Pakka sekaisin ja pakki myös

Häämatka häämatkan sisällä oli safari Selousin kansallispuistoon. Sinne oli määrä lähteä klo 6.30 Stown Townin hotelliltamme, johon rantalomalta olimme siirtyneet. Taksi lentokentälle sisältyi safarin hintaan. Aamulla heräsin viiden tietämissä ja totesin saaneeni myöhään illalla viestin, että meitä tullaan hakemaan vasta klo 10 ja lento lähtee klo 11.30. Ei selityksiä eikä pahoitteluja. 

Jo parin päivän ajan vatsani oli vähitellen muuttunut löysäksi ja aamun kuluessa se oli jo ehdotomasti turhan vikkelä. Olo oli aika vetämätön, heikotti, mutta kuumetta tai kipua ei onneksi ollut. Söin aamupalaa varovasti ja se pysyi sisällä juuri ruokapöydästä vessaan välisen ajan. Great!

Tuntia ennen kuljetuksen saapumista istuin pöntöllä ja välillä makasin sängyssä. Ystävällinen Cocco puolestaan istui taksissa matkalla apteekkiin. Tämä siksi, että vaikka minulla oli lääkettä mukana, ne oli kutakuinkin kokeiltu ja käytetty, ja uskon usein hädässä paikallisiin rotantappotroppeihin. Ajattelin, että suoli on saatava lamaan, että pääsen ainakin safari-hotellille asti.

Cocco tuli kahden pienen paperipussin kanssa takaisin. Pussien päälle oli kirjoitettu annosteluohjeet ja vaikuttavataineet. No niin, tiedättehän antibiooteille resistentit pöpöt? Näin ne juuri syntyvät. Sansibaarilaisen apteekin tiskillä Cocco oli pyytänyt lääkettä turistiripuliin ja sai mukaansa kaksi eri antibioottikuuria!

Tästä en tullut hullua hurskaammaksi ja AB-kuuri minulla oli kyllä laukussani omastakin takaa. En siis saanut suolelle lamauttavaa iskua, mutta tyhjä se alkoi olla, onneksi. 

Odotimme taksia hotellin aulassa ja meillä oli toinenkin ongelma. Lentolippuja (reittilento) ei ollut tullut. Niiden oli määrä tulla kännykkääni hyvissä ajoin. Myöskään taksia ei näkynyt. Safari-järjestäjä Shika-tours alkoi juuri muuttua Sika-tuuriksi. 

Laitoin Sika-tuurille viestin, että missä tiketit ja taksi? Tiketit tulivat nimellä Mrs Sonja Maria ja Mr Pierre! Taksista Sika-virkailija sanoi, että hän on jo siellä hotellilla! Hotellin aulahenkilökunnan kanssa varmistimme, ettei taksikuskia näkynyt ja minä edelleen, ärsytyksen noustessa, näpytin uutta viestiä, että Cocco ja Pepponen ovat ed. lippuja vailla sekä taksia myös. Tajusin pian, että jos kohta emme lähde, missaamme koko lennon. 

Vastausviesti oli, että okei okei, kaikki järjestyy. Aloin juuri nähdä punaista ”Hakuna matata” -lurituksista. Menin respaan ja pyysin, että he soittaisivat Sika-tuurin numeroon, koska swahili voisi selventää tilannetta. Puhelun päätteeksi meidät ohjettiin hotellin käyttämän taksin kyytiin -Sika-tuurin lähettämän taksin olinpaikka jäi ikuisiksi ajoiksi hämärän peittoon.

Nyt oli kiire ja sen lisäksi viimeinen viesti oli, että oikeat lentoliput tulevat juuri puhelimeen. Vastasin siihen, että mayday mayday, kun astun taksiin, ei puhelimeni enää toimi. Olen lomaillut wifin varassa. Siihen todettiin, että kentällä on wifi ja asia on kunnossa.

Kentälle päästyämme annoin kuskille Sika-tuurin numeron ja sanoin, että he siellä maksavat. Toivottavasti maksoivat, koska me emme maksaneet. Kuski osoittautui kullanarvoiseksi ja tippinsä hän kyllä sai. Hän juoksutti meidät kentällä perille asti, jonnekin koppiin, officeen, missä ihmeitä tulisi tapahtuman. Kaksi naista istui pöytiensä takana pienessä huoneessa. Ja heille selvitettiin, että tiketit ovat vain wifin päässä ja myöhässä ollaan. Naiset puditelivat päätään: pole pole (paikallinen pahoittelu) ja vilkaisevat kelloa. 

Todellakin pole pole, heillä ei nimittäin ole wifiä. Kuski katsoo minua säälien ja ottaa jälleen ohjat käsiinsä. Hän selittää kädet huitoen swahiliksi jotain naisille ja naiset alkavat soitella eri puhelinnumeroihin. Cocco vahtii kamojamme lasikopin toisella puolella ja minä odotan uskaltamatta inahtaakaan, jotten ainakaan hidastaisi mitään. Luullakseni olen kalpea, koska kehoni on huono paastoamaan ja lämpöä on nestehukaksi asti, joten hetken päästä minut ohjataan sohvalle.

Alan ymmärtää, että meille yritetään saada printatut liput. Kiihkeimmässä vaiheessa hennatatuoidut virkailijan kädet pitävät yhtä puhelinta oikealla korvalla ja toista luuria vasemmalla! Jestas, ei meitä ainakaan pulaan jätetä! Ottaisin valokuvan, mutta en edelleenkään uskalla häiritä ketään. 

Vilkaisen kelloa; lennon lähtöön on vartti, tasan vartti. Mitään paperista lippua ei ilmaannu, mutta puheluita soitellaan edelleen. Seuraavaksi ymmärrän taksikuskin antavan puhelinnumeronsa virkailijalle, joka toistaa sen puhelimeen. Hän katsoo minua nyökäten ja käsken nurkan takana kurkkivaa epätoivoa ottamaan askeleen taakse päin.

Sitten liikahdetaan. Taksikuski on jälleen asialla ja viittoilee seuraamaan perässään. Päädymme kotimaanterminaalin ovelle, jonka edessä virkailija kysyy lentolippujamme. Taksikuski näyttää ne puhelimeltaan ja selittää arvatenkin juonenkäänteitä. Pääsemme turvatarkastukseen muutamaa minuuttia ennen nousua. Työnnämme hätäisesti tavaramme läpivalaisuun ja kuljemme itse porttien läpi, mutta siihen tyssääntyykin lupaava eteneminen. Cocon reppu pitää tutkia ja minussa on selkeästi metallia. Minä osoitan vapaaehtoisesti ja nopeasti kaikki metalliksi keksimäni: vihkisormus, silmälasin sangat ja rintaliivien kaarituet. Kaksi kolmasosaa puretaan ja yritetäön uudelleen. Ei auta, punaista vilkuttaa ja minä esittelen suurieleisesti kaaritukia (paidan päältä) ja viiton jonkun tulevan todentamaan. Tekisi mieleni lisätä, että suoli on ainakin todistettavasti tyhjä enkä suosittelisi sen tutkimista! 

Virkailija on mies, naisia ei ole vapaana, joten hän hymähtää ja viittaa minua eteenpäin. 

Vasemmalla puolellani Cocco viuhtoo repusta tavaraa ulos. Kaksi virkailijaa on ottanut matkatavaramme. Toinen on ajantasalla ja kiikuttaa lentolaukkuani pienen odotusaulan läpi kohti lasioven takana odottavaa konetta. Ikävä kyllä toinen virkailija ei ole kärryillä ja vetää isoa laukkuamme sivutiskille ja kyselee minulta lentolippuja. Seison odotusaulan ovella ja juuri silloin tilanne tuntuu hetkellisesti hallitsemattomalla. Laukku nro yksi koneessa, laukku nro kaksi tiskillä, liput taksikuskin puhelimessa matkalla pois kentältä, Cocco riehuu turvatarkastuksessa! Ensimmäisen kerran menetän malttini, nostan käteni spontaanisti ilmaan ja huudahdan: ”Oh Jesus”, siis suomalaisesti: ”Voi tssiiisus” , niin että odotusaulan rivissä istuneet huntupäiset muslimit kääntyvät hyvässä synkassa katsomaan purkaustani.

Liekö taivaallisilla voimilla roolia tai ei, tilanne laukeaa, laukut päätyvät koneelle ja Cocco saa konjakkinsa Sansibarilta mantereelle 20€:n lahjonnan turvin (jota hän ei (kai) itse tarjonnut, vaan sitä häneltä pyydettiin).

Konjakki oli kyllä vähintä, mitä tarvittiin Sika-tuurin aiheuttamiin tykytyksiin! Vartokaas vaan, kun pääsen toimivan nettiyhteyden piiriin palautteita kirjoittamaan!

Ja se taksikuski, pyyteetön pelastaja, toivottavasti sai edes maksunsa!

Huomaa myös krokon lapsi:)

Yllä olevan naisen keittiö, jonne hän päästi minut kuvaamaan.

Kylän torilta