keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Ituhipit ja kierrätysgurut

Esikoinen oppi varhain lukemaan ja pian oli ilmeistä, että hänellä oli toisenlainen tiedonjano kuin esim. äidillään. Nopeasti tuli vaihe, jolloin lapsen silmät löysivät enemmän luettavaa kuin ymmärrys pystyi vielä käsittämään. Uutistulvaa ja sanomalehtiä piti annostella ja ajoittain pitää hänen ulottumattomissaan. 

Tästä lähtökohdasta en yllättynyt, että hän 12-vuotiaana ilmoitti lopettaneensa lihan syönnin, koska ”olen lukenut näistä asioista paljon”. Selvisi, että hänen kouluruokailunsa oli tässä kohtaa ollut aivan onnetonta, koska lihaa hän ei pystynyt syömään ja raasteella/kurkku-tomaatti -salaatilla ei pitkälle pötki.

Kouluterveydenhoitaja oli fiksu ja sanoi heti, että tyttö on päätöksensä tehnyt ja perustellut -vääntäminen asiasta hänen kanssaan olisi tyhmää ja turhaa. Tytär sai siis kasvisruokailua varten todistuksen ja eteensä erilaisia papumössöjä kouluaikansa loppuun asti. Mutta ei hän juuri ruoasta valittanut. Hän oli helpottunut.
Kuopus teki saman valinnan luontevasti joskus yläasteen alussa eikä se sinänsä aiheuttanut enää suurtakaan hämmennystä perheessä.

Itse olin (ja olen) kuitenkin suurempien haasteiden edessä. Tunsin (tunnen) itseni avuttomaksi ja saamattomaksi. Lihasta luopuminen kokonaan tuntui isolta haasteelta. Olin huolissani molempien lasten kohdalla ravinnon monipuolisuudesta, varsinkin kasvuvuosina. Tunsin, etten yksinkertaisesti osaa pitää heistä riittävästi huolta. 
Ruoanlaitto ei ole valitettavasti intohimoni, lähinnä velvollisuuteni, enkä saanut sellaista otetta muutoksesta kuin olisin halunnut. Saman ongelman kanssa painin osittain edelleen, mutta onneksi muutamassa  vuodessa kauppojen tarjonta ja netti (ryhmät, blogit, reseptit) ovat helpottaneet tilannetta huomattavasti. Tosin kasvisruokailusta tytöt ovat siirtyneet sittemmin pääosin vegaaneiksi ja se oli ehkä vielä isompi harppaus ruoanlaittoa ajatellen. Mutta nykyään osuuteni heidän ruokailussaan on olemattoman pieni ja harvinaisia yhteistapaamisiamme voi yhden aterian osalta hyvin juhlistaa ulkoruokinnalla:)

Ympäristöä kunnioittavat elämäntavat vahvistuivat tyttöjen elämässä vähitellen ruokavaliomuutosten jälkeen. Kirpputoreilla kiertelimme jo, kun he olivat pieniä, mutta tietoisempi valintojen tekeminen vahvistui itsenäistymisen myötä.
Kutsun itsekin rakkaita lapsiani joskus ituhipeiksi ja viherpiipertäjiksi. Saatan nauraa, koska olen hämmentynyt tai joskus esim. mummilta perityt vaatteet meinaavat hymyilyttää, vaikka tällainen perintö on ihan todella siistiä ja arvostettavaa! Kyllä minä oikeasti ihailen lapsiani ja ituhippejäni nimittelen alleviivaten heidän hyviä valintojaan. Olen onneton tunari, nolo näpertelijä heidän rinnallaan. Mutta meidän kaikkien voitoksi on sanottava, että heidän valintansa ja minun rajallisuuteni ei ole aiheuttanut meillä suuria vääntöjä tai riitaa. Äitinsä riittämättömyyden he ovat jotenkin ymmärtäneet ja minä heidän ratkaisunsa. Ja on me toisiltamme opitukin. Tässä kohtaa minä heiltä enemmän.
Nuoret rakentavat sitä maailmaa, jossa heidän vanhempiensa eli meidän tuhkat on  jo ruusupenkissä. Välillä se unohtuu. He ajattelevat usein  kauemmas kuin me ja surevat etukäteen vääjäämättömältä tuntuvia menetyksiä. He korjaavat meidän mokiamme ja se se vasta kurjaa onkin. He yrittävät tehdä asioita  niin kuin tämän hetken tietämys ohjaa ja heidän hitaasti tapojaan muuttavien vanhempiensa ei pitäisi olla ainakaan tien tukkeina.

Kuopus opiskelee mummulasta käsin eli asuu suurimman osan ajasta isovanhempiensa luona.
Äitini yläkaapista löytyy lastenlasten pilttipurkkeja 90-luvulta ja vuosikausia jollei kymmeniä kierrätetyt mehupullot ja pakasterasiat. Heillä poltetaan kaikki siihen kelpaava jäte. Marjat on kerätty pihan puskista ja metsästä,  kalat  nostettu mökkijärvestä. 
Monien sodan jälkeen syntyneiden elintavoissa on ollut menneisyyden sanelemaa ekologisuutta. Vanhempani eivät  koskaan lähde shoppailemaan. He menevät ostamaan, kun jotain välttämättä tarvitsevat. Vaatteista paikataan reikiä, villasukat parsitaan, vanhasta lakanasta tulee mökkiverhot ja mekosta aarre koulunäytelmiin ja naamiaisiin. Autokin on valittu sen mukaan, että kotikorjaamolla se entrataan uuteen iskuun kerta toisensa jälkeen. Vähäpäästöisin se ei ole, mutta uutta ei osteta statuksen eikä tavan vuoksi.

Vegaanityttärin ja kierrätysgurujen välissä minä edustan sukupolvea, 60-luvulla syntynyttä, joka on elänyt kulutushulluuden kiihtymisen vuodet, tuhonnut ymmärtämättömyyttäni planeettaa ylin kyllin ja herännyt hitaasti todellisuuteen. Olen myös päätynyt ottamaan oppia vanhemmistani ja nuoremmistani. Jokaisella sukupolvella on haasteensa ja kohtansa, missä parantaa, mutta me keski-ikäiset saamme olla tarkkana, että myös meistä olisi  malleiksi.

Ikäryhmäni on hyvin edustettuna maan päätöksentekijöissä. Nuoria sinne tarvitaan kipeästi. Sellaisia nuoria, joilla on riittävästi tietoa ja tahtoa. (Lopettakaa koulutuksesta leikkaukset heti, siis nyt!)
Puoluepolitiikka ei meinaa jaksaa minua millään kiinnostaa ja juuri ympäristöasiat tulisi olla aihe, joka on kaikkien yhteinen ja myös poliittisilla päätöksillä oikein johdettu. Kuluttajana ajattelen, että pelkkä rangaistus ei riitä, myös porkkanoita tarvitaan, on sitten kyse mistä tahansa kuluttamisesta, liikkumisesta, matkustamisesta, ravinnosta tai asumisesta.

Juuri viikonloppuna kävimme keskustelua, jossa kuopus puhui viisaita. Koko jutun ydin ei ole se, erehtyykö vegaani kerran kuukaudessa syömään kanaa tai kananmunan tai että keskustelu käydään ainoastaan ruokapöydässä lihansyönnin (siis sen lihaa syömättömän) ympärillä. Ympäristöasia on niin valtava, että sen pitäisi ulottua kaikkeen ja kaikkialle. Vaikka tytärten papumössöt ovat vaihtuneet paremmin koostettuihin vege-aterioihin opiskelijaruokailuissa, on paljon vielä tehtävää. 
Omassa elämässänikin muutoksia on tapahtunut, mutta ei riittävästi.  Kodista seuraava eli työpaikka, sairaala, on oiva esimerkki paikasta, missä ympäristöasiat ovat vielä aivan kesken. Lääkejäte, hoivatarvikkeet, kierrättäminen...  Kukahan tämän haasteen ottaisi vastaan?

2 kommenttia:

5. päivä mökillä, missä tuuli viihtyy, mutta aurinko käy vain kääntymässä

Sää ei suosi. Olkoon se siinä sääraportti lähipäiviltä. On totta, että unelmoin herräämisestä T-paitakeliin ja aurinkovoiteen tarpeeseen. ...