Tapahtui Unawatunalla, äänessä myös Cocco!

Edellisessä jutussa kerroin, että lentokentän maahantuloviranomainen oli herttainen, hymyilevä nuori mies. Hänen selkänsä takana seinällä oli isoja sinisiä info-julisteita maahantulijoiden luettavaksi. Kaksi niistä jäi mieleen. Ensimmäisessä ilmoitettiin, että Afrikasta saapuvilta vaaditaan terveystodistus, joka tulee esittää tiskillä. Toinen juliste ilmoitti suorasanaisesti, että huumeiden maahantuonnista seuraa kuolemanrangaistus. Jälkimmäinen näkyi verkkokalvoillani tarkasti, kun Cocco tokeni päivän seikkailustaan. 

Pyysin Coccoa itse kertomaan tapauksen, joka nosti sykkeitä ja tutisutti puntteja hetken aikaa. 

Cocco:

Otan aurinkoa rannalla vaimoni kanssa ja paha tapani, savukkeet, uhkaavat loppua. Edustamani merkki on luultavasti maailman myydyin laatuaan, joten kävelen rannalta pieneen kauppakojuun ja esitän tilaukseni. Vanha paikallinen rouva pyörittelee päätään ja voin lukea hänen eleistään kieltävän vastauksen. Tarjolla saattaisi olla jotain paikallista merkkiä, mutta se ei minulle nyt käy. Viereinen TukTuk -kuski sähähtää minulle: ”Pst pst! I can get you some”. ”Ai mitä? M -merkkisiä savukkeita?” Spontaani luonne kun olen, hyppään tuktukiin ja salaperäinen kuljettaja aloittaa matkansa. Matkaa on kulunut n. 2 minuuttia, kun hän kysyy minulta luontevasti ”Marijuana?” Mietin sekunnin murto-osan ja vastaan kompelösti ”I don’t use it anymore”, vaikka olen kokeillut sitä nuoruudessani ehkä kerran tai kaksi. Matka etenee jo isommalle tielle ja tajuan, että olemme matkalla liian kauas, Galleen, läheiseen kaupunkiin. Olemme keskellä mieletöntä paikallista ruuhkaa ja koko juttu alkaa epäilyttää. Tässä kohtaa minua, 5-kymppistä tatuoitua ja parrakasta miestä alkaa jännittää. Tuntuu siltä kuin matka ei loppuisi koskaan. Livautan vanhemmiltani saadun arvokellon repun pohjalle. Viimein saavumme paikkaan ja saisin haluamani: M -merkkisiä savukkeita. Kuljettaja sanoo, etten voisi mennä sinne yksin, koska olen valkoinen. Ok? Olin tässä vaiheessa jo turta, kuin käärmeen lamauttama hiiri ja marssin hänen perässä käytävää sisään. Edessä oli myyntitiski, jossa oli ehkä banaani ja mango. Paikka oli täynnä romua ja minut istutettiin takahuoneeseen pahvilaatikon päälle muiden käydessä kiivasta sananvaihtoa ja luoden minua kohti katseita, joiden sisältöä ei voinut tietää. Mietin jo mielessäni, että tarjoillaanko minut huomenna curryna jossakin ravintolassa. Vääristyneitä hymyjä ja silmäniskuja. Vihdoin eteeni tuotiin kartonki... ja väärää merkkiä. Tässä vaihessa en halunnut pienessäkään määrin reklamoida, vaan tyydyin tilanteeseen. Loputtomalta tuntuvan ajan kuluttua alkoi matka kohti kotirantaa. Matkalla kuljettaja varmisti vielä ”Cocaine? Good massage?” Vastasin tähänkin kohteliaasti: ”I don’t use those anymore”. Päästyämme kotirantaan hän antoi minulle vielä käyntikortin, jos tulisin katumapäälle. Kiiruhdin Pepin viereen aurinkopedille ja pyysin anteeksi ajankulua. 

Kun Cocco kumoutui takaisin rantatuolille silmät selällään, totesin, että nyt on miehellä asiaa! Se ei sinänsä tullut täytenä yllärinä, koska olin jo levottomana ihmetellyt, miten kauan kioski-reissu voi kestää!!Rauhoittelin itseäni sillä, että Cocco jää useammin suustaan kiinni kuin on jäämättä ;) Samalla yritin olla ajattelematta sitä, että hänen kännykkänsä lomailee hylättynä hotellihuoneessa eikä minulla ole pienintäkään ajatusta, mihin suuntaan hän on lähtenyt. 

Pahaa ei pääse pakoon: Popedan sanoin: ”Huumeita, viinaa, naisia ja rahaa. Maailma on täynnä kaikenlaista pahaa”. Kuitenkin pitää todeta, että kaikesta huolimatta olemme viihtyneet Unawatunalla loistavasti ja tavanneet pääasiassa hymyileviä, kivoja, luotettavia, tavallista elämää eläviä paikallisia! 

Cocco otti varmasti opikseen. Ja minäkin -älä päästä miestä silmistäsi.

(Kuvan paikallinen mies ei liity mitenkään ko. tapaukseen :)