivat toisensa, silloin ja aina. Siitä lähtien tiesin, että heidän välillään oli sellaista vahvaa samankaltaisuutta, joka voi aiheuttaa ihmisten välille skismaa ja/tai sitten poikkeuksellisen vahvan siteen; sanatonta ymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta. Lilli ja Cocco kuuluivat jälkimmäisiin. He olivat niin yhtä verta ja lihaa, ääretöntä huolenpitoa ja rakkautta, että sitä on vaikea kuvata. Cocco puhui äidistään ja äidilleen aina niin kauniisti. Eikä sellaista tuskan hetkeä tullut vastaan edes Lillin sairastaessa, etteivätkö he jollekin olisi yhdessä nauraneet. Lilli ja Cocco rakastivat hulluuksia, hersyvää huumoria, karmeuksille nauramista. Cocco piikitteli äitiään ja Lilli nauroi nauttien tllanteesta. Optimismi, usko hyvään oli heille yhteinen selviytymiskeino ja samalla suojakilpi. Kaksi suunnattoman kilttiä ihmistä. Kummallekin toisen hyvinvointi oli osa omaa onnea. Yöllä elämännautiskelijat törmäsivät jääkaapilla, josta napattiin pala lenkkiä tai Lauantaita. Ja sitten he savuttelivat päät lähes yhdessä tai tuolit rinnakkain muistellen menneitä, parhaita paloja kuin herkullisimpia kattauksia.

Muutamaa tuntia myöhemmin tapasin mökillä Cocon isän. En osannut enää jännittää. Cocon ja Lillin jälkeen olin vakuuttunut, että heidään ympärillään on hyviä ihmisiä; että tässä perheessä ajatellaan uusista tuttavuuksista lähtökohtaisesti hyvää. Cocon isän muistin lapsuudesta ja hän tuntui tutulta jo kun ensitapaaminen päättyi. Muutaman kuukauden jälkeen päädyin Cocon veljen hengen salpaavan tiukkaan halaukseen. Sellaista varauksetonta välittämistä ja avointa kohtaamista koko perheeltä en unohda.

Minä itken, koska ajattelen miten Lilli rakasti miestään, poikiaan ja lapsenlapsiaan ja mitä he menettävät Lillin lähdettyä. Itken ikävää ja tyhjää paikkaa, jonka Lilli jättää. Itken kiitollisuutta itseni ja lasteni puolesta. Rakkaidensa mukana Lilli kulkee aina, eikä häntä unohda kukaan, joka on hänen kanssaan saanut matkaa taittaa.

Kiitos Lilli rakas, lähde rauhassa, kaikki on hyvin. Löydä paikka sieltä, missä missä ryhtisi on taas ylväs, tanssit hengästymättä, laulat kirkkaimmalla äänelläsi, nukut kivuitta ja rakastat niin kuin rakastit elämää. Me hymyilemme kyynelten läpi, kuten toivoit, ja nauramme muistoille, joista kiitämme sinua.