Dimu

 Jos Dimu tulisi työhaastatteluun luokseni, olisin valmis palkkaamaan hänet oitis. Hänen kasvoillaan asuu iso hymy ja luottamus elämään. Silmät katsovat suoraan kohti, rehellisesti ja ymmärtäen. Miehen on oltava kiltti. Ja ehkä rentous on seurausta siitä, mitä elämä on tuonut hänen eteensä. Hänessä on vahvaa nuoruutta, elämäniloa ja toimeliaisuutta. Dimu on tullut lapsuudessaan ja nuoruudessaan itse autetuksi, joten hänen  välitön suhtautumisensa kohtaamiinsa ihmisiin saattaa olla hänen elämänsä suurin voitto. 

Dimu vastasi viestiini, kun ensimmäisen kerran otin yhteyttä Move Zanzibariin. Sen jälkeen olemme viestitelleet käytännön asioista muutaman kerran ja nyt tapaamme hänet siellä, mihin hän on antanut kaiken itsestään. Move Zanzibar, voittoa tavoittelematon hyväntekeväisyysjärjestö, toimii Jambianin kylässä täällä Zanzibarilla. Minulla olisi tunneiksi kysymyksiä Dimulle, mutta valitettavasti siihen ei ole aikaa. Päivän shown ja tuomiemme lahjoitusten jakamisen  jälkeen on jo pimää, ja yhteinen juttuhetkemme on lyhyt matka takaisin omaan kyläämme hotellille.

Dimu asui 15 vuotta kadulla Dar Es Salaamissa ja luonnollisesti elämää siellä, afrikkalaisen miljoonakaupungin varjoissa, on mahdotonta edes kuvitella. Sitten hän päätyi hyväntykeväisyys-järjestön pelastamaksi; osallistui heidän järjestämäänsä vapaa-ajan toimintaan, joka piti sisällään mm. akrobatiaa ja opiskelua. 

Nyt aikuistuttuaan, hän on halunnut toimia samoin eli auttaa kaltaisiaan katulapsia sekä yleisesti kylien vähäosaisia lapsia ja nuoria.

”Järjestö”  kuulostaa jotenkin suurelta, kun pääsemme tutustumaan heidän tiloihinsa, mutta kuten Dimu kertoo, toiminta on vasta alkanut, rahaa ei juuri ole ja kaikki edistyy hyvin pienin askelin. 

Move Zanzibarin toimitila oli alunalkaen oikeastaan talon rauniot, jonka edessä on piha-alue. Nyt talossa on katto, väliseinät ja isoimmassa huoneessa valettu betonilattia. Muut lattiat ovat vielä hiekalla. Vettä ei rakennukseen vielä tule, eikä huonekaluja ole yhtä ainoaa. Mutta sitä vastoin väkeä on ja ääntä! Siellä, ovettomissa huoneissa lentää hiekka, kun ryhmät treenaavat esityksiään!

Tämä vaatimattomuus on koskettavaa, ja kun siirrymme rakennuksen seinustalle seuraamaan päivän showta, olen jo liikutuksen vallassa. 

Move Zanzibar järjestää lapsille ja nuorille vapaa-ajan toimintaa, pääosin liikuntapainotteista ja erityisesti he keskittyvät akrobatiaan. Ryhmiä on useita; eri ikäisille ja tasoisille. Opettajia on kahdeksan, kaikki entisiä katupoikia, jotka ohjaavat ryhmiä ja järjestävät esityksiä täysin vapaaehtoisina, ilman korvausta.

Kun show alkaa, olen niin liikuttunut, että itku ja nauru tulee ensiksi yhtäaikaa. Jos puitteet ovatkin vaatimattomat, sen mitä he tekevät, he tekevät täydestä sydämestään ja tosissaan❤️Tämä ei ole koulun kevätjuhla, jota varten on harjoiteltu koko lukukausi, tämä on enemmänkin elämän sisältö, jotta elämässä olisi jotain mielekästä, iloa tuottavaa, arjen selviytymistä tukevaa...

Dimu ja Move Zanzibar tietävät, että liikunnan, yhdessä tekemisen kautta lasten itsetunto vahvistuu ja lapset oppivat uskomaan mahdollisuuksiinsa; siihen että asioiden oppiminen on mahdollista kenelle tahansa, ja että tulevaisuuteensa voi itse vaikuttaa. Toiminta pitää lapsia myös pois pahanteosta, ehkä askelta kauempana vääränlaisista houkutuksista, jotka helposti tuhoavat lasten elämän. 

Dimu on itse esimerkki, sellainen positiivinen huutomerkki, lehmänhermoinen isoveli, joka rakastaa sitä mitä tekee. He tietävät hänet, kaikki nekin jotka eivät tunne. Ja tämän hän myös itse vahvistaa.

Dimun hahmo on paljon kokoansa suurempi ja ylettyy raunioista nousseen toimitilan ulkopuolelle, kyliin ja kujille. Hänestä puhutaan sekä ihaillen, että epäillen. Auttaminen ei ole kaikilta osin helppoa eikä toiminnan tavoitteita aina ymmärretä, kun elämän keskeisin asia on perheen pitäminen hengissä. Sen ymmärrämme viimeistään, kun seuraamme päivän esitystä. Paikallisia on paikalla, äitejä odottamassa tuliaisiamme ja muurin takana hiljainen rivi uteliaita, osa selvästi pälyileviä. Valtavan upeat esitykset eivät kuitenkaan aiheuta hurraa-huutoja, eivätkä lapset saa valtavia aplodeja.  Köyhille perheille lapset ovat työvoimaa. Pienet kädet ja jalat tekevät raskaita koti- ja maanviljelystöitä, hankivat perheelle elantoa ja siihen elämään vapaa-ajantoimita saati harrastukset eivät kuulu. Dimu kertoo, että jotkut lapset osallistuvat toimintaan salaa.

Kun upea show on päättynyt, on kentälle ilmaantunut tippiämpäri. Meidän lisäksemme paikalla on ehkä seitsemän muuta turistia, joista lisäksemmme kolme käy tiputtamassa jotain sankoon. Move Zanzibarilla ei ole minkäänlaista jatkuvaa rahoitusta. He keräävät shillingin sieltä ja toisen täältä esityksillään. Kerran viikossa lauantaisin show on täällä omalla pihalla, mutta sen lisäksi he esiintyvät pienemmällä porukalla, lähinnä opettajista koostuvalla akropatia-ryhmällä, minne ikinä kutsun saavatkaan tai saavat itsensä työnnettyä. Heidän esityksellään ei ole hintaa ja markkinointi on olematonta. Kaikki näin kerätty raha menee toiminnan tukemiseen, joka tulee kolikkona tai setelinä ihmisten kädestä. 

Mielessäni olen valmis nirhaamaan kaksi turistia, jotka ohittavat tippiastian ja nousevat hätäisesti taksiin. 

Ilta laskeutuu hiekkakentälle, opettajat puhuvat lapsille hauskoja, koska naurua riittää. Ihaillen katsomme esiintyjiä, jotka selvisivät upeasti reippaasti yli 30 asteen porotuksessa -me olimme sulaa kivetykselle, missä istuimme, jo ensimmäisen vartin aikana.

Seuraavaksi ohjelmassa on tuomiemme lahjoitusten jako. Olen niin onnellinen tuliaisistamme, niin kiitollinen osallistujille❣️Samalla ajattelen, miten paljon enemmän pitäisi ja voisi tehdä. Ottajia olisi paljon enemmän kuin annettavaa. Tilanne alkaa riistäytyä käsistä ja lopulta Dimu päättää, että siirrymme sisätiloihin ja ihmisiä otetaan sisään pieninä ryhminä. Kengät ovat arvokkaita, niiden lisäksi ei voi saada mitään. Vaatteita annamme kaksi kappaletta/perhe. 

Pilkkopimeässä tyhjässä huoneessa osoittelen vaatteita taskulampulla. Äidit katsovat ja valitsevat. Heidän kasvonsa vilahtelevat valokeilassa ja välillä kohtaan heidän katseensa. Muutamat nappaavat vain nopeasti jotain, ihan kuin pelkäisivät menettävänsä muuten tilaisuuden. He nyökkäävät, joku kiittää hiljaa, jopa niiaa. Joku koskettaa pimeydessä vapaana olevaa kättäni.  Minä kiitän pimeyttä, en saa oltua itkemättä, ja ajattelen, kunpa te näkisitte, voisinpa tuoda kiitollisuuden viestin Suomeen edes sanojeni kautta.

Kiitollisuudesta puheenollen... Kaksi päivää myöhemmin vietämme hääjuhlaamme hotellilla. Juuri ennen pimeää Dimu saapuu paikalle esittämään parikymmenminuuttisen akrobatia-shown ryhmänsä kanssa! Ja miksi? Vain siksi, että he olivat niin kiitollisia lahjoituksista ja kiinnostuksestamme heidän toimintaansa kohtaan. He olivat saapuneet hotellin portille puoli tuntia aiemmin, mutta eivät päässeet vartijan ohi sisään. Mikään vakuuttelu ei ollut riittäny, että he olivat kunniallisella asialla. Lopulta Dimu oli näyttänyt viestiketjuamme todistukseksi siitä, että tunnemme toisemme jne. Järkyttävää, mutta näin täällä musta-valkoinen maailma usein toimii.

Hotellin edustalla hiekkarannalla me, muutamat turistit sekä hotellin henkilökunta saamme nauttia hienosta esityksestä, jonka viimeisen osan musiikki on rakkauslaulu, Dimun meille valitsema.

Hääpäivän iltana