Tikusta asiaa -autoilua

Cocolla on usein miten maanantaina vapaapäivä. Aina silloin tällöin onnistun järjestämään itselleni vapaan samaksi päiväksi. Oikeastaan on hassua, miten nopeasti ja mukamas yllättäen tuli tilanne, että on vapaapäiviä, jolloin ei tarvitse ajatella kenenkään muun tarpeita tai aikatauluja. Siis tuntuu uskomattomalta, että on arkimaanantai ja me voidaan olla kuin kissat uuninpankolla, jos huvittaa.

No, Cocco ei varsin uuninpankolla viihtyvää sorttia. Ei, hän haluaa tavallisesti "lähteä jonnekin". Mun suhde yhteiseen vapaapäivään on enemmän sellainen, että päivään pitäis mahduttaa hivenen jotain hyödyllistä ja siihen rinnalle sitten jotain huvia. Pääasia on tietty, että ollaan yhdessä.

Varsinkin yhteen muuttamisen aluksi minussa nosti päätään pieni mielensäpahoittaja ja yllätin itsenikin siinä, miten tärkeältä yhteiseen aikaan sitoutuminen tuntui. Jos Cocco ilmoitti lähtevänsä parturiin, tunsin hieman mielipahaa, että miten se nyt noin turhaan aikoo käyttää yhteistä aikaa!
Vaikka millaiseen puunaukseen menisi, ei Cocon parturireissuun saa yli puolta tuntia kulumaan. Ja lisäksi hän on muuten aina töissä, joten ymmärrettävää, jos vapaalla ollessaan joutuu uhraamaan tunteroisen johonkin ei yhteiseen asiaan. Enemmän tämä hysteerinen ajankäytön vahtiminen liittyikin aikaan, jolloin ei vielä asuttu yhdessä ja yhteinen aika oli välillä enemmän kuin monen liikkuvan osan yhteensovittamista.

Nykyäänkin rakentelen aikatauluja ja mietin työvuoroja suunnitellessani, että järjestyyhän yhteinen vapaa tasaisin väliajoin. Kerroin juuri Cocolle, että kuulemani perusteella tarvitaan 10 tuntia vkossa yhteistä aikaa, jotta tunneside parisuhteessa säilyy. Siihen siis on tähdättävä!

Yhteinen vapaa on usein sellainen kuin se oli tänään. Ensin tehdään vähän kotitöitä ja sitten lähdetään huviajelulle:)

Lähialueiden ja ylipäänsä kotimaassa tapahtuvan ajelun ideoija on tavallisesti Cocco. Usein tehdään tikusta asiaa, jotta ajelulla olisi ehkä joku kohde, joka on sinänsä täysin toisarvoinen juttu tässä yhteisautoilussa. Cocco valitsee reitin, jolle usein osuu joku ihan vieras, ennen ajamaton pätkä, tai toisinaan päinvastoin; joku mesta, joka on joskus jäänyt mieleen. Usein syödään jossakin puolimatkan paikkeilla.

Viimeksi ajeltiin Nastolan suuntaan. Mukamas-asiamme oli käydä Vapaa-aika.com -myymälässä, josta on ostettu kovassa kulutuksessa olleet rantatuolimme, joista toinen meni rikki. Siellähän niitä nytkin oli ja oli kaikkea muutakin. Mitään ei ostettu:) Sen jälkeen ajeltiin Kuivannon kautta Orimattilaan, käytiin vaihtelun vuoksi paikallisessa K-kaupassa. Onhan se kiva katsastaa, myydäänkö siellä jotain lähituotteita tai poikkeaako tarjonta muuten totutusta.
Toinen olematon asiamme oli käydä Renkonmäen ABC:n Iittalan myymälässä. Ja siellä oli se, mitä kaipasin, eli Fiskarsin tomaattiveitsiä (kolmen setti 10€). Näitä varten tuskin kannattaa kymmeniä kilometrejä ajella:D

Tänään ajeltiin taas. Otettiin suunnaksi Porvoo. Siellä, kylmässä viimassa ei kovin kauaa tällä kertaa viihdytty, mutta vähän ulkoilutettiin Almaa ja syötiin sushia. Asioita, joita voi tehdä toki kotikaupungissakin. Matkalla kuunneltiin Radio Nostalgiaa. Cocco kommentoi tapansa mukaan biisejä, mikä on mukavaa ja viihdyttävää. Mietittiin myös tulevia reissuja ja ajelehdittiin puheissa ensi kesään.

Paluumatkalla poikettiin reitiltä Koskenkylän ruukkialueen ja kartanon verran (mistä kuvat). Ihan parasta on se, kun törmätään johonkin kauniiseen tai mielenkiintoiseen, jota ei ole aiemmin nähty tai noteerattu. Matkalle osui myös Malmgårdin kartano, jota kyllä mennään vielä ihailemaan, kunhan puissa on lehti ja kartanon mäki ei enää kiillä peilijäässä:)

Autoilun juttu on maisemien vaihtuminen eli vaihtelu! Sitä kaipaamme molemmat. Mutta sitten on toinenkin pointti, nimittäin autossa ollaan toisillemme läsnä ja jutellaan usein enemmän kuin kotona, jossa kumpikin on helposti eri huoneissa, omissa touhuissaan. Autoillessa on kuultu paljon toisistamme; kerrottu paikoista, tapahtumista ja ihmisistä; ajasta ennen meitä. Vaihtuvat maisemat ja radiokanavat tuottavat juuri sopivasti jutunjuuria, jos niin kävisi, että ne omasta takaa loppuisivat :)
Siinä se, mun parisuhdevinkki!

Numerot ja minä

Numerot ei ole mun juttu. Ei oikeen missään muodossa. Ilmankos meni aikaa ennen kuin opin tuntemaan kellon, ja kun viisarikellosta siirryttiin oppimaan digitaalista aikaa, menin ihan sekaisin. Matikassa tykkäsin lähinnä kertotaulussa -ne saattoi opetella ulkoa :) Matikka on työlästä töissäkin, erityisesti yövuorossa, kun pitää laskea jauhoaivoilla synnytyksen, ponnistusvaiheen ja jälkeisvaiheen kestot. Kellonsiirtoöinä on edesvastuutonta laittaa tätä kätilöä edes työvuoroon!

Numerot ovat vaikeita, mutta ei siinä vielä mitään, ne nimittäin pilaavat elämän. Kun on numerot, tulee laskettua. Montako minuuttia osaan pidättää hengitystä (pyörry), montako tuntia on lepoaikaa ilta- ja aamuvuoron välissä (valvo), montako tuntia Alma pystyy olemaan pissaamatta (kanna huonoa omaatuntoa), montako euroa jää tilistä käteen (suutu), montako vuotta on eläkkeeseen (kauhistu), montako kuukautta on katsastukseen (panikoi), montako minuuttia on ponnistettu (huolestu), montako prosenttia hinnat nousee (kapinoi), montako kaloria on kulutettu (pety), montako hammasta on paikattu (pelkää), montako matkaa on jäänyt tekemättä (harmittele).

Onneksi en tiedä, kauanko elämää on jäljellä (huokaise)!

Jos numeroita ei olisi keksitty, olisiko mulla vähemmän kiire tavoitella, suunnitella, saavuttaa, elää? Täydellisyyden tavoittelu täytyy olla hengenvaarallista ainakin, jos se perustuu numeroihin, koska ne eivät lopu koskaan. Mua on siunattu täydellisyyden tavoittelemattomuudella ja keskinkertaisuuden ihannoinnilla. Ymmärrän kyllä, että paljon olis maailma menettänyt, jos ei muutamat lahjakkaammat täydellisyyttäkin tavoittelisi. Vaikka osa niistä on tullut hulluksi. Mutta hulluksi täällä tulee muutenkin.

Äitini synnytti minut 17 793 päivää sitten. Isäni kuolemasta on 12 547 päivää. Minä olen ollut äiti jo 8254 päivää. Kamalasti aikaa! Ai kamalaa! Kuinka kauheesti onkaan tullut nukuttua ja tolkuttominta tuhlausta on se kun on maannut sängyssä ja yrittänyt nukkua! Ei takaperin kannata ainakaan laskea, ei menneitä varsinkaan -kuka hullu senkin on keksinyt. Pilaa kauniit muistot ja kuvitelmat siitä, että on elänyt hyvän elämän, hah.

Ja kun menneitä alkaa laskea, tulee väsitämättä paniikki tulevasta. Pitää EHTIÄ, se on tärkeää! 

Ehtiminen on jokapäiväistä. Ja outo koko sanakin. Onko hyvällä viikolla ehditty paljon? Paljon mitä? Ehdinkö olla tehokas, työteliäs, saada aikaan, levätä, rentoutua, harrastaa, kotoilla, ulkoilla, nauttia, olla yksin ja sosiaalinen, viestittää, keskustella, pohtia, päättää ja suunnitella?

Niin ja se viikko. Oliks pakko laittaa siihen seitsemän päivää? Voi pyhä sylvi! Vai sittenkin; voi teitä muinaiset babylonialaiset! Olis nyt laitettu edes fifty-fifty, neljä töitä ja toinen mokoma lepoa. Ihmiset vois paremmin. Meillä olis aikaa, eikä tarvis koko ajan laskea. Mä en ymmärrä, että kauppojen pitää olla aina auki. Ja palveluja aina kaikkien saatavilla, en. Paitsi no, synnyttää pitää ja hoitoa saada sairaiden. Ja sit tietty palomiehet ym. pelastajat. Mutta muuten. 

Sit kun me laskeviksi ja laskelmoiviksi ohjelmoidut numeroidut ihmiset yritämme olla tasapainossa, jotta emme hajoaisi, me aletaan överisuunnittelemaan. Maanantaina aloitetaan nenänvalkaisu, karkkilakko ja kasvissyönti. Ennen kuin maanantaipäivä on illassa koko kalenteri on täynnä, jos se ei ollut sitä jo viime kuussa. Tarvitaan viisivuotissuunnitelma, vähintään. Ja kun pitäs ehtiä downshiftaamaan ja hyggeilemään (vanhanaikaista kyllä jo). Pakene lomalle ja löydä itsesi snäkkäilemästä (snacking-matkailu eli halu napsia matkan aikana paljon erilaisia elämyksiä) niin että hengästyttää. Aistit on täynnä ja turrat. Laskitko montako juttua ehdit, paljonko kului lomapäiviä, entäs rahaa?

Elämäni keskeisimmät numerot ovat 4 ja 8. Enkä mä mitään näihin perusta, mutta kunhan olen huomannut. Isäni ja äitini ovat syntyneet 24. päivä. Minä synnyin 4. päivä, samoin veljeni. Sitten perheeseen tuli iltatähti, joka syntyi kahdeksas päivä. Isä sanoi, että muistaa sen, koska ynnää edelliset lapset :) Lasteni isän syntymäpäivä on 14, samoin nykyisen puolisoni. Ja kuukausista parhain on elokuu, siis kasi. Siellä ovat äiti, toinen veli ja molemmat lapset. 

Sairaalassa olen ollut neljästi huoneessa 22. Mutta kannattaako sitä (22) laittaa lottoriviin, kun kaks kertaa olin kipeänä ja kaks kertaa väsyneenä mutta onnellisena vauva kainalossa?

Mä tuun viiskyt, ihan kohta. Tai siis on siihen vielä vuosi, viimeinen vuosi, mut mä tykkään valmistautua hyvissä ajoin katastrofeihin! Etukäteen huolehtimalla saavutaa paljon, eikö? Mä tiesin tän kyllä, että miettisin näitä numeroita. Kaiken, siis ajan sekä oma, rajallisuus pölähtää silmille. Se on kuin hienojakoinen hiekka myrskytuulessa. Löydät sen kaikesta: iholtasi, hiuksistasi, suustasi, silmistäsi, vaatteistasi, ajatuksistasi... Ja kun tarpeeksi pöllyää, jää jotain jäljelle, mutta kaikki on jotenkin paljaampaa ja karumpaa. Kauniimpaa?  Takana on enemmän kuin edessä, this is it.

Täydellinen elämä? Sen on pakko olla epätäydellistä. Sen on oltava hetkiä, joita ei voi laskea. Tilanteita, joita ei voi ennakoida. Tunteita, jotka yllättävät. Ihmisiä, jotka koskettavat. Joskus niihin on päädytty suunnittelemalla, useinmiten sattumalta. Elämässä on hyvä olla molempia aikoja: suunniteltuja ja suunnittelemattomia. Ja sen vuoksi pitää osata laskea muutakin kuin kertotaulua. 

Mä nyt neuvon vielä vähän itseäni loppuelämää ajatellen. Että hellitä yhä vielä ehtimisajatuksistasi ja laskuopista, siis aina kuin voit. Ja koska elämä tarjoaa selvästi mahdollisuuden, niin älä suotta nuku liikaa -ei tässä kohtaa enää kannata rahaa pankkiin laittaa😂

Mennään mökille

Mökkimatka on muutakin kuin siirtymä paikasta toiseen. Se on arjen jättämistä taakse ja asettautumista johonkin naturaalimpaan moodiin. Matkarituaalit ja siirtymäseremoniat auttavat tyhjentämään mieltä ja hengittämään kevyemmin.  Jos jotain erimielisyyttä on ollut ilmassa, ne pitää  myös saada haihtumaan mökkimatkan aikana. 

Jätskit syödään huoltsikalla x ja pissatauko on seuraavalla seisakkeella. Matkalla kaivautuu esiin mökkimuistoja ja ohitettavia näkymiä katsellaan tarkkaan: mitä on muuttunut sitten viime kerran tai viime kesän. Ja melkein aina jotain on muuttunut!

Perille päästyä pitää mittailla tilukset :)

Oi, meitä on muistettu💛

Isäni otti vauhdit eli ajoi tuhatta ja sataa yhden peltoaukean läpi ja kokeili sitten, joka kerralla, kuinka pitkälle "iso kissa" eli Citikka rullaili vapaalla. Lapset tiesivät, että mökkimatka läheni loppuaan. Viimeisen pienen töytäreen juurella oli kuoppa, johon auto ohjaantui  tarkoituksellisen reippaasti, jotta siinä kohtaa iso kissa avasi hanskalokeron, missä olivat mökin avaimet :)

Me mökkeillään harvakseltaan, ei omalla, mutta jomman kumman perheen mökillä. Tuttuja rutiineja on silti ilmaantunut ja se on hauskaa; osoittaa että meillä on jo yhteistä historiaa. Lähtiessä käydään kaupassa. Silloin voi keskustella siitä, kenen mittapuulla ruokaa ostetaan; paljon vai liikaa. Pepponen laskee, mitä tarvitaan, Cocco täyttää ostoskorin tunteella. Lopputulos on yleensä jotain siltä väliltä, mutta nälkä ei ole vielä koskaan yllättänyt :D

Perinneruokaa perinneympäristössä: perunaa ja kastia

Alkumatkalla rasittavat peltipoliisit. Cocco muistaa niiden paikat ja jarruttaa ajoissa. Kunnon mökkimatkailu alkaa kun pöntöt loppuvat. Ollaan tarpeeksi kaukana ja lähestytään määränpäätä. Sopivan radiokanavan löytäminen voi vaatia useita yrityksiä. Äänenvoimakkuus on Pepposen korvaan liikaa ja nappia ruuvataan vuorotellen. Mahdollisimman huomaamattomasti. Cocco tuntee vain suunnan ”kaakko” ja perustelee: ”Tää on ihan mun lempibiisejä”. Pepponen kääntää pienemmälle heti kun se on mahdollista ja perustelee: ”Ei täällä kuule keskustella! Mä en jaksa huutaa musan yli!”. Tämä tarkoittaa, että hänellä on asiaa, johon Cocon pitäisi keskittyä ja kommentoida.

Alma tarkkailuasemissa lempipaikallaan

Ei mökkireissua ilman grillimakkaraa!

Mökkimatka ei ole pitkä. Mennään sitten Kuhmalahteen tai Länkipohjaan, on Padasjoella jo ”pissatettava Almaa”. Alma pissaa, Cocco tuulettaa keuhkojaan ja Pepponen käy ostamassa ne, mitä lähtiessä unohtui ostaa. Vielä hän lisää ostoskoriin suklaapatukan, jätskin tai molemmat. Näistä houkutuksista hän oli Lahdesta lähtiessä vapaa, mutta Padasjoella ollaan jo relassa fiiliksessä eikä sokeritujaus ole enää niin pahasta :D

Kun ilta ehtii...

Usein radioratkaisu on YLE Suomi. Voi sitä Kansanradiota! Jos sen voimalla ei pääse perisuomalaiseen mökkifiilikseen, niin ei sitten millään :) Ja voi voi sitä mummoa, joka tarvitsi apua päästäkseen eroon tsetsekärpästen munista kropassaan :D Entä viikon luontoääni. Pepponen toteaa aina, ettei oppinut koulussa näitä eläinjuttuja ollenkaan. Eläinallergia esti oppimasta, selvästi. Maantieto oli ihan toinen juttu. Mutta Cocco tykkäs bilsasta enemmän ja tuntee paljon lintuja. Se tekee Pepposeen yhä vaikutuksen. Yhdessä nettitestissäkin Cocco vetäs täydet pisteet -siis WAU, sanois Tanhupallokin :D


Alma on loistava piiloutuja. Nytkin sitä etsittiin illan päätteeksi. Siellä, sängyn alla, missä oli petari varastoituna :)

Viikon luontoääni on, Cocco tiesi, Hömötiainen! Vain mökkimatkalla autossa jaksaa kuunnella mielenkiinnolla tiaisasioita. Vaivutaan hiljaisuuteen. Ajatella, sen lempinimi on Hömppä! Keksikö tämän toimittaja vai kaikkiko muut tämän tiesi? Pepponen ihmettelee, kunnes on keskityttävä mökkitien Vatanen-osuuteen. Tulee suomalaista melkein serpentiiniä: ylös, alas, mutkaa oik., vas. ja ajoittain huonoa näkyvyyttä. Liukastakin on. Usein tällä osuudella tulee kyytiläisille huonovointisuutta. Pepposen on tuijotettava eteen päin ja Alma alkaa vinkua ja nieleskellä.

Näiden verhojen takaa herää ihan prinsessana :)

Aamupalalla Koskenkorva-pullossa Lilli-mamman marjamehua. Vieläkö keksitte suomalaisempaa?

Loppumatkasta radiosta tulee Pepposen lempiohjelma: säätiedotus viikonvaihteeksi. Ja nyt ihan hiljaa! Mikään ei ole niin tärkeää kuin sää ja mökillä sekään ei ole ihan hirveän tärkeää❤️

Huusiturkki ja kusturkki

Ennen vanhaan meillä oli mökillä käytössä ns. huusiturkki! Se oli tärkeä vaatekappale, roikkui aina naulakossa ovenpielessä ja oli siitä kenen tahansa helppo nykäistä päälleen viileässä säässä ulos lähtiessään.

Huusiturkki oli musta ja puolipitkä. Se oli tainnut joskus olla äitini talvitakki. Turkkia se ei ollut nimestään huolimatta nähnytkään, mutta vuori oli (joskus ollut) pehmeää teddyä eli tekokarvaa. Huusiturkissa oli myös huppu. Nimensä mukaisesti huusiturkki palveli pikkulassa kävijää niin kylminä kesäiltoina kuin talvipakkasillakin. 

Vuonna -93 olin 3kk Sambiassa ja ja kesäkuussa palattuani huusiturkki lämmitti Suomen suveen tottumatonta kehoani koko juhannuksen. Huusiturkin matka loppui, kun kyseinen kesäpaikka myytiin.

Tällainen huusiturkki-tyyppinen vaate on ollut hankintalistallani siitä asti, kun minusta tuli koiraihminen. Myöhäisillan koiranpissatus ja satunnaiset koiran vatsataudin aiheuttamat pikalähdöt ulos ovat aikaansaaneet tarpeen siitä oven pielessä roikkuvasta, lämpimästä joka koon pompasta. Samaisella vaatteella noutaisi (rivarissa) lehden laatikosta tai veisi roskapussit.

Kroppani ei ole luotu pitkään toppatakkiin. Nyt kuitenkin löysin pidemmän untuvatakin, jonka voisin ajatella päälle pukevani. Toki se näyttää pystyasennon ottaneelta untuvamakuupussilta, jonka sisälle mahtuu kaksi henkeä,  mutta ikä on tehnyt tehtävänsä ja tyylin edelle meni kirkkaasti käytännöllisyys ja ale-hintalappu. (Nyt mä narraan, ei tällä taida olla iän kans mitään tekemistä... Tyyliasiat ei vaan ole mulla ykkösinä ja taas ale-lappu on aina ollut merkityksellinen:D)

Kuten tiedetään, Suomen suvi on ajottain vähäluminen, mutta aion ilahduttaa naapurustoa ja kerätä mahdollisesti lisää hulluuspisteitä uudella kusturkilla (sori) myös viileinä kesäiltoina. Sään mukainen pukeutuminen tarkoittaa tässä tapauksessa alle puettuja kerroksia. Kesällä riittävät pikkarit, talvella vaikka pyjama:D

Yksi versio kesäisemmästä koiranulkoilutusasusta:)

Kuningatar kylpee

Kuningatar Alman puunauspäivä on harvoin, on työläs, ei ole kuningattaren mieleen... Toisaalta, eikö se kuulu asiaan, että kuninkaalinen kylpypäivä hermostuttaa myös palvelusväkeä?
Aika kivasti siitä kuitenkin nykyään selvitään, koska kamarineito on ollut palveluksessa kuningattaren ensikylvystä asti ja tuntee tämän tavat. Ja kyllä kylpyseremonioissa sentään on vähän sellaista yhdessä tekemisen ja laatuajan tuntua :D

Sen verran toimiin on valmistauduttava, että aikataulutus tulee suunnitella tarkkaan ja sen pitää istua kuningattaren rutiineihin. Alman pitää ensin syödä ja ulkoilla, koska kostealla turkilla ei ole ulos lähtemistä. Kuninkaallinen flunssa voisi olla vielä paljon miesflunssaa vakavampi. 

Lisäksi valmistelut on tehtävä mahdollisimman salaa... Jos käry käy, saa Almaa etsiä sänkyjen alta piilosta. Palveluskunta on hyvä ja ryömii hakemaan, jos on mokannut näyttämällä harjan tai kynsisakset! Juu ja tiedetään; epäonnistunutta kasvatusta kaikki tyynni. Mutta kuninkaallisestakin kasvatuksesta huolimatta linnoissa on aina elänyt muutama kurittomampi prinsessa :)

Ensimmäinen vaihe on Almasta siedettävin, ehkä jopa aika ok. Se menee kylpyyn suosikkinsa, kamaripalvelija Cocon kanssa. Cocco on innokas kylpijä ja hyvä selän pesijä ja häneen Alma luottaa. Suihkuttaessa kastuu joka paikka, kun samalla pitää vahtia, ettei Alma pakene paikalta. Siinäkin mielessä kylpy on simppelimpää.

Kuivaus-vaihe on yhtä räpistelyä. Mieluiten Alma kuivailisi itse itsensä säntäämällä matolta toiselle ja kieriskelemällä sekä piehtaroimalla kuivaisi turkkinsa täyteen takkuun. Kuningatar on tietysti valinnut suosikkinsa tarkkaan: vaalea karvalankamatto sekä itämainen matto toimivat parhaiten. Väkisin suoritetaan siis kuivausta kylppärissä parin pyyhkeen verran. Sen jälkeen Alma spurttaa ympäri linnaansa. Tämän vaiheen nimi on "märkähepuli":)

Viimeinen vaihe on työläin. Kamarineito esittää innokasta, että se tarttuisi sekä Coccoon, joka auttaa koska on pakko, että Almaan, joka vikuroi. Ei tehoa kumpaankaan.

Alma nostetaan pöydän päälle, suihkitaan hoitoainetta turkkiin ja aloitetaan harjaus ja föönaus. Fööni pelottaa Almaa edelleen jonkin verran (ilmeinen virhe kasvatuksessa...) ja se pullikoi taitavasti. Onneksi Cocco on sen luottohenkilö ja homma hoituu jotenkin. Höyry nousee ja kaikilla on kuuma. 

Kuvassa kaikki näyttää hyvin helpolta...

Lopuksi parturoidaan kevyesti silmät esille ja leikataan kynnet. Jälkimmäinen homma on paha! Mustista kynsistä verisuonten näkeminen edes taskulampulla on haastavaa ja kamarineidon arkuus leikkureiden kanssa ei ainakaan helpota asiaa.  

Kun homma on hoidettu, ollaan tyytyväisiä, ja mietitään, voisiko valtakunnassa joitakin hommia vain yksinkertaisesti ulkoistaa :D

Next stop: Italy

Muistatko, milloin matkatoimistojen katalogit iltalukemisena vaihtuivat nettihakuihin? Kun vuonna 2004 suunnittelin perhelomaa Espanjaan ja koukutuin kympillä majapaikan etsintään netistä. Tarjontaa oli siellä jo aika paljon, vaikka sivujen laatu ja erilaiset toiminnot olivat toki paljon vaatimattomammat kuin nykyään. 

Meillä oli kotona hidas netti, mutta pakkomielle pakotti miettimään ratkaisuja. Kirjastot tarjosivat tunnin, pari, ilmaista nettiaikaa ja minähän niitä varailin sieltä sun täältä! Mukana kulki vihko ja kynä, jotta sain tärkeät löydöt kirjattua ylös ja tutkittua niitä kotona. Onneksi lapset olivat kirjojen parissa ja luurit korvilla viihtyvää tyyppiä, sillä heillekin kertyi kirjastoreissuja luullakseni enemmän kuin peruspilteille kahdessa viikossa keskimäärin.

Muutaman viikon vimmatun haravoinnin jälkeen, olin saanut työni päätökseen. S-postitse lähetin pienen villan omistajalle pyynnön vuokrauksesta ja illalla hän soitti varauksen vahvistukseksi. Maksun suoritin pankkitiskiltä ulkomaansiirtona.

Olen parantumaton matkakohteiden mietiskelijä, ihailija, etsijä ja suunnittelija. Ilokseni matkoja on kertynyt kaikissa elämänvaiheissa, vaikka koskaan en ole niin paljon voinut matkustaa, kuin olisin halunnut:)

Nykyään minulla on sekä lyhyen- että pitkän aikavälin suunnitelmia, ja aina sellaisiakin, jotka eivät koskaan toteudu. Säilön suunnitelmani ja löytöni iPadille kirjanmerkeiksi maan tai paikkakunnan mukaan. Kun ilmaantuu häilyväkin mahdollisuus matkalle, kaivan tutkimukseni esille. Jos sopivaa kohdetta ei löydy, aloitan uuden suunnitelman. Hinta on asia, joka vaikuttaa valintoihini aina.

Tällä kertaa etsintä lähti siitä, että toukokuussa on lomaa ja kevät on ihan parasta reissuaikaa Euroopassa. Budjetin kanssa ei voi leveillä. Katselin halppikset ensin ja heti löysin sopivat lennot. Ryanair lentää Lappeenrannasta sekä Ateenaan että Italian Bergamoon. Ateenan hinnat olivat jo kivunneet, eivätkä lentopäivät natsanneet, mutta Bergamo onnistui. Viikon reissulle lennämme käsimatkatavaroilla ja lentojen hinnaksi kahdelta tuli 144€ :) Tällä hinnalla hymyilyttää hetken aikaa :D

Kun lennot la-la oli varattu, aloin miettiä loman sisältöä. Lomaohjelman ratkaisee osittain se, kenen kanssa vai yksinkö reissuun lähden. Cocco sanoo aina aluksi, että ei varmaan voi lähteä, tai että ei voi luvata, tai että haluaisi mutta liian aikaista sanoa. Kyllä minä oikeasti ymmärrän, kun vieressä elän: yrittäjän lomailu ei ole sitä, että loma lukee allakassa lähes vuotta aikaisemmin, loman tullen desinfioit lähtiessä kätesi ja kun suljet oven takanasi, olet velvollisuuksista vapaa. (Ja juu, tiedän, ettei se ole näin monella muullakaan ja osaan olla kiitollinen siitä, että itselläni se kutakuinkin näin menee!) Yrittäjän loma maksaa monenlaista hintaa.

Italian suunnitelma muodostui sellaiseksi, että Bergamossa vietetään ensim. yö, koska lento saapuu myöhään illalla. Aamulla vuokra-auto alle ja suunnaksi otetaan Liguria ja La Spezian alue. Pieni kylä ja siellä onnellisten ihmisten ja rauhallisten unien (palautteet...) pieni mökki toimii tukikohtana päiväretkille. ”Must see” on ainakin Cinque Terren alue: juurikin niitä paikkoja, jotka ovat odottaneet vuoroaan listoillani!

Kuva: Wikimedia

Kuva: Wikitravel

Hinnoista sanottakoon, että toukokuu on vielä edullista aikaa. Turismista etäällä oleva majapaikkamme on Airbnb-sivustolta ja maksoi neljältä yöltä 142€ eli 35,50€/yö. Pidän tätä loistavana löytönä, mutta totuus paljastuu aina vasta paikan päällä, joten kuulette sitten, miten kävi! Bergamon yöt ovat vielä varaamatta, mutta n. 50€/ yö ajattelin olevan ok. Sillä otetaan mitä saadaan.

Auton vuokrahinnat ovat Italiassa hyvin kohtuulliset (lopputuloksen myöhemmin). Siinä kohtaa Cocco saa kuitenkin (lähes) kaiken päätäntävallan sekä kuskinpukin :) 

Eräs merkittävä mafioso (v. 2012)

Bergamoon palataan paria päivää ennen paluuta. Olemme olleet siellä kerran aiemminkin ja nyt haluttiin hieman enemmän aikaa kiertelylle. Varsinkin ylempänä sijaitseva kaupungin vanha osa on kaunis ja vierailun arvoinen. Vaikka kumpikaan ei himoshoppaile, kuuluu matkasuunntelmiin usein ns. tarjonnan tsekkaus :) Niinpä ruokakauppa tai esim. halli sekä ostoskeskus ovat saamassa viimeisen päivän lomasta. Orio Commercial Center on ainakin omasta mielestään Italian suurin ostoskeskus ja se sijaitsee kätevästi lentokentän läheisyydessä. Pikkukauppoja Bergamossa kierrellään myös, kun sopivia kohdalle sattuu. Villi veikkaukseni on, että matkalaukusta löytyy paluulennolla kenkäpari, viiniä, juustokuutio ja oliiviöljyä! Riittääkö lentolaukun tila, paukkuuko painoraja? Viimeksi pullukaksi pakattu lentolaukkuni juuttui juuri Bergamossa siihen laukkutelineeseen, jolla sen mitat tarkistetaan. Cocco siirsi vaivihkaa kenkänsä painamaan kehikon alareunaa lattiaa vasten, kun minä kirkaan punaisena punnersin laukkuani irti kehikosta, joka yritti kokonaisuudessaan maasta irti. Hymynkare pyrki päättäväisesti esiin virkailijan suupielestä ja hienotunteisesti hän oli keskittyvinään seuraavaan tulijaan kun loppurykäisy tapahtui ja lentolaukkuni onnistuttin vapauttamaan metallikahleestaan. Tästä kokemuksesta olen ehkä vähän viisastunut, mutta nuukuus ja ahneus samassa paketissa on harvoin toimiva yhtälö :D

Vuonna 2012