Pari päivää sitten meillä oli Suomi-treffit pohjoisessa. Kendwassa lomailee työkaverini puolisonsa kanssa ja me ajattelimme yhdistää päivällistreffeihin menomatkalla retkeilyä javähän rantaa ja uintia.
Laitoin ed. iltana viestin Ibrahimille, joka oli ollut kuskinamme yöllä, kun saavuimme lentokentältä hotellille. Hän oli tosi herttainen nuorimies ja taitavan oloinen kuski. Ja autossa oli hyvä ilmastointi ja hulppeasti jalkatilaa.
Ibrahim vastasi viestiini pian ja sovimme tapaamisen klo 11.
Reppuinemme seisoimme sitten hotellin portilla, eikä Ibrahimia näkynyt. Pienen matkan päässä oli auto, jonka ikkuna avautui. Nuorimies huikkasi meille huomenet. Cocco tervehti vähän hämmentyneenä ja sanoi, ettet taida olla meidän kuski, johon nuorimies vastasi, että kyllä olen; olen Ibrahim. Minä tulin perässä ja katsoin vain, että tutut on kasvot ja tuttu on auto.
Pääsimme alkuun nihkeästi, sillä Cocco varmisteli Ibrahimilta päivän hintaa, josta oli ollut puhetta lentokenttämatkalla. Nyt se ei kelvannutkaan. Olimme hämmentyneitä (lue: tyhmiä) ja pikaisesti nostimme hintaa, ettei arvokasta aikaa kuluisi hukkaan. Hieman myös ärsytti miehen vetelä olemus ja kysyinkin häneltä, oliko hän lainkaan nukkunut yöllä, koska edessä olisi koko päivän reissu ja hänen soisimme olevan hereillä hullussa liikenteessä.
Nuosimme autoon, joka oli sekä tuttu että vieras. Tämä lisäsi hämmennystämme, sekä se, millaista ääntä auto piti. Totesimme, että kuulostaa siltä, etteivät vaihteet vaihdu normaalisti vaan etenemme koko ajan pienellä vaihteella ja kuuluvalla äänellä.
Muutama kilometri päästiin eteenpäin ja hämäläiset aivot raksuttivat kuumina. Yhtäkkiä tajusin! Yhtenä taannoisena iltana tilasimme taksin ja ajelimme naapurikylään syömäön. Sovimme kuskin kanssa, että hän palaa myös hakemaan meitä. Silloin panoin auton perässä olleen tarran mieleeni, jotta tunnistaisin sen syömästä palattuamme! Kun kuski palautti meidän hotellille, hän sinnikkäästi kauppasi palveluksiaan ja puhelinnumeroaan, joten lopulta lykkäsin hänelle kännykkäni ja hän laittoi siihen yhteystietonsa. Ja kuinka ollakaan miehen, jonka palveluksia meillä ei muutamastakaan syystä ollut tarkoitus käyttää, oli myös nimeltään Ibrahin.
Minulla oli siis puhelimessani oikea sekä väärä Ibrahim ja kuinkas muuten, istuimme väärän Ibrahimin kyydissä. Katsoimme toisiamme ja kannustimme olemaan avoimin mielin; ihan hyvin tässä varmasti käy! Tavallaan hyvin kävikin, lopulta, tuntien kuluttua, kun viimein saavuimme Kendwaan ja saimme juotavaa, vessan, ruokaa ja terapeuttista seuraa.
Pääsimme lähtöpisteestä naftisti pari kylää eteenpäin, kun piti päästä tankille. Petro löytyi, mutta pumppu ei toiminut. Samalla pyöriteltiin valuuttoja ja ihmeteltiin. Huokaisin sisään päin ja ajattelin, että onko tämä huijausyritys nro 2; tankki ei toimi, tarvitaan turistilta rahaa, että saadaan sedän siskolta bensaa....tai muuta sellaista. Mutta ei sentään löpöä herunut paikallisillekaan.
Tankki punaisella moottori kummallisella taajuudella äännellen jatkettiin matkaa. Eikä Ibrahimilla tietenkään ollut AC kunnossa ja ainoa vaihtoehto oli ajaa ikkunat auki. Aamun frisööri oli täysin turha: aitoafrikkalainen fööni hulmutti hetkessä hiukseni tahmeaksi sotkuksi. Vaihtoehtona olisi ollut autoon tukehtuminen, joten hiekkakuorrutus, pakokaasut ja takkuinen kuontalo tuntui pienemmältä pahalta.
Päästiin sitten tankille ja onnellisesti myös luonnonpuistoon sunnitelman mukaan. Apinat olivat kivaa katsottavaa, mutta keskiössä oli kuitenkin brittiläinen mies, joka niin sanoakseni leijui eli oli aivan sekaisin (ja veti kamaa lisää nenäänsä tourin aikana). Hän kävi niin kierroksilla, että muistutti apinaa enemmän kuin apinat itse. No, se ei ollut Ibrahimin vika se.
Olimme ehkä puolessa välissä matkaa ja suunnittelimme jo uintia pohjoisen rannalla, missä ei ole hidasteena edes vuorovettä. Auto alkoi yskiä ja nykiä, kunnes ei enää liikahtanut ja tämä tapahtui luonnollisesti ”keskellä ei mitään” - tieosuudella.
Siellä oltiin ja Ibrahimin ilme valahti. Jokunen mies tuli paikalle ja he konttailivat auton ympärillä, availivat konepelliä ja olivat tietävinään. Me ehdotimme vaihdelaatikkoa aiempien oireiden perusteella. Miehet olivat bensapumpun kannalla. Vahvistaakseen diagnoosin he jakautuivat auton kummallekin puolelle ja aloittivat raivokkaan auton keinutuksen puolelta toiselle. Tämä yllätti meidät palleroiset ja siellä me tyrskittiin, kun meitä vatkattiin niin että posket vaan heiluivat puolelta toiselle.
Rikki on eikä auto ole Ibrahimin. Hän soitti pomolle ja pomo lupasi tulla paikalle toisella autolla. Ensimmäisen tunnin olimme aika coolisti; kiltteinä suomalaisina. Aurinko helotti ja asfaltti hehkui. Hiki virtasi ja alkoi olla melkoinen nälkä. Jonkun matkan päässä näkyi kallellaan seisova kuju, joka osoittautui epämääräiseksi sekatavarakaupaksi. Metalliosien seassa roikkui tertullinen banaania ja ajattelin, että siinä on meidän pelastava lounas. Tervehdin swahiliksi ja kysyin vielä kuulumisia. Vanhaherra eli kauppias istui sisällä pimeässä ja näin päivänpaisteessa vain hänen silmänsä. Viesti oli kutakuinkin niin, että mene sinä alhainen valkoinen nainen sinne, mistä olet tullutkin. Mies laskelmoi katseellaan liian vähäiset vaatteeni (shortsit ja toppi, rannalle tarkoitetut, ei puskaan) liikahtamatta senttiäkään. Minä luultavimmin näytin nololta sekä nöyrältä, lisäksi punastuin, mitä oli toki mahdotonta huomata, koska naamasta paistoi kuumuus jo lähtökohtaisesti.
Tilanteen huomasi sitten yksi auton hytkyttäjistä, joka otti rahan kädestäni, osti banaanit mieheltä ja toi ne minulle.
Myöhäinen banaanipitoinen lounas oli syöty ja juomaksi jaettu vesipullosta niukat nesteet. Onneksi Ibrahin sanoi, että no nyt pomo on tulossa! Postiivinen Cocco ymmärsi, että hän on siis jo aivan mutkan takana. Minä, pessimistimpi, sanoin varovasti, että pomo taisi juuri lähteä matkaan, siis sieltä kylältä, mistä mekin aamulla lähdimme. Harmitti hemmetisti olla oikeassa.
Toinen tunti oltiin melko hiljakseen. Räpsin pari valokuvaa ja Cocco unelmoi kylmästä oluesta. Välillä istuimme tuskaisen kuumassa ja tunkkaisessa autossa ja sitten taas ihmettelimme pientareella. Ja sitten, ennen auton saapumista Ibrahim selvitti kiemurrellen, että jos pomo jatkaa matkaa kanssamme, meidän tulisi maksaa hänelle päivän reissusta vain $50, aiemmin sovitun $70:n sijaan. Siinä se oli, kunnon turistivedätys, jonka toki hoksasimme heti aluksi, mutta jonka Ibrahim joutui nyt myöntämään. Firman turistihinta reissulle oli $50, mutta hän oli kiristänyt meiltä $70, josta $20 olisi mennyt hiljaa hänen omaan taskuunsa.
Luulenpa tietäväni, että naamoistamme paistoi kaikki, mitä jätimme sanomatta. Loppupäivän Ibrahim oli hiljainen ja palvelu muuttui merkittävästi. Varsinkin kun pomo saapui paikalle paremmalla autolla ja pahoitteli kovasti ja jännittynyt Ibrahim odotti takuulla, minkälaisen keskustelun pomon kanssa kövisimme.
Me halusimme vain vihdoin perille ja sinnehän lopulta päästiin likaisina, hikisinä ja sopivasti päivällisaikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti