Ennen kuin jatkan haluan sanoa, että minä, kuten muutkin palkalliset lomailijat, olemme aina etuoikeutetussa asemassa. Tätäkään herkkua ei ole kaikille tarjolla, ei Suomessa eikä muuallakaan. Niinpä lomailun muodostuminen jonkinlaiseksi päänvaivaksi on minusta todella noloa ja itsekästä. Siitä kai tämä pohdintakin syntyi.
Lomailu on ihanaa ja kaiken kaikkiaan minulle sopisi vähäisempi työnteko ja isompi siivu vapaata. Saisin loistavasti aikani kulumaan ja uskon, että voisin paremmin. Toisaalta LOMAAN liitetään helposti ylimääräisiä painotuksia ihan vain tavalliseen vapaa-aikaan verrattuna. Viime aikoina olen yrittänyt ajatella niin, että vapaa kuin vapaa - loman ei tarvitse pursuta superisti seikkailua ja kauhamitalla kokemuksia.
Ja olen onnistunut huonosti. Ajattelen helposti, että nyt kun meillä on loma, meillä on mahdollisuus! Jotain uutta pitää kokea ja ennen kaikkea jonnekin on mentävä, kuviot suunniteltava! Ja kyllähän suunnittelu on niin ihanaa. Nautin virittäytyä etukäteen lomafiilikseen ja miettiä, mikä meistä olisi kivaa, mikä toisi vaihtelua ja tuottaisi elämyksiä.
Tässä piilee myös pieni onni. Mieleni kaipaama vaihtelu ei sentään aina vaadi valtavia. Kotoa voi onneksi olla poissa ilman mielettömiä seikkailuja. Tosin aika pian tulee hintaa kotoa poissaololle. Tämä on kyllä selvä ero. Vapaalla saatan olla kotosalla minibudjetilla, syödä eilistä ruokaa ja neuloa sukkaa. Lomalla niin käy harvemmin.
Kyllä minä kadehdin joskus sellaisia koti-ihmisiä, joilla mieli lepää ja virkistyy kotinurkissa ja pienissä projekteissa, ilo löytyy omalta parvekkeelta tai kotitontilta lomallakin. En ole oikein koskaan ollut sellainen. Sisälläni asuu lomalevottomuus. Se on kuin liekki, joka saa sytykettä, kun loma lähestyy ja palaessaan polttaa happea, vaatii ulos kotoa ja tutuista maisemista!
Heinäkuun loma on osunut kohdalle nykyään noin kerran kolmessa-neljässä vuodessa. Nyt lomaa on kolme viikkoa keskellä kesää. Heinäkuussa en halua ulkomaille, sanottakoon se heti, joten en haikaillut sellaisia matkoja. Kotoa pois kuitenkin, ajattelin, katsomaan muita maisemia ja tekemään asiat toisin kuin omassa arjessa.
Ensimmäinen reilu viikko oli myös Cocon loma. (Toinen viikon kesäloma yhdeksän yhteisen vuotemme aikana.) Ja mentiinhän me. Ensin huristeltiin Päijännettä ees taas. Jopa Cocon nopealiikkeinen veli nauroi yltiöpäistä tahtiamme. Pienveneilijöiden ei kuulemma tarvitsisi ajaa puolta Päijännettä päivässä. Niinpä, ei kai tarvitsisi.
Päijänteen jälkeen kuivattiin kamat ja pakattiin uudestaan, mentiin Helsinkiin. Kaivattiin cityä. Ratikan kolinat ovat erit. Cocon mieleen. Minä nukuin tulpat syvällä korvissa, kuten aina, jotta jaksan päivän nauttia vilinästä ja äänekkyydestä. Olin Uudellamaalla ensimmäisen kerran sitten koronan ja sepä tuntui juhlalliselta! Mutta hirveän vähän ehdittiin, kunnes siirrettiin osa kamoista tiiviimmin toiseen veskaan ja pukeuduttiin taas pelastusliiveihin. Nyt pääsimme merelle!
Kun palasimme Helsinkiin, pakattiin kamat, yövyttiin kotona, purettiin ja pakattiin jälleen. Hullut, ajattelin! Mutta niin me molemmat olimme taas valmiina lähtemään. Ja Almakin; se tuntuu olevan vakuutettu sillä, että ovesta poistuu yli yksi henkilöä kerrallaan. Se on perhekoira ja sopeutuu, kunhan saa olla muiden lähellä.
Kun minä jatkan lomailua, Cocco kulkee töissä vuokramökiltä. Tähän päädyttiin tällä kertaa. Mökki on pieni ja Päijänteellä -siinä olennaiset. Se tarjoaa näköalan, laiturin, järven, saunan, huussin, takan ja pienet sisätilat. Minä lomailen ja Coconkin arki poikkeaa kotioloista. Kun onkivapa heilahtaa laiturin päässä ja saunan piipusta tupsahtaa kiehkura, on miesmielikin kaukana töistä ja minä ymmärrän meitä ja lähtemisiämme ihan hyvin.
Se miten oma lomani etenee, jää nähtäväksi. Mökkilomalla on tarkoitus rauhoittua ja olla sillä tavalla pienesti. Tehdä vähän ja kiireettä, keskittyä hengittämään syvään, kuuntelemaan, haistelemaan, liikkumaan, lukemaan, katselemaan ylös ja ympärille, rauhoittumaan.
Ehkä tästä ihan riittävän hyvä tulee. Menoa ja lepoa. Suunnitelmissa on vielä hakea vene kotisatamasta tänne mökille, heti, kun tuuli vähän tyyntyy. Ettei nyt sentään ihan paikoillaan tarvitse olla;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti